Lumoava Kiova, mitä ehtii nähdä päivässä?

Tämä reissu on reissattu marraskuun lopulla 2018.

Kiova oli positiivinen tuttavuus. Jälleen kerran meillä oli ennakkoluuloja kaupunkia ja maata kohtaan mutta voin todeta, että näin niitä on hyvä murtaa. Kiovassa on paljon tekemistä, nähtävyyksiä, laadukkaita ravintoloita, kauppoja ja muita palveluita. Yksinkertaisesti jotkut asioista toimi edistyksellisestikin. No jotkut taas ehkä ei. Pidimme kaupungista kovin. Kiovaan on tultava uudelleen. Yksi syy paluuseen on se, että emme ehtineet nähdä kaikkea. Lisäksi oikeampi ajankohta matkustaa kaupunkiin voisi olla kevät tai syksy. Me kun tulimme kaupunkiin lumimyräkän keskelle. Lumiset ja liukkaat tiet olivatkin melkoisen haasteellisia tarpoa. Tässä olikin ehkä se yksi kaupungin ongelma. Melko verkkaasti noita katuja saatiin avattua.

Mitä sitten Kiovassa teimme? Käytännössä meillä oli aikaa yksi päivä ja ilta ottaa haltuun kaupunki. Illalla kun saavuimme olimme varoittelujen ansiosta hiukan arkoja lähtemään kovinkaan kauas hotellilta. Kaduilla oli hiljaista. Ei minkäänlaista vaaraa. Luulenpa, että riskillisempää kulkea saattaa olla syrjäisillä kaduilla kuin keksustassa.

Seuraavana aamuna starttasimme kaupungille klo 10 aikaan ja hotelliin päädyimme noin 18.00 aikoihin illalla. Alla kertimus siitä, mitä tuossa ajassa ehdimme tekemään.

Kiova on upeiden katedraalien ja luostareiden kaupunki.  Niissä mekin pääasiassa vierailimme.

1.Pyhän Mikaelin kultakupolinen luostari

Luostarin rakennutti keskiajalla Svjatopolk II mutta se tuhottiin Neuvostoliiton aikaan 1930-luvulla. Luostari rakennettiin uudelleen Ukrainan itsenäistymisen jälkeen ja avattiin vuonna 1999.

DSC04807DSC04809DSC04817dsc04826.jpg

2.Sofian katedraali ja luostarialue

dsc04803.jpg

Pyhän Mikaelin katedraalin pihalta näkyy Sofian katedraali ja luostarialue. Lähdemme kävelemään pyhän Sofian katedraalille.

Sofian katedraalin on rakennuttanut 1000-luvun alussa Jaroslav I Viisas. 1600–1700-lukujen vaihteessa sen ulkonäköä muutettiin ukrainalaiseen barokkityyliin. Katedraalin sisällä on säilynyt 260 neliömetrin kokoinen maailman suurin mosaiikkityö 3 000 neliömetrin kokoinen fresko. Sofian katedraali ja luostarialue kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Ihastelemme vanhaa katedraalia ja sen freskoja.

DSC04849
Sisällä kirkossa kuvaaminen on kielletty kameralla mutta kännykällä saa kuvata

DSC04850dav

DSC04875.JPG

Lounas

Matkalla kultaiselle portille päätämme istahtaa paikalliseen kuppilaan lounaalle. Borchkeitto maistuukin jo.

DSC04879.JPG

3. vanhakaupunki ja kaupungin vanha kultainen portti

Keskiajalla venäläiset suurruhtinaat rakensivat kaupunkeihinsa näyttäviä kaupunginportteja, joita nimitettiin Bysantin mallin mukaisesti kultaisiksi porteiksi. Tämä on yksi niistä.

DSC04884.JPG

DSC04790.JPG

Ukraina
Katunäkymää

4. Lavran luolaluostarialue

Jalat märkinä rämmimme lumisohjossa ja ne alkavat jäätymään. Kultaiselta portilta otamme taksin Petšerskin lavralle eli Lavran luolaluostarialueelle, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Tämä onkin hieman isompi alue käsittäen ns ylä- ja ala-alueen.  Luostarin alueella sijaitsevat kuuluisat katakombit sekä useita tutustumisen arvoisia museoita. Luostarin nimi johtuu siitä, että munkit asuivat aluksi maan alle rakennetuissa luolastoissa. Niissä on nykyäänkin nähtävänä satojen munkkien ruumiit, jotka ovat säilyneet luolissa vallitsevan erityisen mikroilmaston ansiosta.

Luostari on eräs vanhimmista ja merkittävimmistä itäisistä slaavilaisista luostareista.  Historiallisten kirjoitusten mukaan luostarin perusti Athos-vuorelta palannut munkki Antoni vuonna 1051.

Me käymme pääkirkossa ja yhdessä noista luolista. Luolat sijaitsevat ala-alueella. Me löydämme luolat, kun satumme menemään alas samaan aikaan opasryhmän perässä. Kannattaa siis kysellä, missä luolat ovat. Ihmiset auttavat kyllä. Luoliin meno ei maksa mitään ja niihin voi mennä eri reittiä ihan ilmaiseksikin. Me luulemme, että ostamme liput alueelle, kirkkoihin, museoihin ja torniin. Loppujen lopuksi torniin pääsyä ei lipuissamme olekaan. Emme osta sitä enää erikseen, vaikka se olisi ollut mahdollista. Myyjä, lippuja myydessä, osoittaa kameraa ja sanoo, että no photos with camera, only photos by phone. Pohdin, että eipä taida mummo ymmärtää, että kännykällä voi nykyään tulla jopa parempi kuva. Hiukan matkaa alueella kävellessä unohdan jo kiellon.

DSC04892davLavran luolaluostari

DSC04900DSC04906dsc04915.jpgDSC04929DSC04941

DSC04932.JPG

5. Äiti synnyinmaa patsas ja sotamuseot

Lavran lähellä sijaitsee äiti maa patsas. Lavran alueelta pois tultaessa käännytään vasemmalle. Matkaa on ehkä noin yksi kilometri. Me otimme sille matkalle taksin, koska emme olleet varmoja etäisyydestä. Turhaan siis. Ihan juurelle ei autolla pääse, vaan taksi jätti meidät sotamuseon (ukrainalaista sotakalustoa) pihalle. Siitä kävelimme patsaan juurelle. Äiti maa patsaan juurelta on hulppeat näkymät joelle ja kaupunkiin sekä Lavran alueelle. Lisäksi sen juurella on toisen maailmanodan sotamuseo. Patsaalta pääsee ihastelemaan maisemia ihan ylhäältä kilven juurelta kuin alemmalta tasanteelta. Ensin pohdimme ylös menemistä mutta emme löytäneet kohtaa, mistä ylätasanteille pääsee.

DSC04957DSC04960dsc04973.jpg

6. Nauti ruasta ja juomasta

Me nautimme ukrainalaisen keittiön herkuista Tsarskoe Selossa. Se sattuu olemaan aivan kävelymatkan etäsisyydellä Lavran luostarialueelta ja Äiti maa patsaalta. Tarjolla Kiovassa on muidenkin keittiöiden herkkuja mutta maassa maan tavalla kuuluu sanontakin. Olin etukäteen selvittänyt minne ja miksi kannattaisi mennä syömään. Haaveita oli jos minkälaisia. Mutta me poikkesimme näistä suunnitelmista ja menimme kyseiseen Tsarskoe Seloon taksikuskin suositeltua tätä ravintolaa. Paikka on ihan kiva, ehkä hiukan överi juuri meitä turisteja varten tehty mutta rippanen maalaisromantiikka on välillä aina paikallaan. Ravintoloita Kiovassa löytyy joka kulman takaa ja luulen, että kaikista niistä saa maukasta ruokaa. Eikä hintatasokaan ei päätä huimaa. Päivällä syömän borskeiton hinta taisi olla 3 euroa.

DSC04986mde

dsc04987.jpg
Lihat grillataan kunnon grillissä

DSC04988

7.Itsenäisyysaukio

eli Maidan, on Ukrainan pääkaupungin Kiovan keskusaukio. Kaupungin pääkatu H’reštšatyk kulkee aukion kautta koillisesta lounaaseen. Aukio on ollut samassa paikassa jo 1800-luvulta lähtien mutta sen nimi on aikojen saatossa vaihtunut. Kyseinen aukio on keskeinen Kiovan mielenosoituspaikka. Historiaa on aukiolla tehty ja varmaan tehdään edelleenkin tulevaisuudessa.

Hotellimme sijaitsee aivan itsenäisyysaukion vieressä. Käväisemme siellä muutaman kerran. Lisäksi hotellimme ikkunasta näkyy hienosti itsenäisyysaukiolle. Harmi vaan, emme vaan juurikaan hotellilla ehtineet olemaan kuin pimeään aikaan.

DSC05003DSC05007

Siinä siis meidän Kiova.

Alla linkkejä muiden bloggaajien kokemuksiin Kiovasta:

top 20 attractions

Anna/lifestyle/Kiova

Artsinmatkablogi/Kiova tuntematon suurkaupunki ita-euroopassa

Lähinnakauempana/Kiova nähtävyys 

Meriharakka/Kiovan tarkeimmat nahtavyydet

Fammomatkalla/Kiova kupolien kaupunki

Adalminasadventures.com/kiova viikonlopun parhaat palat/

DSC04795

DSC05013
Muutama kuva yöllisestä Kiovasta hotellimme ikkunasta ja parvekkeelta

DSC05022

36 vastausta artikkeliin “Lumoava Kiova, mitä ehtii nähdä päivässä?

  1. Onpas siellä ollut paljon lunta! Toisaalta varmasti tunnelmallinen kaupunki talviasussaan. Kiitos linkkauksesta. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Olepa hyvä vaan! Kyllä lumi loi tunnelmaa mutta kaduilla kulkeminen sohjossa ei luonout tai ainakaan mitään hyvää fiilistä 😉

      Tykkää

  2. Mekin kävimme sattumalta Kiovassa talvella, eli tuttuja nuo lumiset/loskaiset kadut. Aikaakaan ei ollut paljoa enempää, vähän kuitenkin. Mutta hyvin tekin olette Kiovan kultakupolisia kirkkoja ja luostareita ehtineet koluta tuossa ajassa!
    Niin, ja kiitos linkistä 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Olepa hyvä vaan. Juttuasi luettiin ennen lähtöä ja siitä huolimatta unohdettiin Lavra luostarin museo ja halkaistu hius.

      Tykkää

  3. Ompa lumisia maisemia, toisin kuin täällä Etelä-Suomessa! Hyviä vinkkejä olet antanut Kiovaan matkaavalle, palaan blogiisi jos joskus Kiovan suunnalle vielä reissaan!

    Liked by 1 henkilö

    1. Lumista on ajatellen sitä, että meillähän pitäisi olla paukkupakkaset ja lunta, eikä tuolla noin etelässä.

      Tykkää

  4. Kylläpä ehditte paljon nähdä vuorokaudessa. Otitte oikein urakalla kaupungin haltuun. Kiova kuuluu ns. viikonloppukohtieiden joukkoon. Matkakertomuksesi mukaan tuonne haluaisi mennä keväällä tai kesällä. Loskassa kävelyä ei kiehdo. Upeita kirkkoja ja luostareita, jotka ovat ilmeisesti aika lähellä toisiaan. Tuon ravintola kannattaa näköjään laittaa mieleen. Tunnelma on houkutteleva. Kiitos pikaoppaasta ja myös keräämästäsi blogilistasta.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiito kiitos! Kyllä kaupungin Kirkot ottaa haltuun kivasti kävellen. Lavran luostari alueelle kannattaa ottaa taksi tai mennä julkisissa. Me maksoimme taksista n 6 e.

      Tykkää

  5. Olipa kiva lukea ja nähdä miltä Kiova näyttää talvella. Me pelmahdimme sinne viime toukokuussa pitkän Aasiassa olon jälkeen . Vaihtolentoaikaa oli puoli vuorokautta, joten ehdimme viettää yhden hyvin lämpimän alkukesän illan Kiovassa. Keskityimme pyörimään Maidanin läheisyydessä, mutta tykästyimme kaupunkiin jo sen vähän perusteella mitä näimme. ☺️

    Liked by 1 henkilö

    1. Olepa hyvä vaan! Kaupunki oli kyllä talvisenakin upea!

      Tykkää

  6. Täytyy myöntää ettei Ukraina ole varsinaisesti omilla kohdelistoilla, joten tämä oli ensimmäinen lukemani postaus kyseisestä maasta. Näkyikö siellä levottomuudet ja jännitteet Venäjän kanssa? Lumisessa maisemassa kultaiset kupolit olivat hauska kontrasti muuten talviseen maisemaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. Levottumuutta ei näkynyt lainkaan. Ainoastaan näimme reissun aikana itsenäisyyden aukiolla kolme rynnäkkökivääri kaveria kävelemässä illansuussa. Olisiko jonkinlaista tsekkauskierrosta tehneet. Siis yllätys tämä oli meillekin.

      Tykkää

  7. Lumiset maisemat tosiaan ja paljon vaikuttaa kirkkoja olevan. Itse voisin vaihtolentojen yhteydessä harkita käyntiä 🙂

    Tykkää

    1. Nyt tässä vaiheessa kokonainen päivä ja ilta riitti meille irtiotoksi.

      Tykkää

  8. Kiova kiinnostaa, en oikein edes tiedä miksi, mutta kieltämättä lumihangessa tarpominen ei. Kesällä suuret puut olisi kauniita ja eikö tuolla ole jotain hienoja puistoja? Kaupungissa olisi varmaan sitä idän ja lännen kohtaamista, tai ehkä enemmän menee slaavilaisuuden puolelle kuitenkin. Ihanat sydäntuolit pisti silmään!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä viheralueita löytyy. Talvella ne ei pääse edukseen.

      Tykkää

  9. Kiova on ollut välillä mielessä viime vuosina ja eipä näemmä syyttä, nuo kirkot ja luostarit ovat aivan mahtavan näköisiä! Kivasti olette ehtineet päivän aikana, alkoi kyllä houkutella kovasti:)

    Liked by 1 henkilö

    1. Luostarit olivat upeita! Olen tyytyväinen, että käytiin.

      Tykkää

  10. Te ootte olleet kyllä hurjan tehokkaita kun olette ehtineet nähdä kaikki vuorokaudessa! Oma muutaman vuorokauden reissuni löytyy täältä: https://www.rantapallo.fi/mutkiamatkassa/2018/04/04/kauniiden-kirkkojen-kiova/
    Kävittekö muuten sisällä luolissa?

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitti linkkauksesta. Ehkä me sit oltiin. Ilmankos mieheni on sitä mieltä et me rampataan lomilla.

      Tykkää

  11. Paljonhan te ehditte päivässä! Ja voi että nuo kirkot (katedraalit) ovat kauniita! Niin ihanan värisiäkin! 😀 Taas oli halpoja lentoja Kiovaan ensi marraskuulle, mutta tuo ajankohta ei kyllä yhtään kiehdo. Lumisohjo voisi olla elämys sekin, mutta jollekin muulle kuin suomalaiselle. 😀

    Liked by 1 henkilö

    1. Harmi, ettei ole muita ajankohtia halvalla tarjolla.

      Tykkää

  12. Paljon tosiaan ehditte päivässä huolimatta lumesta ja sohjosta. Kun me olimme Kiovassa niin kevät oli pitkällä ja jättiläismäiset munat olivat vielä esillä pääsiäisestä muistuttamassa. Luulenkin, että pääsiäinen olisi paras aika käydä Kiovassa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuo pääsiäisajankohta voisi kyllä olla paras.

      Liked by 1 henkilö

  13. Aika paljon lunta siellä. Vuosi sitten uutena vuotena lunta ei ollut juuri laisinkaan. Kivasti olet saanut blogiisi sen ristiriitaisuuden mikä Kiovassa on. Vanhaa hienoa ja upeita yksityiskohtia ja vieressä ei niin hienoa ja ränsistynyttä, Jotkut asiat on hyvin moderneja ja toimivia ja toiset asiat ei vaan toimi.

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuo on niin totta. Jotain hoidetaan edistyksellisesti!

      Tykkää

  14. Jopas on kaunista! Upeita nuo koristellut rakennukset ja kirkot. Olen ennenkin lukenut Kiovasta, ja saanut sen kuvan, että sen nähtävyydet ovat pitkälti kirkkoja. Kiinnostaisi kyllä kovasti joskus käydä.

    Liked by 1 henkilö

  15. Mahtavan tehokas vuorokausi:) Pitääpä laittaa itselle korvan taakse, vaikkakin näin pienen lapsen vanhempana tiedän jo ennalta, että meillä saman samoamiseen menee varmasti 2 päivää tällä nykyisellä reissukokoonpanolla 😀 Hyvää joulua sinulle ja upeita reissuja vuodelle 2019!

    Liked by 1 henkilö

    1. Sitten pitää varata se kaksi päivää🤗. Kiitos samoin myös teille reissurikasta vuotta!

      Tykkää

  16. Kiova on tosi hieno kaupunki ja siellä on paljon nähtävää. Tietysti vielä on mahdollista yhdistää reissuun Tsernobyl, jos on synkästä historiasta kiinnostunut. Kivaa kyllä voi suositella kaikille!

    Liked by 1 henkilö

    1. Tsernobyliin olisi menty mielellään, jos aikaa olisi ollut. Se tietty jäi hiukan harmittamaankin.

      Tykkää

  17. Upeita kuvia! Näistä välittyi hyinen, mutta ruuan lämittämä tunnelma, jotenkin todella slaavilainen. Olenkin ymmärtänyt, että Kiovassa on todella paljon hienoja kirkkoja nähtäväksi. Vaikka talvi ei ehkä ole paras aika sinne matkustaa, sun kuvissa Kiova näyttää kyllä todella tunnelmalliselta talvikaupungilta. 🙂

    Liked by 1 henkilö

  18. Rakastan Itä-Euroopan katedraaleja ja niitten kultaisia kupoleja, Tämä postaus kyllä herätti kiinostuksen Kiovaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. Olepa hyvä vaan! Sitten ei kun edullisia lentoja pyydystämään.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close