Maailmanperintökylä Aït Benhaddou

Marrakechistä oli aika lähteä kolmen vietetyn päivän jälkeen tutustumaan Atlas-vuoristoon ja Saharan autiomaahan.

Aamulla varhain pakkauduimme pikkubusseihin ja lähdimme matkaan. Ait Benhaddou oli yksi matkakohteemme, missä ennen Saharaa vierailimme.

uusi1.jpg
Aamutuimaan jätämme hyvästit Marrakechille

Kyseinen paikka on kylä entisen Saharasta  Marrakechiin kulkeneen karavaanireitin  karavaanireitin varrella Marokon eteläosassa. Kylässä on vanha maalinnoitus eli ksar. Useimmat kyläläiset asuvat linnoituksen ulkopuolella, mutta ksarissakin on vielä joitakin asukkaita. Ksar on rakennettu polttamattomista savitiilistä, ja sen rakenteita pitää korjailla jokaisen sadekauden jälkeen.

DSC06746.JPG
Ensimmäiset näkymät kylästä

DSC06747.JPG

ikkuna.jpg

Kylässä on kuvattu mm seuraavia elokuvia:  Arabian Lawrence (1962),  Niilin jalokivi (1985), 007 vaaran vyöhykkeellä  (1987),  Gladiaattori (2000).

DSC06764.JPG

Kylään mennessä meidän pitää ylittää joki kahteen kertaan. Otan kengät pois ja päätän kahlata vedessä. Toisella kerralla astun suoraan mutaa pois astuessa. Siinä sitten mutaa varpaiden välissä kuljen oppaan perässä ja kiroan, kun astumme hienolta hiekalta kivisemmälle polulle. Onneksemme hoksaamme, että meillä on kosteusåyyhkeitä. Niillä saan suurimmat kurat pois varpaiden välistä. Voihan matkailu ja sen avartaminen 🙂 (matkailu avartaa siis….)

DSC06771

DSC06774.JPG

DSC06777.JPG

DSC06801.JPG
Alueella on mukava kahvila. Meillä ei ole aikaa jäädä nauttimaan näköaloista, vaan melko nopeaa joudumme kiertämään paikan

Kylä on turistinähtävyys. Elokuvien kuvaushetkellä sinne on ilmestynyt myös uusia rakennuksia, joita opas kertoo, ettei välttämättä oikein sovi joukkoon erottuvuuden vuoksi.

DSC06825.JPG
Karjasuoja

DSC06773

Näitä autioituneita kyliä näemme enemmänkin tulevien päivien aikana. Tai aiankin luulen, että ovat samankaltaisia. Tuo rakennusmuoto kun ei ole ollut kestävä ja viereen on rakennettu uusia.

Ja matka jatkuu lounaalle.

DSC06832.JPG

 Muuten Ait Ben Haddauhun järjestetään retkiä mm. Marrakechistä.

4 vastausta artikkeliin “Maailmanperintökylä Aït Benhaddou

  1. Vähän tuli surullinen olo, jos rakennetaan jotain paikkaan sopimatonta vain elokuvan vuoksi.

    Autenttisuus kärsii.

    Jäin kaipaamaan sitä skumppaa aavikolla -tapahtumaa, mutta se lienee vielä tulossa? 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Nyt pitää korjata…ihmiset ovat muuttaneet kylästä koska talot vaurioihuvat sateesta. Vain muutamia ihmisiä asustelee siellä. Sen jälkeen alettu hyödyntämään elokuvapaikkana. Sen myötä tullut rakennuksia lisää ja ne erottuvat joukosta. Näitä hyljättyjä kyliä oli muitakin. Mutta niitä sitten muutamat ovat valloittaneet. Skumppaa oli mukana. Paljastuu aikanaan, miten tässä oikein kävikään.

      Liked by 1 henkilö

  2. Ait Ben Haddau oli mielenkiintoinen paikka! Minä piipahdin siellä, kun tehtiin Marrakeshista todennäköisesti samankaltainen matka Atlas-vuoriston yli Saharaan. Muutamista reitin pysähdyspaikoista tämä oli ehdottomasti paras – kun ei lasketa mukaan Atlas-vuoristossa ajamista.
    Muistan hyvin tuon joenylityksen. Minä hypin kuivin jaloin kiviä pitkin 😉

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuo Ben Haddau oli kiva paikka. Itse en hyppinyt kuivin jaloin. Kävelin vedessä ja lopuksi astuin mutaan niin, ettei meinannut millään jalat kuivua. Mutaa sitten tongin kierroksen aikana varpaiden välistä. HIH!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close