10 matkakuvaa -haaste

Usea on tarttunut tähän kauan sitten julkaistuun haasteeseen. Päätin itsekin tarttua siihen uudestaan. Vanha juttu, kun on jäänyt unholaan vanhaan blogiin. Tarjolla siis 10 kuvaa matkatarinoineen olepa hyvä! Muuten etusivun kuva on Vilnasta Liettuasta.

1. Kuva lentokoneen siivestä

Kuvalla lennetään Kreetalle vuonna 2011 keväällä. Viikon nautimme keväisestä säästä Kreetan Plataniaksella.

Yksi juttu on Kreetasta ja löytyy täältä Kreeta -miksi veit sydämeni?.

lento222.jpg
2. Paras vahingossa onnistunut otos

Olimme ystävän kanssa Lontoossa pidennetyllä viikonloppumatkalla. Melkein joka päivä satoi vettä. Onneksi olimme hyvin varustautuneita sadeviittoinemme. Yhtenä päivänä ajelimme hop on of bussilla ja muutamia kuvia räpsimme sateisen ikkunan läpi. Jollain tavoin Lontoo ja vesisade sopii hyvin yhteen. Lontoon kaikki jutut löytyy vanhasta blogistani tästä linkistä Lontoo.

ki35
Lontoo

3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

Tämä uusi vuosi ei kai unohdu koskaan. Vietimme joulun ja uuden vuoden Thaimaan Khao Lakissa. Hotelli kutsui meidät uudenvuoden bileisiin. Nämä juhlat olivat yllättavän tyylikkäät. Oli alkucoktail-tilaisuus nurmikolla ja varsinainen juhla rannalla. Pöydät oli katettu hienosti ja tarjolla oli herkullista ruokaa ja juomaa sekä erilaisia esityksiä ja tanssia. Loppuillasta meno sen kun yltyi. Hotellin väki innostui bailaamaan mukanamme.

 

uusi
Khao Lakin 2012/2013 uuden vuoden partyt

4. Luontokuva

Arvatkaa, onko minulla luontokuvia? JEP. On valinnan vaikeus, minkä niistä tähän laittaa. Nyt on Suomen vuoro ja kuva on Forssan Torronsuon  kansallispuistosta, missä muutama vuosi sitten retkeilimme. Aamu silloin oli melkoisen usvainen ja omalla tavallaan kaunis.

WP_20151018_011.jpg
Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Vain Jussi puuttuu!

5. Kuva yläilmoista

Olimme jouluna 2016 Hollannissa. Jouluaattona illallistimme Rotterdamin televisiotorni Euromastissa. Hienot olivat Rotterdamin valot illan tullen ja ei se ruokakaan hullumpaa ollut. Ja seura sekin oli mitä parhain!

Jutun Rotterdamista voi lukea seuraavasta linkistä; Rotterdam -yksi maailman suurimmista satamakaupungeista

DSC_0148 (1).JPG

IMG-20171116-WA0000.jpg

6. Postikorttimaisema

Yhdessä kauneimmista ja kenties kuvatuimmasta postikortissa olimme viikon kesällä 2016. Joka aamu, kun katsoi ikkunasta, näimme nämä talot. Välillä oli nipistettävä itseöön ja todettava, että kyllä täällä olemme. Ja kuinka monta vuotta minulla olikaan ollut tietokoneen näytönsäästäjässä hyvin samantapainen kuva!

Riomaggioren ja Cinque Terren juttuihin pääset parhaiten käsiksi näistä jutuista: Mamma Mia. Italian matkamme -Mitä kaikki maksoikaan? Kesän muistoja osa 2; Cinque Terre

IMG_20160628_204847.jpg
Riomaggioren satama

7. Kuva matkaseurasta

Matkaseura, jonka kanssa pääasiassa matkoja teen, ei halua näyttäytyä julkisesti.

Tässä kuvassa on tämä matkaseurani eli aviomieheni Marrakechissä Kotoubin moskeijan edessä ostamassa vettä kojusta.

Jutut Marokosta: Yhteenveto Marokon matkastamme

DSC06391.JPG
Kotoubin edustalla

8. Fiilistelykuva palmun alla

Tämä on todellinen ”fiilistelykuva”. Saavuimme aurinkoisesta Havannasta Varaderoon rantalomalle aivan todella upeaan hotelliin. Kuinka ollakaan seuraaviksi päiviksi oli luvattu sadetta. Ja sadetta sitten tulikin monta päivää. Ja samalla lämpötilatkin laskivat. Muistan, kuinka yhden päivän makoilimme huoneessa lukien kirjaa peiton alla ja palelimme. Siivoojamme oli ihmeissään, kun emme poistuneet huoneesta koko päivänä muuta kuin syömään. Tuota kuvaa katsellessa voi vaan arvata, mitkä olikaan fiilikset tuolloin. Hiton kallis matka ja sitten värjötellään ja palellaan sisällä vesisateessa. Sitä voin tehdä kotiSuomessakin. HÖH! Onneksi se aurinkokin sitten muutaman päivän päästä taas näyttäytyi.

Kuuban juttusarjaa voit käydä lukemassa seuraavaa linkkiä klikkaamalla: KUUBA

IMG-20160107-WA0002
Varadero, Kuuba

Ja jotta logiikka siitä, että täällä olisi joka kuvassa mainittu eri paikka ja maa, lisätään tähän toinen kuva. Ja vielä eri fiilikselläkin. Kuva on Splitistä missä olimme muutamia vuosia sitten. Kuva on otettu Splitin vanhan kaupungin Diolectianuksen palatsin raunioilta. Matkan teimme kesäkuun alussa ja ihstuimme Kroatiaan kovin. Tosin Split on hyvin erilainen kaupunki kuin mitä on Dubrovnik. Ei ehkä niin turistirysä ja siksi aivan suloinen tuttavuus. Paikasta mieleen jäi hyvä ruoka huokealla hinnalla, aurinko ja  yhteydet lähisaariin.

Splitistä voi lukea oheisesta linkistä: Split -kuinka Kroatia pääsi yllättämään

IMG_0790 (2).JPG
Split, Kroatia

9. Hyvää huomenta -kuva

Tammikuussa 2017 teimme matkan New Yorkiin. Aamupalaa söimme milloin missäkin kuppilassa. Aamiaispaikkoja oli tarjolla runsaasti. Yhtenä aamuna rantauduimme tähän breakfest & song paikkaan, missä jo heti aamusta tarjoilijat laulaa lurittivat laulujaan ja mm. tanssivat ”pöydillä” tai pöytien välissä. Hyvin tuli päästyä svingiin sinä aamuna.

New Yorkin matkajutut: Ensikertalaisen New York -must see OSA 1,  Ensikertalaisen New York-must see OSA2,  ja New York -kaikkien kaupunkien kuningatar, matkasaldo

IMG_20170110_084803.jpg
Stardust, New York

10. Lempikaupunkini

Paljon on nähty kaupunkeja mutta vielä enemmän niitä on näkemättä. Yksi kaupunki tähän asti käydyistä sykähdyttää eniten ja se on Havanna. Sen käsittämättömän rento tunnelma on ollut hienoa kokea.

WP_20151230_059 (4)
Havanna, Kuuba

 

Haasteeseen on viime aikoina osallistuneet:

Aurinkorasvaa ja aloeveraa

Viinilaakson viemää

Fammon matkalla

Merjan matkassa

Lisää kommenttiin linkki, jos puutut listalta. Lisää sinut listalle.

Mikäli haluat osallistua tähän hauskaan haasteeseen niin alta voi kopioida 10 kohdan listan. Alunperin sen on julkaissut Journey diary.

1. Kuva lentokoneen siivestä
2. Paras vahingossa onnistunut otos
3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle
4. Luontokuva
5. Kuva yläilmoista
6. Postikorttimaisema
7. Kuva matkaseurasta
8. Fiilistelykuva palmun alla
9. Hyvää huomenta -kuva
10. Lempikaupunkini

2 vastausta artikkeliin “10 matkakuvaa -haaste

  1. Kiva, että näin monet on lähteny taas tähän vanhaan haasteeseen mukaan 🙂 Ihana tuo yläilmakuva, jossa näkyy paljon kaupungin valoja!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos vaan. Eikö olekin kivaa että tämä on löydetty uudelleen. Näitä kun on kiva lukea.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close