Afternoontea a’ la Helsinki

Ihastuin iltapäivätee teemaan Englannissa käydessämme. Aloin etsimään Suomesta vastaavia paikkoja. Löysin kaksi Helsingistä. Turussakin sellainen paikka oli mutta se sulki ovensa lopullisesti ennenkuin ehdin sitä avata.

Helsingissä käydessäni testasin kumpaakin. Iltapäiväteetä tarjoillaani Brasserie Kämpissä ja Salutorgetissa. Muuten nämä kaksi sijaitsevat samalla kadulla lähellä toisiaan.

Tässä kuvaus kummastakin

1.Brasserie Kämp (klikkaa kotisivuille)

Kämpissä käväisin ennen joulua. Olin ennen sitä käynyt Modiglianin näyttelyssä Ateneumissa. Ravintola mainosti kyseistä näyttelyä ja suositteli, että näyttelyn jälkeen voisi maistua iltapäivätee. Niin se maistuikin. Tuntui ihan hienolta arjen keskellä käydä taidenäyttelyssä ja sitten hieman herkuttelemassa.

Brasserie on paikkana todella hieno. Ihastuin siihen. Teevalikoima oli melkoinen. En enää muista, minkä teen valitsin. Muistui mieleeni Englanti, siellä saimme valita kaksi teetä.

Tarjoilustakaan en voi valittaa. Se oli mitä mainioin. Erilaisia maukkaita suupaloja. Kiletämättä olokin alkaa tuntua nostalgiselta. Pohdin, mitä kaikkea on nähty vuosien saatossa näiden seinien välissä?

20161130_174648

20161130_175031

2.Salutorget (klikkaa kotisivuille)

Stortårgetissa kävin muutama viikko sitten. Ehkä puitteet eivät olleet niin hienot kuin Kämpissä. Yksi asia jäi mieleen. Monta kertaa kysyttiin, että olenko yksin. Tunsin oloni jopa vaivautukseeni tästä. Tavallisesti kun en juurikaan yksin käy vastaavanlaisissa paikoissa.

Mutta tarjoilu, se oli huomattavasti kattavampaa ja maukkaampaa. En ole vastaavia skonsseja saanut mistään. Ja hinta siitä huolimatta oli kympin halvempi.

img_20170216_182756img_20170216_182624

Kategoriat FINLAND, Helsinki ja afternoon tea -paikat

20 vastausta artikkeliin “Afternoontea a’ la Helsinki

  1. Kiitos vinkistä! Mitähän siellä tarjottiin skonssien kanssa, kun sitä clotted creamia ei taida täällä olla? Itse ”sävelsin” oman version kermasta ja mascarponesta.

    Liked by 1 henkilö

    1. Hyvä kysymys. Olisiko ollut jotain vastaavaa. Ihan kermavaahtoa se ei ollut. Ja hilloja tietysti. Omenahilloa ja vadelmaa.

      Tykkää

  2. Kiitos vinkeistä! Minä olen varmaan ollut aiemmassa elämässäni britti, sen verran kiinteänä osana tuo afternoon tea on meikäläisen arjessa… Ei tosin näin upean tarjoilun kera, mutta teetä on saatava, kun afternoon koittaa. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Ole hyvä vaan! Sellaista myös mietin, koska viime keväänä Lontoossa tästä tuli ihan pakkomielle😋

      Tykkää

  3. Mitenpä ne maut? Kumpi olis sillä saralla parempi.
    Minä käyn jonkun verrankin yksin syömässä. Olisi ärsyttävää jos sitä kysyttäisiin monta kertaa. Toistaiseksi kerta on riittänyt kaikkialla.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä Salutorget oli parempi. Ainoa miinus oli kyselyllä…

      Tykkää

  4. Me ollaan myös testattu tuo Salutorgetin afternoon tea ja tykkäsin kovasti. Mutta onpa inhottavaa, jos tarjoilija kyselee, oletko yksin. Olen kerran ollut vastaavassa tilanteessa, ja se jatkuva kysely sai olon jotenkin hölmöksi, vaikka sitä ennen ei ollut mitään ongelmaa mennä ravintolaan yksin.

    Liked by 1 henkilö

    1. Hölmö olo tuli, koska en itsekään juuri käy yksin syömässä kuin tietysti töissä lounasaikaan välillä.

      Tykkää

  5. Kyllä täytyy kokeilla. On tuossa teelaaduissa valinnanvaraa. Ja hyvä idea tuo mascarpone-kermavaahto-yhdistelmä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä eri teelaatuja oli tarjolla. Kiva olisi, jos saisi kokeilla vaikka kahta lajia. Meillä oli mahdollisuus siihen Lontoossa mutta olisiko ollut koska meitä oli kaksi. Kummallekin omansa.

      Tykkää

  6. Kiitos hyvistä vinkeistä! Afternoon tea on tosi kiva! Tuo Salutorget on yksi omista lempipaikoista Helsingissä, olisi kiva mennä kokemaan tuo afternoon tea siellä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Ole hyvä vaan! Salutorgetia voi suositella lämpimästi. Erit h isesti suolapalat ja skonssit olivat makuuni.

      Tykkää

  7. Aijai, iltapäivätee on niin ihana kulttuuri! Jyväskylässä on ihana Teeleidi, joka tarjoilee loistavat iltapäiväteet. Kiitos näistä vinkeistä, täytyy testata joskus Helsingissäkin. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Voi kiitos vinkistä. Joskus jos Jyväskylään eksyy.

      Tykkää

  8. Kiitos vinkeistä! En ole näissä Helsingin paikoissa käynyt (pitää käydä!), mutta Tea House of Wehmaiksessa muutamaan kertaan: täältä saa niin ihanat iltapäiväteet, että kalpeni osa Britanniankin teetarjoiluista sen rinnalla. Wehmaiksessa myös asettimet ovat kauniit. Hyviä teehetkiä tulevaan!

    Liked by 1 henkilö

  9. Iltapäiväteelle on itsekin pitänyt jo pitkään mennä! Salutorgetista olen kuullut hyvää ja muistaakseni Savoyssakin oli joskust afternoon tea -konsepti olemassa (nettisivuilla ei ainakaan juuri nyt näy mainintaa siitä). Minkä hintaisia nämä kaksi paikkaa olivat? Ps. TeaHouse of Wehmais on Juvalla, Savossa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Okei Juvalle on matkaa….Salutorgetin tee oli 20 € kun Kämp Brasserie jotain 30 €. Hintaeroa siis on ja tässä ainakin omasta mielestäni halvempi oli parempi.

      Liked by 1 henkilö

  10. Kummassakin käyty ja kuten Sinäkin, Salutorget vie kyllä niin hinta/laatusuhteella kuin ihan vaan laadullakin minusta voiton!

    Liked by 1 henkilö

    1. Samaan siis päädyttiin. Onkohan Kämpin maine ja imago se mikä heidän setissään maksaa?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close