Kesän parhaat Suomireissut 2018

Kesä 2018 oli mitä parhain Suomi-kesä. Aurinko paistoi ja läpöä riitti aina helteisiin saakka lähestulkoon päivittäin.  Puhuttiinkin, että kyllä on maailmankirjat sekaisin. Vietimme kesää suurimmaksi osaksi Suomessa tehden reissuja lähimaisemiin. Ainoastaan loppukesästä teimme pidennetyn viikonloppumatkan Riikaan. Niin ja teimme myös kolmen päivän polkupyöräreissun Ahvenanmaalle.

Marraskuun IGTravelthursdayn teema on vapaavalintainen. Näin joulukuun alusta voin todeta, että Suomen matkat taitaa olla meillä vuoden 2018 osalta nippuun taputeltu, joten olisikos aika katsastaa käymiemme Suomikohteiden parhaat palat instagramkuvin höystettynä.

Ja sitten NYYF. Tämä taitaa olla viimeinen IGTravelthursday. Pitää siis jatkossa ihan itse nostaa instakuvia blogijuttuihin eri teemoilla.

Suomi on monipuolinen maa ja se jaksoi yhä edelleen yllättää usealla uudella hienolla paikallaan. Lähimatkailu rules! Tässä listattuna vuoden 2018 TOP 10 Suomikohteeni. Suomikohteita olikin kertynyt melko paljon ja joudun tekemään valintoja. Tässä nyt vaikeiden priorisointien jälkeen minun TOP10 Suomikohteet+ 1 ekstra.

1.Häntälän notkoilla

Olen useasti ajanut Somerolta Saloon ja matkanvarrella nähnyt tienviitan, missä lukee Häntälän Notkot ihmetellen, että mitähän tuolla mahtaa olla. Teemme työpaikan TYHY-reissun Somerolle. Oppaamme kertoo Häntälän Notkoista. Kiinnostun sen verran, että seuraavana iltana ajelen Notkoille retkeilemään. Enkä pety tuumaakaan. Kerrassaan upea kohde, kuin alppimaisemissa olisi. Lisää Häntälän Notkon retkestä voit lukea täältä.

2. Porvoon keväinen ilta

Porvoossa käynti keväällä taitaa olla jo yksi perinteistäni. Toistamiseen töiden jälkeen suuntan auton nokan kohti Porvoota. Vietämme rattoisan illan ystävän kanssa kesäisessä Porvoon illassa.  Toistamiseen saamme ihastella ilta-auringon kultaamia taloja. Kieltämättä yksi viehättävimmistä Suomen kaupungeista.

3. Kesäiltaa Suomenlinnassa

Taas iskee levottomuus työpäivän jälkeen. Päätän lähteä Helsinkiin ja Suomenlinnaan. Viime käynnistä on jo aikaa, joten on ihan kiva mennä sinne uudestaan. Ilta on aurinkoinen ja lämmin. Kierrän alueella ja nautin suunnattomasti merimaisemista.

4. Raaseporin linnassa

Olen aikaisin kevättalvella päättänyt, että Raaseporin linnaan on ehdottomasti mentävä. Siellä kun en ole ollut aiemmin. Eräänä iltana suuntaan auton nokan kohti Raaseporia. Linnafanina olen onnellinen kierrellessäni linnassa. Juttua linnasta löytyy täältä.

5. Ahvenanmaa on the road

Tämä oli yksi kesän kohokohdista. Jossain vaiheessa meinaamme jo heivata suunnitelmat mutta sitten juhannuksena ostan sähköpyörän ja viikonloppuisin harjoittelemme pitkän matkan pyöräilyä. Saamme yhden perheemme tyttäristä vävyineenkin innostumaan lähtemään mukaan. Aiemmin joskus vuonna papu olen käynyt Ahvenanmaan linnassa. Maarianhaminassa olimme jokunen vuosi sitten. Nyt on siis aika mennä uudelleen Ahvenanmaalle. Mikään ei estänyt menoamme, ei edes sateiset ilmat. Olin asettanut polkupyöräreissulle ehdoksi säävarauksen. Ja kun sadetta ei juurikaan näkynyt, oli lähdettävä matkaan :). Pientä auringonpistosta lukuunottamatta reissu meni yllättävän hyvin. Ahvenanmaalla on paljon muutakin nähtävää kuin linna. Nähtävää jäi jopa seuraavaan kertaan.

Ahvenanmaan jutut:

On the road: Ahvenanmaa instagram kuvin

Ahvenanmaa sähköpyörällä -yhteenveto matkastamme

Skärpnåto

Sälskärin saari ja majakka

Getabergen -Ahvenanmaan helmi

6. Rauman vanhakaupunki

Edessä on viimeinen lomapäivä. Mitä sitä oikein tekisikään, kun olen vielä yksin kotona?

Päätän lähteä Raumalle ja Sammallähdemäelle. Rauma on tuttu paikka mutta Sammallähdemäellä en ole käynyt. Rauman vanhakaupunkiin ei voi kyllästyä. Sinne on mentävä aina vaan uudestaan. ja molemmat ovat vielä maailmanperintökokohteita.

7. Sammallähdemäki

Sammallähdemäki yllättää laajuudellaan. Todella iso alue, joka on täynnä pronssikautisia hautaröykkiöitä. Itseasiassa uskomattoman monia. Olen ilmoittautunut opasretkelle mutta opasretkellä ei ole muita. Näin saankin mielenkiintoisen privaattiopastuksen alueesta. Siellä ne meidän esi-isämme nukkuvat? Sammallähdemäestä pitää vielä kirjoittaa juttukin.

8. Laitilan perinnemaisemissa

Sammallähdemäen jälkeen jää aikaa. Päätän vihdoin käväistä Laitilan Kauppilan umpipihalla. Sekään ei ole pettymys. On kuin palaisi lapsuuajan maisemiin.

Juttulinkki, missä muutakin Laitilankohteita löytyy täältä: Laitila – täynnä historian havinaa

9. Paavolan upea tammi

Elokuussa on aika palata töihin. Taas iltasella on omaa aikaa ja tylsää. Lähden ajelemaan Lohjalle katsomaan Suomen komeinta puuta; Paavolan tammea. Kyllä vaan upea on puu. Puun ympärillä on ihmeellistä mystistä taikaa.

10. Ruissalon kesäpäivää

Olen valokuvauskurssilla. Päätän lähteä toteuttamaan viikkotehtävää Ruissaloon ja samalla tietysti nauttimaan sunnuntain lenkistä hiukan erilaisessa ympäristössä. Ruissalon kahvilan villa Kuuvan läheisyydessä on kivat lenkkimaastot. Lenkkipolkuni toinen pää johtaa meren rannalle ja toinen kahvilaan.

11. Syksyinen Naantali

On jo syksy. Keltaiset lehdet maalaavat maisemat keltaisen punaisilla sävyillä. On jälleen aika sanoa hyvästit kesälle. Jätän jäähyväiset syksylle tehden päiväkävelyn Naantalin vanhassakaupungissa.

Mikä on ollut sinun mielestäsi paras Suomikohde vuonna 2018?

image-9

mä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista  nimellä @matkallalahelletaikauas

28 vastausta artikkeliin “Kesän parhaat Suomireissut 2018

  1. Vanhassa Raumassa ja Sammallahdenmäellä mekin kävimme tänä kesänä! Mutta paras kohde oli kyllä Verla, joka sattumalta oli jäänyt osaltamme viimeiseksi vielä korkkaamattomaksi maailmanperintökohteeksi Suomessa.
    Nuo Häntälän notkot joku mainitsi jollain valokuvauskurssillakin ja kuvasikin perusteella ne todellakin kannattaisi käydä katsomassa. Etenkin kun Espoo – Turku väliä kuitenkin ajamme aina silloin tällöin.
    Niin se on, IGTT loppuu, mutta blogimme jatkavat!

    Liked by 1 henkilö

    1. Werlasta itsekin pidin. Muutama Suomen uneskokohde uupuu vielä. Todellakin on harmi, että tämä loppuu. On ollut kiva pohtia välillä näitä teemoja. Ehkä sitten pitää pohtia niitä itsekseen.

      Tykkää

  2. Lähes päättyneen tämän vuoden Suomi-matkat olivat lähinnä ajoa Helsingin ja Turun välillä. Skandinavian roadtripimme viimeinen etappi oli ajo Struven ketjua Hammerfestistä etelään, jolle välille mahtui myös suomalaiskohteita.
    Lisämatkana oli nuorennetun Multivanin retkeilyominaisuuksien testaus Savo-Karjalan roadtripillä lähinnä Punkaharjun maisemissa.
    Juttusi kuvista itselleni läheisin on Vanhasta Raumasta, sillä kuvassa on entinen kotini vuosikymmenten takaa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Struven ketju on meillä vielä paikallistamatta. Siis hämmästyttävää kuinka voikin olla niin, että oln ottanut kuvan vanhasta kotiovestasi! Punkalaitumelle olimme vielä loppukesään kaavailemassa reissua mutta sejäi toiseen kertaan.

      Liked by 1 henkilö

  3. Ihania kuvia ja ihania paikkoja. Suomessa on niin paljon kaunista ja etenkin kesäisin tulee reissattua enempi kotimaan eri paikoissa. Viime kesä oli todella ihanteellinen Suomi-retkille.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kiito! Todellakin kesä oli mitä parhain kotimaa matkailuun.

      Tykkää

  4. Ihania kuvia! Ja pari kivaa uutta vinkkiä.
    Tervetuloa uudelleen Ahvenanmaalle!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kiitos! Eckerö ja Märket pitää ainakin nähdä. Ja vinkkejä otetaan vastaan.

      Tykkää

  5. Tämän pitääkin laittaa talteen meidän kotimaan idealistaksi, kiitos! Raasepori ja Ahvenanmaa näistä lähinnä käytynä, Raumaakin pikaisesti vähän. Täältä länsirannikolta ei niin usein ole asiaa noin kaukaisiin paikkoihin ja usein on sitten kiire johonkin. Kuuluisista puista muuten vinkkinä 50 pennin kolikossa ollut rahapuu, jonka malli on kuulemma tuossa kolmostien varressa Laihian rajalla Vaasan puoleisessa päässä. ^_^

    Liked by 1 henkilö

    1. Sepä se harvemmin tulee pysähdyttyä matkan varrella ja kun kerran sen tekee voi pysähdys olla kullan arvoinen.

      Tykkää

  6. Ahvenanmaan kohteet ovat lähinnä sydäntäni. Tuolla Laitilan panimoravintolassa en ole vielä käynyt vaikka se lähellä onkin, en myöskään Häntälän notkoissa. Kiitos hyvistä vinkeistä!

    Liked by 1 henkilö

    1. Ahvenanmaa on kyllä ihan yksi Suomen parhaista paikoista! Ole hyvä vaan muista vinkeistä!

      Tykkää

  7. Hyvä aihe! Olen yrittänyt lisätä kotimaassa matkustamista, joten hyvät vinkit tulee tarpeeseen 🙂
    Näistä käytyjä paikkoja olivatkin vain Suomenlinna ja Ahvenanmaa.

    Liked by 1 henkilö

  8. Kaikki paikat kuulostavat tosi ihanilta. Osa onkin hyvin tuttuja, asumme aika lähellä Paavolan tammea ja Raaseporin raunioillakin on tullut käytyä usein. Häntälän notkoista en ollut koskaan kuullutkaan, mutta menivät heti kotimaan retkeily listalle! Porvoo on kyllä tosi kaunis ja voi olla että se menee omalla listalla tämän vuoden parhaaksi kotimaan kohteeksi. Käsin siellä viime kesänä ensimmäistä kertaa ja ihastuin!

    Liked by 1 henkilö

  9. Tällaiset koosteet on kyllä sitten hyviä. Tästäkin huomaa, miten hienoja paikkoja Suomi on täynnä! Ja mikä mieletön tammi tuo Paavolan tammi. Wau :O

    Liked by 1 henkilö

    1. Paavolan tammi ja sen ympäristön tunnelma on ihan omanlainen. Näitä juttuja pitäis kirjoittaa myös englanniksi! Koskakohan ehtisi siihen?

      Tykkää

  10. Kiitos Häntälän vinkistä, se oli ihan yllätys, vaikka noilla seuduilla ajelen useinkin.

    Liked by 1 henkilö

  11. Kesä 2018 todella oli ihan huikea Suomi-kesä! Mekin reissasimme paljon upeissa helteisissä kesäsäissä. Nyt on jo seuraava kesä suunnitteilla ja tässä tuli monta hyvää vinkkiä siihen mitä kotimaan kolkkia voisimme seuraavaksi koluta. Porvoo, Suomenlinna, Rauma, Ruissalo ja Naantali ovat jo tuttuja, mutta kaikki toisaalta niin ihania, että uusintakierrokset ovat aina paikallaan. Kesäinen Porvoo on mun jokavuotinen perinne. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Eipä noin upeilla keleillä kuin viime kesänä oli, kaipaillut paljoa ulkomaille! Välillä aiemmin käydyistä paikoista voi löytää uusia kulmia. Suosittlelen käymään uudestaan.

      Tykkää

  12. Häntälännotko meni ohjelmaan tämän postauksen myötä, upea kohde kuvan perusteella. Suomessa on paljon tällaisia piilotettuja helmiä, joista ei tiedä mitään. Tämä on matkablogeissa itsestä parasta, että oppii uusia juttuja!

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuo on niin totta. Paljon paikkoja, minne ei arvaa mennä

      Tykkää

  13. ainopuuperahotmailcom joulukuu 11, 2018 — 2:45 pm

    Ehditpä nähdä monta kotimaankohdetta kesässä! Suomi on kyllä täynnä mielenkiintoisia paikkoja, itseäni kiinnostavat erityisesti luontokohteet, vaellusreitit ja telttameininki😊

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä tänä kesänä kun oli mitä parhaat kelit, ehti iltasellakin käymään eri paikoissa.

      Tykkää

  14. Hienoja kohteita olet tähän nostanut. Ahvenanmaa kiinnostaa aina, ja tuo upea tammi. Ja, ja.. tuttujakin kohteita.
    Mutta kyllä Suomessakin riittää nähtävää ja koettavaa 🌟

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close