Marrakechin puutarhoja: Le Jardin Secret Garden ja Jardin Majorelle

Marrakechin puutarhoja viheralueita on kehuttu ja eikä suotta. Minulle nämä paikat tarjosivat rauhaa ja silmäniloa.

DSC06608

Aloitetaan Medinassa olevasta Le Jardin Secret Gardenista. Nimi kuulostaa salaiselta puutarhalta. Muistattehan sen englantilaisen lastenkirjan nimeltään Salainen puutarha, joka kertoo orvosta tytöstä, joka löytää vanhan suljetun puutarhan.

Tämä Marrakechin puutarha on todellinen keidas. Aikamme seikkailtua Medinan metelissä ja ruuhkassa, puutarha oli kuin paratiisi sen kaiken rinnalla.

Paikka on ihana rauhallisuuden tyyssija. Puutarha on vanhan palatsin puutarha. Paikassa on asunut kuuluisia politiikkoja; olikos mm.Saad sukua. Paikka on rakennettu noin 400 -vuotta sitten. Puutarhasta löytyy kahvio ja kirjakauppa.

DSC06616DSC06619DSC06629

DSC06651DSC06645

Toinen puutarha, missä kävin oli Jardin Majoirelle. 

Jardin Majorelle sijaitsee kaupungin uudella puolella. Sen on perustanut vuonna 1960-luvulla Yves Saint Laurent paikalle, jolla alun perin on ollut maisemataitelija Jacques Majorellen 1920-luvulta asti käyttämä ateljee ja kotitalo. Puisto sai alkunsa ennen Saint Laurentin aikoja vuonna 1924 kasvitieteellisenä puutarhana, ja sitä kehitti Majorellen lisäksi paikallinen kasvitieteilijä.

Nykyisin siellä on noin 300 eksoottista kasvia, jotka ovat peräisin viideltä eri mantereelta. Saint Laurent viihtyi Marrakechissa loppuelämänsä. Puistoon on ripoteltu vuonna 2008 kuolleen Saint Laurentin tuhkat.

Puiston art deco -tyylisessä päärakennuksessa on berbereitä, heidän taidettaan ja kulttuuriaan esittelevä museo. Puistossa on myös kahvila-ravintola, jonka näkymät väitetään kuuluvan kaupungin viehättävimpiin.

DSC07321.JPG

DSC07348

DSC07373

DSC07366DSC07382

DSC07396DSC07425

DSC07414

Tänne olisin voinut jäädä kuvaamaan tuntikausiksi mutta taksi odotti ja minulla alkoi olla kiire.

23 vastausta artikkeliin “Marrakechin puutarhoja: Le Jardin Secret Garden ja Jardin Majorelle

  1. Tuo syvän sininen väri ❤ Tällaiset rauhalliset keitaat ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Ja niin parasta meluisessa, pölyisessä kaupungissa!

      Liked by 1 henkilö

  2. Arabialaisissa puutarhoissa on jotain taianomaista. Joitain vuosia sitten Marokossa käydessäni olisin kovasti halunnut käydä tuossa Yves Saint Laurentin puutarhassa, mutta se jäi jostain syystä toteuttamatta. Hauska päästä kurkistamaan sinne blogien kautta!

    Liked by 1 henkilö

    1. Täytyy sanoa, että meilläkin meinasi jäädä, koska ensimmäisen kerran menimme sinne kun paikka oli jo kiinni. Viimeisenä reissupäivänä, jolloin majailimme kaupungin ulkopuolella, otin taksin ja käväisin siellä.

      Tykkää

  3. Hienot maisemat! Itselläkin kohteena jossain vaiheessa kyllä tämä!!

    Liked by 1 henkilö

    1. Eikös ja täytyy sanoa, että ihan kuin eri maailmassa olisi, kun ihmisvilinästä poikkeaa puutarhaan.

      Tykkää

  4. Ihanan näköisiä puutarhoja! Ja ennen kaikkea rauhallisia, tuolla on varmasti ihana pistäytyä hälinän ja hulinan välissä kun kaipaa omaa rauhaa. Hyvä vinkki, laitan puutarhat muistiin!

    Liked by 1 henkilö

    1. Totta olivat todellisia keitaita kiireen keskellä.

      Tykkää

  5. Ihanan näköisiä paikkoja. Marokkoon pitäisi kyllä ehdottomasti päästä käymään. Jostain syystä olen aina tykännyt siitä eksotiikasta joka välittyy näistäkin kuvista.

    Liked by 1 henkilö

    1. Se eksotiikka sai minutkin matkustamaan paikan päälle.

      Tykkää

  6. Ihanan näköisiä paikkoja! Täytyykin laittaa nämä ylös omaa matkaa silmällä pitäen – kiitos siis vinkistä! Teillä vaikuttaa kyllä olleen aivan ihana matka Marokkoon, en malta odottaa että pääsen vihdoinkin sinne!

    Liked by 1 henkilö

    1. Ole hyvä vaan! Matka oli mielenkiintoinen ja aina ei niin ihana….no Marrakechistä on ajatuksena kirjoittaa myös muutama varoituksen sana.

      Tykkää

  7. Kaunista ja eksoottista! Tuo kasvien runsaus yhdistettynä sähkönsiniseen puhuttelee ainakin minua, upeita myös nuo turkoosit kaakelit. Granadassa pääsee lähelle tätä tunnelmaa, Marokossa en ole käynyt.

    Liked by 1 henkilö

    1. Sininen on yllättävä valinta ja ollut kyllä 1900 luvun alkutaipaleella melko yllättävää.

      Tykkää

  8. Olen itse puutarha fani, eli jos jossakin kaupungissa on merkittävä puutarha/puutarhoja, on niihin ehdottomasti myös mentävä tutustumaan.

    Tuosta Yves Saint Laurentin puutarhasta olenkin nähnyt kuvia aikaisemmin. Oliko tämän puutarhan yhteydessä myös se kallis boutique hotelli?

    Liked by 1 henkilö

    1. Yves Sain Laurentin puutarha n varamasti tuttu. En tiedä hotellista, eivät ainakaan mainosta. Secret gardenin niminen hotelli löytyy, jossa yö maksaa noin 280 €. Mutta sekään ei ole aivan vieressä.

      Tykkää

    2. Harmittaa, että vaikka kolme yötä Marrakechissä oltiin, siltikään ei ehditty nähdä kaikkea. Puutarhojakin siellä olisi ollut enemmän.

      Tykkää

  9. Upean näköinen paikka ja hienosti ikuistettu kameran rullalle. Tangerin reissullamme jäi nämä puutarhat yhtä lukuun ottamatta kokematta. Tuolla olisi ihana siemailla minttuteetä ja vain paistatella päivää. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Juuri siihen jalkojen leputtamiseen ja teen juontiin aivan kymppivalinta.

      Tykkää

  10. Kiitos tästä ja muista Marokko-postauksistasi! Marokko on sellainen kohde, johon tekisi mieli matkustaa, joten kaikki lisätieto on plussaa. Ilmeisesti maa herättää kävijöissä hiukan ristiriitaisia fiiliksiä, mutta pitäisihän se tietysti itse päästä näkemään, jotta voisi muodostaa oman käsityksen 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Olepa hyvä vaan! Ristiriitaisia kyllä ja muutaman varoitussanan ajattelin itsekin kirjoittaa vielä.

      Tykkää

  11. Upeita valokuvia ja Le Jardin Secret puutarha näyttää rehevämmältä teidän vierailun aikaan. Onko keskelle on myös rakennettu katettu istuinalue?

    Liked by 1 henkilö

    1. Oli keskellä istuinalue. Siinä hääri mies tikkaiden kanssa, niin en ottanut kuvaa.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close