Valassafarilla Islannissa

Elämän eliksiiriä on kun saa kohdata luonnon ihmeitä. Olin etukäteen lukenut, että Islannissa on mahdollista osallistua valassafarille. Tietysti haluan nähdä valaita. Mikä olisikaan sen hienompaa. Tripsterin Islannin oppaassa oli mainittu yksi kyseisen retken tarjoaja ja netissä surfailtuani huomasin operaattorien tarjoavan myös näitä retkiä. Mutta harmitukekseni tarjolla oli retkeä vain aamupäivisin. Aamupäivä ei enää oikein sopinut tiiviiseen retkipaketistooni. Olin jo buukannut kolmelle päivälle muita retkiä. Koska monessa paikassa suositeltiin menemään vanhaan satamaan ja varaamaan retki suoraan paikan päällä, päätin itsekin toimia niin. Hiukan kuin säävaroituksella.

valassafarin alus

Se koitui onnekseni, koska tarjoajia oli muitakin. Lisäksi tarjolla oli muitakin kuin aamuaikoja. Olin jo vähän unohtanut koko valasjutun, kun muuten vaan iltapäivällä satun astelemaan satamaan juuri oikeaan aikaan. Satamasta on juuri lähdössä kaksi alusta valassafarille. Tiedustelen lähtöaikaa…. 10 minuutin päästä, minulle kerrotaan. Kiirehdin lippuluukulle ja saan lipun. Kolmen tunnin retkestä saa pulittaa melkoisesti reilut 80 euroa. Onneksi sentään annetaan takuu: jos et näe valaita nyt, voit osallistua toiselle retkelle.

Lipun oston yhteydessä tarjotaan pahoinvointipilleriä. Otan sen ihan kuin varoiksi. En halua nähdä itseäni laattaamassa juuri nyt. Vielä laivaan mennessä kerrotaan varoitukset heiluvasta laivasta jne.

Ensin meidät ohjataan laivassa alakertaan. Koska merellä on kylmä, on puettava haalarit niskaan. Haalareita on todella paljon ja hyvin eri kokoisia. Tulee hiki pukiessa. Ulkona totean kuitenkin haalarin olevan tarpeen.

selfie

Laivan lähtiessä satamasta on kiva katsella maisemia. Hiukan edemmäs päästyämme laiva alkaa heilua. On melko vaikeaa pysyä pystyssä, saatikka sitten kuvata jotain….Atlantti näyttää mahtinsa. Yllätyn, etten voi pahoin. Pillerin voimalla?

valassafari atlantilla
Maisemat ovat upeat merelläkin
grotta
Grotta Reykjavikin edustan majakka

Laivan heilunta melkein unohtuu ja odottamisemme palkitaan, kun ensimmäiset valaat uivat eteemme. Oppamme kuuluttaa klo 12 Valaita nähtävissä, klo 13 Valaita nähtävissä jne. Ja me juoksemme laivan kannella puolelta toiselle. Ne tulevat melko lähelle laivaa. Kaukana on pienempi vene matkustajineen. Pohdin, kuinka oikein uskaltavat olla noin pienessä venessä, kun eihän tuollaisen valaan tarvitsisi kuin vähän tuupata ja kaikki olisivat meressä.

lintu
Suulakin sattuu linssin eteen
valas1
Ja sitten alkaa tapahtua. Valaita horisontissa!

valas5valas8

Valaat uivat edessämme ja tuntuu, että ne esiintyvät ihan tarkoituksella meille. Ihastuksen huutojen saattelemana ne uiskentelevat ympärillämme. Kamerat räpsyvät. Itsekin onnistuin sentään muutaman edes jonkun tolkun kuvan saamaan aikaiseksi.

Loppuvaiheessa huomaamme, että niitä on jopa neljä, kun ne rinnakkain hyppäävät aaltojen ylitse. Itse ehdin saamaan kameraan vain kaksi.

Valaan lajista en ole varma. Onko kyseessä sinivalas, ryhävalas vaiko lahtivalas. Opas kyllä kertoo sen mutta olen niin innoissani, että juttu menee minulta korvien ohi.

valas14.jpg

Ihan todella onnellisena päädymme palaamaan takaisin satamaan. Paluumatkalla istun sisällä kahviossa, katsellen kuvia, joita olen onnistunut nappaamaan.

valas6.jpg

valas13.jpg
Pikku suihkunkin voi päästää 🙂
dsc08385.jpg
Ja maata näkyvissä. Reykjavik kutsuu.

18 vastausta artikkeliin “Valassafarilla Islannissa

  1. Ihanaa! Hyvia kuvia sait vaikka haastavaa varmasti olikin. 😉 Valaat ovat ihania ja on aina ihana saada lukea kokemuksista kun kaydaan katselemassa elaimia niiden omissa elinoloissa eika tarhoissa esimerkiksi.. Itse olen suuntaamassa vastaavalle valasretkelle ylihuomenna San Franciscossa, toiveena olisi kanssa joitakin saada kameralle tallentumaan. Heh. 🙂 Katsotaan kuinka kay!

    Liked by 1 henkilö

  2. Upeaa! Valaista on vaikea saada kuvia. Minäkin kävin valasretkellä Islannissa. Oli helmikuu ja tosi kylmä. Mutta tulen heti pahoinvoivaksi, jos en näe horisonttiin, joten istua tuijotin eteeni veneen kannella kun kaikki muut lämmittelivät sisällä. Todella pitkän etsinnän jälkeen niitä valaita löytyikin. Nyt Kaliforniassa olen nähnyt niitä sitten uudemman kerran mutta aina ne jaksavat ihastuttaa. On ne niin hienoja!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s