Viikonlopun viettoa Kylmäpihlajan majakalla

Nyt kun vielä on kesää jäljellä ja mahdollista retkeillä kotimaassa, on pakko kirjoittaa juttu viikonlopustamme, jonka vietimme Rauman seudulla Kylmäpihlajan majakalla.

Lisäksi haluan kiittää erityisesti Saanaa Live now dream later -blogin kirjoittajaa niistä hyvistä vinkeistä, joita sain ennen matkaamme.Ja muuten hänen blogista löytyy lisää juttua näistä saarista, jos vaan kiinnostaa.

IMG-20170813-WA0044 (002)

Miten ihmeessä sitten löysimme tiemme majakalle? No olimme kauan töissä puhuneet eri majakoista, joita lähiseudullamme on. Kevään korvissa luin jutun Suomen majakoista ja eksyin majakkaseuran sivuille. Siellä ensin törmäsin ilmoituksen järjestettävästä hyljesafarista, missä samalla retkellä tehtiin vierailu Isokarin luodolle ja majakalle.  Samassa yhteydessä huomasin linkin Kylmäpihlajan majakalle ja huomasin, että siellä on mahdollista yöpyä majakassa. Kuulosti hyvältä, koska olen aina halunnut yöpyä majakalla. Silmissäni alkoi siintyä kuva myrskyisästä sykysisestä pimeästä illasta majakan valossa. Narinaa ja tuulen ulinaa sekä tähtitaivas.

Ihan siihen emme kuitenkaan Suomen yöttömässä yössä kuitenkaan yltäneet, koska ajankohtamme vierailulle oli heinäkuun loppu. Melko kauan kun silloin saa meillä Suomessa pimeyttä odottaa. Samantein tein alustavat varaukset kahteen huoneeseen. Ohessa linkki Kylmäpihlajan majakan sivustolle: Kylmäpihlajan majakan sivusto.

Nyt viikolla tulin lukeneeksi kansainvälisestä majakkaviikonlopusta  ja ajattelin, että on aika kirjoittaa meidän viikonlopusta Kylmäpihlajan majakalla ja siitä, mitä me ”majakkaviikonloppuna” teimme.

IMG-20170813-WA0055.jpg

Hotellihuoneen varaamisen jälkeen piti erikseen tehdä varaukset lauttakuljetukseen Kylmäpihlajalle. Siinä yhteydessä en tajunnut tutkia tarkemmin laivareittejä (kuljetukset ja niiden varaaminen löytyvät myös Kylmäpihlajan majakan sivuilta, yllä linkki). Vasta jälkeenpäin hieman ennen matkaamme sain kuulla (Saanalta), että matkalla majakalle kannattaa pysähtyä Kuuskajaskarin linnoitussaarille. No onneksemme laivayhtiö heltyi ja sain spostitse luvan jäädä Kuuskajaskarille yhden laivavuoron verran.

IMG-20170813-WA0015
Alus valmiina lähtöön

Alus lähti aamulla Rauman Poroholman leirintäalueelta. Kyseinen leirintäalue näytti melkoisen hyvinvarustetulta ja sijainniltaan edulliseksi eli se sijaitsee lähellä Rauman keskustaa. Miksi emme aiemmin olleet sitäkään hoksanneet?

Lauantaiaamu oli aurinkoinen, lämmin ja melkein tuuleton, kun klo 9.30 starttasimme matkaan. Meille oli siis tulossa todella kauniit retkipäivät!

Matka Kuuskajaskariin kesti vajaan tunnin. Heti satama-alueen vierestä, löytyi saaren kahvila. Sinne pistäydyimme kahville. Kahvilasta sai alueen karttoja. Kartasta löytyi mm. muutaman kilometrin pituinen reitti, joka kulkee saaren linnoituksia, juoksuhautoja ja tykkejä sekä muiden nähtävyyksien kautta.

IMG-20170813-WA0017.jpg
Kuuskajaskarin vanha sotilaskasarmi nykyään kahvila. Alueella on kesäisin mm kesäteatteri

Lähdimme saaren luontopolulle. Edellisenä yönä oli satanut. Kallio oli liukas. Eikös sitten käynytkin niin, että heti alkumetreillä liukastuin kalliolla ja kaaduin. Jalkaan sattui senverran, että oli pakko jättää oma kiertäminen siihen. Niinpä palasin takaisin kahvioon. Linkki Kuuskajaskarin sivuille.

IMG-20170813-WA0020IMG-20170813-WA0022

Yllä Kuuskajaskarin juoksuhautoja, tykki, diabaasi-sauma ja muuta näkymää saaresta.

Muutaman tunnin Kuuskajaskarilla olomme jälkeen jatkoimme matkaa Kylmäpihlajalle.

Perillä saimme heti huoneemme ja kävimme viemässä tavaramme huoneeseen. Huoneemme oli ihan tavallinen huone merinäköalalla varustettuna. Harmiksemme se sijaitsi toisessa kerroksessa eli mitään ihan hulppeita näkymiä ei huoneestamme näkynyt. Toisaalta kipeä jalkani ei paljon kävelyitä tuossa kohdin kaivannutkaan. Kirjautumisen yhteydessä varasimme saunavuoron ja pöydän illalliselle majakan ravintolaan.

 

Näin keskikesällä, ei juurikaan ihmeellisiä lintuja näkynyt. Saarella pesii riskilöitä, mutta itse en niitä bongannut.

Mitään hirveän ihmeellistä tekemistä saarella ei ollut. Kiertelimme ympäri saarta ihastellen merellisiä maisemia. Iltapäivän lämmössä oli hyvä istua, parannella kipeytynyttä jalkaa hyvän kirjan kanssa ja nauttia auringonpaisteesta.

 

Saarella on kahvila ja ravintola, saunat ja erikseen tilattavissa tynnyrisauna sekä palju. Uimamahdollisuuksia rannalla ei juurikaan ole. Kahvilan vieressä oli näyttely. Lisäksi saarella oli yksi meripelastusaluksista sekä merimieskirkon kuvanäyttely.

Opas kierrätti saarella maksutta. Kierrokset lähtivät lauttarannasta aina lautan saavuttua. Itse osallistuin kierrokselle. Kylmäpihlajan majakka on melko nuori verrattaessa muihin majakoihin. Se on rakennettu 1952 ja on yhdistetty majakka ja luotsiasema. Se on 31 metriä korkea ja siinä on 12 kerrosta. Ennen majakkaa saari on jo toiminut ruotsinvallan aikana yhtenä tullauspaikkana. Siitä muistona mm kalliossa oleva kruunu.

IMG-20170813-WA0051IMG-20170813-WA0059

Yllä hienot sileät meren muovaamat rantakivet ja saaren kappeli.

Ennen illalliselle menoa käväisimme ihastelemassa näköaloja majakan yläkerroksessa. Portaita ei ylös kuitenkaan ole kuin noin 104. Ajatella, että kesällä kapusimme jos jonkilaisia portaita etelä -Euroopassa! Tämä 104 porrasta meni kevyesti kipeänkin jalan kanssa nilkuttaen.

IMG-20170813-WA0087IMG-20170813-WA0097IMG-20170813-WA0088

Yllä kuvassa näkymää tornista. Kaukana siintää Olkiluoto ja Rauman tehtaat.

IMG-20170813-WA0096

Illallinen ravintolassa oli hyvä mutta ehkä hieman kalliin hintaluokan ateria.

 

Illallisen jälkeen jäimme istumaan saaren rantakallioille ihastelemaan auringonlaskua. Ja täytyy sanoa, että auringonlaskun näytelmä oli lähestulkoon täydellinen.

IMG-20170813-WA0009IMG-20170813-WA0010

IMG-20170813-WA0120.jpg

Yritimme valvoa vielä, jotta voimme kuvata majakan pimeällä. Itse jaksoin odottaa kahteentoista asti illalla mutta hirveän pimeää ei silloin vielä ollut. Aamuaringon nousua kävin ihastelemassa mutta aamun pilvisyys esti täydellisen auringonnousun näkemisen.

IMG-20170813-WA0132 (002).jpg

Aamulla siis jälleen tapaamme

Maukkaan aamiaisen jälkeen oli aika jättää hyvästit saarelle ja palata takaisin mantereelle.

IMG-20170813-WA0148.jpg

Matkamme saarelta jatkui Rauman vanhankaupungin kautta kotikonnuille. Rauman vanhasta kaupungista juttua saa lukea myöhemmin.

IMG-20170813-WA0141.jpg
Jää hyvästit. Ehkä me vielä joskus tapaamme!

10 vastausta artikkeliin “Viikonlopun viettoa Kylmäpihlajan majakalla

  1. Kylmäpihlaja on mun mielestä Suomen ihanimpia majakoita! Ehkä sillä on joku erityinen paikka mun sydämessä senkin takia, että se on ensimmäinen majakka, jolla olen koskaan yöpynyt (me vietettiin siellä juhannus 2012). Kylmäpihlaja on jotenkin just sopivan karu ja kallioinen, mutta sieltä löytyy kuitenkin tarpeeksi seikkailtavaa ja ihmeteltävää pariksi päiväksi. PS. Kiitos Majakkapäivä-jutun linkkauksesta ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Majakka oli hieno vaikka minun sydämeni on sulanut eniten Bengstkärille. Olepa hyvä vaan!

      Tykkää

  2. Kylmäpihlaja on niin meidän ensi kesän ohjelmassamme. Taitaa olla ”sivistyneempi” majakka kuin nämä meidän tänä kesänä kiertämät ainakin ravintolasta päätellen. Ja ehkä tuonne kannattaisi lähteä siis vasta loppukesästä, niin ei tarvitsisi auringonlaskua ja yötä odottaa niin pitkään 🙂
    http://meriharakka.net/2017/08/11/nelja-majakkaa-ja-kolme-unescokohdetta-nain-sen-toteutimme/

    Liked by 1 henkilö

    1. Suosittelen vasta elokuuta tuohon, jottei tosiaan tarvitse valvoa koko yötä! Ja ehkäpä pilvisellä kelillä saisi paremman yökuvan. Meillä kun oli niin upea aurinkoinen ilta. Toisaalta ilta oli upea!

      Tykkää

  3. Olipa harmillinen takaisku Kuuskajaskarissa, mutta kiva että pääsitte käymään sielläkin pienestä onnettomuudesta huolimatta. Ja ihan mukavasti tuntui viikonloppu kuluvan saaristossa! 🙂 Kylmäpihlajassa on kieltämättä maailman kauneimmat auringonlaskut, ihan hiukkaakaan vähättelemättä. Kiitos muuten linkkauksesta! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Olepa hyvä vaan! Kivast aika kului Rauman suunnalla. Ja olisi kulunut pidempäänkin. Onhan siellä vaikka mitä. Melkeinpä voisi sanoa, että auringonlasku oli hieno. Pitäisikö lähteä metsästämään hienointa? Itselläni on tältä kesältä aika monesta paikasta…

      Tykkää

    2. Olepa hyvä vaan! Kivasti aika kului Rauman suunnalla. Ja olisi kulunut pidempäänkin. Onhan siellä vaikka mitä. Melkeinpä voisi sanoa, että auringonlasku oli hieno. Pitäisikö lähteä metsästämään hienointa? Itselläni on tältä kesältä aika monesta paikasta…

      Tykkää

  4. Ihanan erilainen retkikohde. Olisi todella mielenkiintoista yöpyä majakassa. Näin syksyn tullen olisi varmasti aivan oma tunnelmansa. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuo oli ihana ja syksyllä varmasti vielä ihanampi. Eikä ilmeisesti niin kallis kuin esim Bengstkär.

      Tykkää

Jätä kommentti