#IGTT: Suomikohteiden aatelia TOP 5

Olen matkahullu. Sen nyt tietää jokainen.  Matkustamme niin ulkomilla kuin Suomessa. Kotimaassa teemme pääasiassa reissuja lähimaastoon ja välillä hieman kauemmas.

Suomi juhlii sata vuotisjuhlaansa. Suomi ansaitsee juttunsa. Siksi tämän kuukauden IGTT -teemassa haluan kertoa joistakin parhaimmista Suomi kohteista. Toki näiden lisäksi kohteita on olemasa enemmänkin.

Nämä kaikki kohteet Sellaisista kohteista, minne voisin viedä ulkomaalaisen vieraani.

18766992_10210457334682900_1719728139_o

Seilin saaressa on erityistä taikaa. Sinne on mahdollista matkata Hangasta ja nyt Turustakin

1.Saaristo ja Itämeri

Paljon hehkutetaan saariston rengastietä. Saariston voi kokea muillakin tavoin, kuten tekemällä matkoja eri saariin yksi kerrallaan tai saarihyppelynä. Niihin pääsee eri yhteysaluksilla ja lautoilla. No ja tietysti omalla veneellä voi matkata hiukan tuntemattomillekin saarille. Myös opasretkiä eri saariin järjestetään. Minun kotini on isossa Otavan saaressa Rymättylässä. Sieltäkin käsin pääse matkustamaan eri saarille.

Erityismaininnan saa myös isommat laivat eli halutessa voit lähteä esim Turku-Tukholma Itämeren risteilylle tai päiväpiknikille Turusta Ahvenanmaan saaristoon.

Minun lähiseudulla olevat lempisaaret ovat: Seili, Utö, Örö, Iso Kuusinen, Isokari.

Saarissa on paljon nähtävää. Esimerkiksi majakkasaaret ovat mielenkiintoisia. Meille viimeisin käymämme majakkasaari on Isokari.

Yläkuvassa vasemmalla Öröstä otettu kuva Bengtskäristä, keskellä Itämeri, oikealla Örön edustaa, alla vasemmalla Örön rannalta ja oikealla Kustavin Peterzenin Boathouselta.

18742198_10210457361323566_1839052762_o.png

Isokarin majakalle päsee melkein päivittäin Uudestakaupungista

Hyljesafari

Ja pakko laittaa kuvaa luontokohteestakin. Hyljesafarilla Iskokarin läheisyydessä.

2. Unesco kohteet:

Rauman vanhakaupunki, Suomelinna, Werla, ….Ehdottomasti olisi käytävä ainakin joistakin näistä. Vuoden 2016 kesällä käväisimme Werlan puuhiomo ja pahvitehtaalla. Muitakin Unescolistalle päätyneitä löytyy Suomesta.

18720683_10210457340323041_357832622_o.png

3.Metsät ja luontokohteet

Meillä ei ole palmuja mutta meillä on kuusia, mäntyjä ja koivuja jne. Siis metsää ja usein isjaitsevat joko meren tai järven rannalla. Suomessa kun järviä riittää ja meren rantaviivaa. Suomen luonto on parasta. Suomi elää ja on elänyt metsästä. Meillä on paljon kansallis- ja luonnonpuistoja.

Näitä näkymiä kaunistaa neljä vuoden aikaa. Me onnelliset saamme elää niiden mukana, kesällä villiintyneenä chillaillen, syksyllä lenkkeillen värimaailmassa käpertyen tuikkujen ääreen, talvella katsellen valkeaa hankea pirteässä pakkasessa kuunnellen ihmeellistä hiljaisuutta ja keväällä taas ihmetellen luonnon heräämistä.

Katso kuvia ja tunne metsän taikaa.

18721452_10210457328802753_851119202_o18744949_10210457332922856_578020914_o

4.Linnat ja kartanot

Suomesta löytyy linnoja ja kartanoita. Minun lempilinnani on Turun linna. Toisena tulee Louhisaaren kartano. Niihin palaan aina uudelleen. Toki muissakin linnoissa ja kartanoissa tulee vierailtua aina tilaisuuden tullen. Pitäisikin tehdä linnakierros Suomessa.

Kuvassa Turun linna nykyään ja toisen maailmansodan jälkeen. Ja alempana Louhisaaren kartano ja kuvia Mustiosta sekä Patakorvesta.

 

18870058_10210494515172389_1469530381_o.png

Patakorven linna Karkkilassa avaa ovensa ainoastaan juhla ja ryhmille.

5.Kesäkaupungit:

Kaikki Suomen kaupungit ovat kauniita kesällä mutta seuraavat kaupungit saavat oman sydämen erityisesti sykkimään: Naantali, Helsinki ja Turku. Ylin kuva Naantalinseudulta on otettu kevättalvella. No on kaunista silloinkin.

18721017_10210457369443769_1517026205_o (1)18721614_10210457331522821_1440959618_o

18698821_10210457366483695_960435867_o

Eikä tässä kaikki.

Paikkoja on vaikka kuinka paljon lisää. Kerro sinä, mikä on lempipaikkasi tai kohteesi Suomessa. Tai minne Suomi kohteeseen haluat tutustua tänä kesänä?

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Muru MouTravellover ja Skimbaco. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @matkallalahelletaikauas.

 

18745285_10210457352123336_2136746660_o.png

40 comments

  1. Terhi / Muru Mou · 21 Days Ago

    Onpas sinulla paljon upeita Suomi-kuvia Instassa! Tuo Mustion Linna näyttää kuvissasi niin ihanalta, että oli pakko googletella paikasta lisää infoa. Ja nyt mä haluan sinne! 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Skimbacon Katja · 20 Days Ago

    Ihania kohteita ja kaikista samaa mieltä! Eniten tykkään saaristosta, se on kyllä jotain niin mielettömän kaunista ja erikoista.

    Liked by 1 henkilö

    • Saaristo on kyllä melkein parasta mitä on. Toinen on lappi. No siellä en ole instagram elämän aikana käynyt. Insta ollut pystyssä reilun vuoden.

      Tykkää

  3. Saaret on kyllä myös minun suosikkejani. tänä kesänä yritän päästä myös jollekkin saarelle, vielä kohde ei ole ihan varma. Turunlinnakin on kiva, mutta jostain syystä Olavinlinnalla on erityinen paikka mun sydämessä. Hämeenlinnan pitäisi myös tutustua hiukan paremmin jossain vaiheessa se kun on vielä niin lähelläkin. Mulle tämän kevään positiivinen yllättäjä oli Kauttuan ruukinpuisto, suosittelen myös sitä.

    Liked by 1 henkilö

    • Sitä Kauttuan ruukinpuistoa katselinkin. Mulla on tänä kesänä Suomi kohteina; Kylmäpihlajan majakka, missä olemme yötä, Kuusiston linnarauniot, Raaseporin linnarauniot. Hämeenlinnasta haaveilen myös.

      Tykkää

  4. Timo · 20 Days Ago

    Olipa kattava kokoelma vinkkejä! Meillä tuli viimein viime kesänä käytyä meidän lähimajakalla, jonka suunnitellut sama firma kuin Eiffelin tornin: https://www.flickr.com/photos/timokoo/27950906203/in/photolist-Na26gd-Na1TBb-MnRtLZ-JzVC9M-JzVGBV-JVTZSn-JNXEgP-J9Qrp7-LyiSY-4Hz2Cb/

    Liked by 1 henkilö

  5. Sisko · 20 Days Ago

    Tämän kesän suunnitelmiin kuuluu huvipuisto ja kesäfestarit. Mitkä ja milloin, ei voelä tietoa. Onhan tässä kesä aikaa selvittää. 🙂

    Liked by 1 henkilö

  6. Siinäpä oli hyvä liuta mahtavia Suomi-kohteita! Vaikka mä yritän reissata myös kotimaassa, se jää ulkomaiden jalkoihin. Tavoitteena on silti reissata edes vähän myös Suomessa. Ensi viikoksi toivon hyvää säätä, olen menossa käymään Helsingissä ihan ajan kanssa, ja toiveena olisi käydä Suomenlinnassa tai muussa ihanassa saaressa. Majakkasaarille olisi myös kova into päästä!

    Liked by 1 henkilö

    • Sama juttu, kotimaassa koitetaan myös eri kohteissa piipahtaa. Sitähän voi tehdä vaikka iltasella. Itsekin odotan parempia ilmoja jotta voisin vaikka Raaseporin linnaraunioilla.

      Tykkää

  7. Heidi · 18 Days Ago

    Kiva postaus, olin itsekin ajatellut tehdä juhlavuoden kunniaksi jonkun Suomi-listauksen, vaikka suhteellisen vähän täällä kotimaassa reissaankin. Kesällä tullaan olemaan jopa yksi päivä Helsingissä, muutoin sitten mökillä ja lähiympäristössä. Täältä Oulun seudulta Hailuoto on suosikkini 🙂

    Liked by 1 henkilö

  8. Saaristo näyttää upealta! Mä olen käynyt vain Bengtskärissä, tekisi mieli päästä tutustumaan muihinkin majakkasaariin. Hyviä vinkkejä nähdä saaristoa muutenkin, kuin rengastiellä – joka sekin kyllä kiinnostaa.
    Ihana, kun tänä juhlavuonna myös matkablogit juhlistavat 100-vuotiasta Suomea. Kotimaamme on kaunis ja monipuolinen. Sen aina välillä ulkomaanhimoissaan unohtaa.

    Liked by 1 henkilö

    • Kiittis kommentista! Niin se on, jollei halua kiertää rengasreittiä. Itse olen, niin voi tehdä saarihyppelyn. Jo ihan siksikin, että rengasreitin varrella ei ole kaikkea. Suomessa on paljon ihmeteltävää jo ihan kotiovlta katsottuna kävelymatkan päässä.

      Tykkää

  9. Teija / Lähdetään Taas · 17 Days Ago

    Olipa kattava Suomi-postaus. Ei ole kyllä paljon lisättävää! Paitsi että Lappi ja yötön yö on kyllä myös ihanaa Kesä-Suomea 🙂

    Liked by 1 henkilö

  10. Juttujasi on mukava lukea, koska sinua kiinnostavat lähes samat asiat kuin minuakin. Kaikki muut listaamasi kohteet olivat tuttuja, mutta Seilissä en ole päässyt käymään. Ehkä tänä kesänä? Saariston rengastie tuli kierrettyä jokunen kesä sitten, ja minusta se oli siihen hehkutukseen nähden lievä pettymys. Saaristossa olivat puskat niin korkealla, ettei merta oikein näkynyt kuin siellä täällä. Paitsi tietenkin rantojen kohdalla.

    Liked by 1 henkilö

    • Ai Kiitos! Kuin myös sinun juttuj! Samaa ajattelen rengasreitistä. Pitää ainakin varata aikaa kiertämiseen ja vaikka yöpyä eri saarissa, jotta saa tunnelmaa. Seiliss on oma idyllinsä. Sinne pääsee nyt esim Turusta yhteysaluksella.

      Tykkää

  11. Olipa kiva postaus ja hyviä vinkkejä! Kyllä Suomessakin kiinnostavia kohteita riittää, ei mitään syytä vähätellä 🙂
    Ollaan nyt tällä viikolla ryhdistäytymässä kotimaan matkailun suhteen kunnon sooivia tekosyitä. Keskiviikkona lähdetään kissanhoitajiksi Pohjois-Satakuntaan ja lauantaina koiranäyttelyyn Raisioon ja jäädään Turun seudulle yöksi koska sunnuntaina on toinen näyttely Mynämäellä. Louhisaaren kartano on suunnitelmissa Turun reissuun ja tuota pastaravintolaakin juuri TripAdvisorissa katselin, mutta kun Budapestissa tuli just syötyä pastaa pariinkin otteeseen niin nyt ei vielä tee mieli… Seiliinkin pitäisi kesällä päästä. Kerran melkein oltiin palaamassa sitä reittiä, mutta oli liian kiire kotiin, harmittaa.

    Liked by 1 henkilö

  12. Suunnaton · 15 Days Ago

    Saaristo ja unescon kohteet ovat minun bucket listilläni. Lisäksi Lappiin pitää päästä aina vain uudelleen ❤

    Liked by 1 henkilö

    • Sama juttu. Lapissa käynnistä on meillä aikaa. Mikä onkaan lapin suosikkipaikka? Matkustatko sinne ennemmin kesällä, syksyllä vaiko talvella?

      Tykkää

  13. Kyllä vaan on Suomessa tunnelmaa ja musta on mahtavaa, miten Suomi100-juhlavuoden kunniaksi tuntuu, että yhä useampi on innostunut kiertämään Suomea! Ja nuo luontokuvat, mielettömän kivoja ja tunnelmallisia!

    Liked by 1 henkilö

  14. Johanna / Fin Nomads · 12 Days Ago

    Tämä on sellainen lista, jonka voisi jakaa juuri ulkomaisille kavereille, jotka ovat menossa Suomeen. Itsellä pahin reissukipinä on syttynyt vasta ulkomaille muuton jälkeen, joten Suomen kohteita on tullut koluttua lopulta aika vähän. Ehkä sitä joku päivä malttaa palata Suomeen sen verran, että heittäisi kesäisen roadtripin ympäriinsä 🙂

    Liked by 1 henkilö

  15. stacysiivonen · 11 Days Ago

    Lempipaikkani on tietysti Hanko, onhan täällä linna ja majakkasaari. Niin on, muuten, myös naapurissa Tammisaaressakin. Esiteltyjen kohteiden lisäksi pidän myös Lapin korpimaisemista ja tuntureista. Lähdenkin sinne seuraavaksi, vähän jännittää.

    Liked by 1 henkilö

  16. Kyllä Suomi on täynnä kauniita paikkoja! Itse olen ymmärtänyt vasta kun menin naimisiin amerikkalaisen miehen kanssa, että kuinka eksoottiselle suomalaiset kaupungit ja rakennukset ulkomaalaisesta näyttää. Olen itsekin innostunut ihan uudella tavalla kiertämään Suomea sen jälkeen. Tuo Verla on aika mielenkiintoinen paikka jossa en ole käynyt, pääsikö sinne sisään?

    Liked by 1 henkilö

  17. Pirkko / Meriharakka · 5 Days Ago

    Tämä voisi niin olla myös minun kirjoittamani lista: Suomen saaristo on ihana! Suomen Unesco-kohteita on vielä jonossa, mutta joskus vielä, ehdottomasti. Turku kelpaa – ja muutkin kesäkaupungit. Hangon ja Tammisaaren voisi vielä lisätä Naantalin ohella joukkoon.

    Liked by 1 henkilö

  18. Kohteena maailma / Rami · 4 Days Ago

    Itse tykkään Suomesta tosi monipuolisesti. Talvikohteista ääneni saisi kuitenkin Ruka ja kesäkaupungeista Turku, vaikka Tampereella asunkin -> jäävään sen pois laskuista 😀

    Itse ajattelen omaa listaani ehkä enemmän niin, että tykkään Suomessa erittäin paljon upeista kansallispuistoista ympäri maata. Itä-Suomi on parhaimmillaan kesällä ja siellä riittää itselle vielä huomattavasti enemmän näkemistä kuin olen ennen nähnyt. Lappi on oikeastaan ympäri vuoden hyvä kohde, oikeastaan ainoana Suomessa. Varsinkin, kun Etelä-Suomen talvet tuppaa olemaan sellaisia kuin ne valitettavan usein nykyään on.

    Hyvät oli Top5 kohteesi ja kelpaisi itselle erittäin hyvin kaikki nämä!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s