Elämäntäyteinen 2010 – luku vuosikymmenen maisemakuvin höystettynä.

Vuosi 2020 on alkanut ja samalla siirryttiin uudelle vuosikymmenelle. Sitä elää niin hetkessä, että hyvä kun muistaa viimeisimmän vuoden tapahtumat. Mutta mitä ihmettä? Viimeisellä 2010 -luvun viikolla yhtäkkiä herään. Nythän vaihtuu vuosikymmen. Ajatus palaa viimeisen 2010- lukuun. 10 vuotta. Mitä kaikkea mahtuukaan noihin vuosiin? Kuinka olenkaan elämäni matkalla päätynyt tähän, missä olen nyt?

Sen voi ainakin todeta, että elämäntäyteinen 10-luku oli sanansa mukaan täynnä elämää ja matkailun täyteinen vuosikymmen. Siksi voin kutsua mennyttä vuosikymmentä elämäntäyteiseksi.

On siis aika katsoa taaksepäin ja palata maisemiin, jotka ovat mielen sopukoihin kymmenen vuoden ajalta reissuiltamme tallentuneet.

Tovin mielessä käy tulevaisuus, miten nopeasti kuluukaan seuraavat 10 vuotta? Siirryttäessä iloiselle 20-luvulle 🙂 Ehdinkö ja saanko vielä elämältä mahdollisuuden tehdä sitä kaikkea, mistä haaveilen?

Aika näyttää sen, mitä vielä pääsemme kokemaan mutta ennen sitä katsotaan hetki, minne kaikkialle ehdimme 2010-luvulla.

Vuosi 2010

Oli tulossa 20 – vuotias hääpäivä. Halusimme tehdä reissun johonkin romanttiseen paikkaan. Lähdimme Pariisiin.

P1020845

Vuosi 2011

Kevät oli työntäyteinen silloin ollessani opettajan hommissa. Keittiöremontti sekoitti kämppämme. Arkea katkaistiin viikon reissulla Kreetalle Plataniakseen.

Kesällä risteilimme kanaaleita pitkin Lappeenrannasta Viipuriin. Kesäpäivä  oli lämmin.

kreeta-240
Hania. yksi upea Kreetan kaupungeista ja erityisesti tuo vanhakaupunki

Vuosi 2012

Tästä alkoi seikkailu… Teimme reilun viikon matkan lentämällä Ryanairilla Brysseliin. Sieltä käsin käväisimme Bruggessa. Sen jälkeen junalla matkustimme Hollantiin Vlissingeniin tapaamaan tytärtämme, joka oli siellä työharjoittelussa. Sieltä vielä etenimme Leideniin kautta Amsterdamiin, kunnes oli aika palata junalla Brysseliin ja koti Suomeen.

vlissingen
Vlissingenin upea rantaraitti ei unohdu koskaan

Vuodenvaihteen 2012/2013 vietimme lomaa Thaimaan Khao Lakissa.

Thaimaa, Khao Lak
Khao Lakissa ihastelimme upeita auringonlaskuja iltaisin. Toki näimme muitakin upeita maisemia tällä reissulla.

Vuosi 2013

Vuosi alkoi Thaimaassa. Kesällä vietimme viikon Kroatiassa Splitistä. Teimme sieltä päiväretkiä Braciin, Hvariin ja Plitviceen. Viikko oli kerrassaan upea.

Marraskuun sateet selätimme lomailemalla viikko Teneriffalla Playa De Americaksessa. Teimme päiväretken La Gomeralle.

plivteca+2(1)
Plitvicen kansallispuisto jäänee pysyvästi mielen sopukoihin.
La Gomera Kolumbuksen muna
La Gomeralla maisemat olivat kohdillaan.

Vuosi 2014

Tammikuussa tulen valituksi uuteen työhön. Ennen sitä on päästävä rentoutumaan. Kotiin tulevan lehden välissä tulee esite halpamatkasta Turkin kiertomatkasta. Tuolloin käymme mm Pamukkalessa Pumpulilinnassa.

Keväällä teemme jo kohta vakioksi tulevan reissun tyttäremme luokse Leideniin. Samalla käymme Amsterdamissa ja Keukenhofissa. Kevät ja tulppaanipellot ovat hienoin yhdistelmä!

Kesällä teemme viikon aurinkomatkan Lefkakselle, jossa olimme olleet 24 vuotta sitten häämatkalla. Paikassa oli jotain tuttua ja jotain ihan uutta. Hotellia, missä majailimme 1990 emme löytäneet mutta kylänraitti ja rantaravintolat olivat samat.

Taas oli edessä joulu. Syksy uudessa työpaikassa oli ollut kiireinen. Oli aika pitää breikkiä ja karata joulusta ja ottaa uusi vuosi vastaan Gran Canarialla Maspalomaksessa.

Pamukkale Turkki
Vaikka rannikolta oli pitkä matka Pamukkaleen, oli matka sinne kaiken vaivan väärti. 
Hollanti
Hollanti ja keväiset tulppaanit tulee nähdä edes kerran elämässä.
Porto Katsiki

Porto Katsiki on lempimaisemiani. Johtuuko osittain siitä, että olimme täällä jo vuonna -90 häämatkallamme?

Vuosi 2015

Emme olleet pitkään aikaan olleet Tukholmassa. Sinne suuntasimme päivä Tukholmassa risteilyllä.

Berliinissä vietimme pääsiäisen. Johtuen mielen pakotuksesta, että jonnekin on päästävä, kun tulee vapaata. Berliini yllätti ja sen mennyt historia tuli iholle. Olisiko johtunut mm siitä, että kävimme Berliinin lähellä olleessa keskitysleirissä Sachenhousessa.

Taas oli edessä hääpäivän pyöreät vuodet. Nyt sai Venetsia kunnian olla juhlapaikkamme. Mutta kuinka ollakaan, paikka taisi sittenkin olla liian romanttinen meille :). Viihdyimme iltaisin paremmin Lidossa.

Miehenkin täytti pyöreitä. Koska meillä ei ollut juhlia, lähdin karkuun Gdanskiin. Mieheni moottoripyörämatkalle.

Loppuvuotena teimme mieheni 50 – v synttärin kunniaksi matkan Kuubaan.

venetsia
Venetsia on valokuvaajan taivas.
Kuuba_Vinalesin laakso

Kuubassa näimme paljon upeita maisemia. Vinalesin laakson maisemat eivät hävinneet kisassa.

Vuosi 2016

Kuubasta kotiuduimme vasta alkuvuodesta. Kuuban matka innoitti siinä suhteessa, että  halu nähdä lisää kasvoi. Mieheni tosin alkoi jo kyllästyä ainaisiin puheisiin matkoista.

Lontooseen tein pidennetyn viikonloppumatkan keväällä. Jollain tavoin ihastuin Lontooseen. Sinne pitää päästä uudelleen.

Kesälomalla halusimme taas tehdä jotain hiukan enemmän. Olin pitkään haaveillut Comojärvestä ja Cinque Terrestä. Yhdistimme ne kahden viikon reissussamme. Toki kävimme myös Sveitsissä Luganossa, Milanossa ja Pisassakin.

Tallinnassa käynnistä oli aikaa. Lähdimme sinne töistä tyhy-reissulle.

Tyttäremme sai pojan. Siitä tuli ensimmäinen lastenlapsemme. Nyt matkaa tekeekin eteenpäin mummi ja pappa <3.

Hollannissa Leidenissa ja Rotterdamissa vietimme joulua.

Riomaggiore
Cinque Terren Riomaggioren maisemia katselimme viikon verran. Upeat viisi kylää mutta niin täynnä turisteja.
rotterdam
Jouluaaton illallisella Rotterdamin televisio tornissa ei kai unohdu myöskään. Sen verran ehkä sellainen paikka, missä ei oikein kuvittelisi viettävänsä joulu aattoa 🙂

Vuosi 2017

Nyt minä täytin pyöreitä vuosia. Niitä lähdimme juhlimaan New Yorkiin. En etukäteen ollut oikein pitänyt kaupungista mutta kuinkas kävikään. Lumituiskussakin kaupunki oli valloittava. Matkan aikana koimmekin melkoiset säävaihtelut. Ensimmäisinä päivinä -20 astetta lumipyryn jälkeen. Lähtöpäivänä +16 astetta ja kaikki lumi suli pois.

Tallinnaan lähdimme viikonloppumatkalle. Yövyimme Tallinnan hotelli Hiltonissa, joka oli makuumme. Kiva irtiotto arjen keskellä. Tallinna on ja pysyy.

Olin saanut syntymäpäivälahjaksi lennot Vilnaan. Sinne matkustimme pääsiäisenä. Vilnaan tykästyimme kovasti. Kiva ja autenttinen kaupunki sekä halvempi kuin nuo muut itäiset naapurimme Viro ja Latvia.

Edellisen kesän kiertomatkan innoittamana aloimme suunnittelemaan vastaava reissua maihin Kroatia, Bosnia Herzigovina, Montenegro, Albania, Kreikka. Matka oli pullollaan upeita maisemia, kuten kaikki muutkin reissumme.

Olin löytänyt uuden halpamatkasivuston (sitä ei ole enää). Löysin sieltä sikahalvan Marokon matkan. Marrakeschiin ja Saharan autiomaalle lähdimme syksyllä. Ihastuin ja samaan aikaan vihastuin Marrakeschin vilinään. Saharan autiomaan näköalat taas tuskin koskaan häipyvät mielestämme vaikkakin yöpymispaikkamme ei ehkä mieleen soisi jäävän.

Halusin joulumarkkinoille. Varasimme lennot Muncheniin. Kuinka ollakaan varauksen jälkeen huomasin toisilta sivuilta, että joulumarkkinat alkavatkin vasta viikolla. No onneksemme hiukan joulunmakua kaupungissa jo oli. Samaten Parken-Girchenissä, minne matkasimme junalla joulumarkkinoille.

New york
New York aamu-usvassa
Vilna

Vilna

Dubrovnik
Kesän reissulla näimme paljon upeita maisemia. Dubrovnikin vanhakaupunki oli yksi niistä.
Marokko_Saharan autiomaa
Marokko on valokuvaajan paratiisi. Käynti hiekkadyyneillä ei unohdu koskaan.

Vuosi 2018

Tänä vuonna ei sitten matkusteta niin paljon kuin edellisenä, eihän…..Minkäs teet? Alkuvuodesta vietimme talvilomaa Jordaniassa. Olin pitkään halunnut Petraan. Nyt sekin toive toteutui. Muuten nautimme aurinkoisista päivistä Punaisen meren rannalla Aqabassa.

Työntäyteisen kevään jälkeen teki mieli liikkua. Ostin sähköpyörän. Kesäloman alkajaisiksi teimme polkupyörämatkan Ahvenanmaalle. Liki tai ylikin 30 asteen lämmössä oli melkoista fillaroida päivittäin ja jonkinlainen nestehukkakin taisi vaivata. Uutta reissua on jo suunniteltu. Nyt vaan pitää odottaa, koska sen voisi ja ehtisi toteuttamaan.

Heti Ahvenanmaan jälkeen lähdimme vielä pikalomalle Riikaan. Samalla reissulla käväisimme Jurmalassa.

Syksy osoittautui melko rankaksi. Yllättävillä vapaapäivilläni päätin yksin lähteä ekstempore Kööpenhaminaan. Syksyinen Köpis oli sopiva kaupunkilomailuun. Yksi negatiivinen asia matkalla tapahtui; minulta kaapattiin pankkikortin tunnukset. Onni onnettomuudessa rahat palautuivat.

Olin jo tammikuun alussa bongannut alle 70 euron lennot kahdelle marraskuiseen Kiovaan. Harmiksemme lentojen lähtö- ja menoajankohdat muuttuivat niin, että matkamme supistui reiluksi yhdeksi päiväksi. Yritimme ottaa kaiken irti päivästä ja teimme visiitit Kiovan luostareihin.

Joulun ja uudenvuoden halusimme viettää poissa kotoa. Olimme koko vuoden tehneet suunnitelmaa Vietnamin ja Kambodzan matkallemme. Sitten olikin kohta aika toteutuksen. Kaikki suunnitelmamme meni yli odotusten ja matkamme oli huikea.

petra
Petra on kieltämättä yksi upeimmista paikoista, missä olenkaan käynyt.
Riika
Riikassa kiipesimme kirkon torniin ja kyllä vaan hienot näkymät avautuivat kaupunkiin.
kiova
Talvinen ja luminen Kiova Lavrasta käsin oli kaunis.
siemreap
Vietnamin ja Kambodzan matka oli täynnä upeita maisemia. Siem Reap auringonnousun aikaan oli ylitse muiden.

Vuosi 2019

Vuotemme alkoi Da Nangista. Loma oli lopuillaan ja oli kotiin lähdön aika.

Hollantiin matkustimme taas tapamme keväällä. Nyt käväisimme mm. Delftissä.

Mieheni aloittaessa saunaremontin, lähdin yksin pois tieltä Islantiin. Halusin kokea maan upean kehutun rosoisen luonnon ja islannin ihmeet. Eikä Islanti pettänyt.

Ahvenanmaalla vierailin yllättäen keväällä. Viikko Märketin majakan talkoolaisena ei kai unohdu koskaan. Siellä laitoin askareita tehdessäni elämän uuteen järjestykseen ja palasin kotiin entistä vahvempana ja huojentuneena. Luonnolla on ihmeellinen voima.

Portugaliin lähdimme kesälomaa viettämään. Hyvä niin, koska heinäkuu oli hieman sateinen ja kolea. Ihastuin Portoon ja Dourojoen laaksoon. Opin jopa nauttimaan portviinistä. Kävimme myös Lissabonissa ja Sintrassa.

Aloitin uudessa työpaikassa. Syksy oli taas työntäyteinen. Reissaamiseen ei oikein ollut aikaa. Paitsi….

Pietariin päätimme lähteä  junailemaan loppuvuodesta. Sittenkin menojalkaa alkoi vipattamaan. Virkistävä jouluinen Pietari oli ihan parasta loppuvuodelle.

Ho Chi Minh -city
Kambodzean ja Vietnamin matkamme alkoi ja päättyi Ho Chi Minh -cityyn. Tämä näkymä on hotellimme uima-allasosastolta.
Geysir
Islannin Geysirit ovat luonnonihme. Vihdoinkin pääsin niitä katsomaan oikeasti.

 

Quinta de la Rosa
Dourojokilaakson näkymiä

 

Jos ja kun viitsii laskea maita, vaikka ei ehkä se pääasiassa reissaamisessamme ole, niin uusia maita kertyi matkakarttaani 21. Joissakin maissa tuli käytyä useampaan otteeseen. Käytyjä uusia ja vanhoja maita kertyi yhteensä 32.

Ja tässä ei vielä ole kaikki. Kun pohdin kaikkia tehtyjämme kotimaan reissujamme kymmenen vuoden ajalta ja nähtyjä maisemia, niin pakko nostaa esiin ainakin kaksi erityistä maisemaa, jotka eivät unohdu.

Getabergen
Getabergenin näkymät ilta-auringossa
Koli
Kolilla auringonnousun aikaan.

Todeta voin, että 2010 -luku on ollut elämää täynnä niin perheessä kuin työelämässä. Tuo oli vuosikymmen jolloin tyttäremme aikuistuivat, syvensimme parisuhdettamme, etenin omalla työurallani ja saimme kokea uuden ”nuoruuden” jollain tavoin paljon vapaammin. Ihana elämä.

Kiitos siis mennyt vuosikymmen ja tervetuloa uusi iloinen 2020-luku. Olethan vähintään yhtä suloinen ja armollinen kuin  mennyt vuosikymmen.

Ainakin nyt alkuvuodesta voinkin näin todeta tehdessämme erilaisia matkasuunnitelmia….niistä sitten lisää aikanaan.

Kerrohan, minkälainen olikaan sinun 2010-luku? Oliko se elämäntäyteinen?

comojärvi

24 vastausta artikkeliin “Elämäntäyteinen 2010 – luku vuosikymmenen maisemakuvin höystettynä.

  1. Olispa kova homma muistella missä kaikkialla kävin 10 vuoden aikana. Siihen mahtuukin kaikki mun tekemät ulkomaanmatkat, kun lapsuudessa ei ulkomaille matkusteltu paria reissua lukuunottamatta. Oon pitänyt matkablogia 2014 vuodesta asti, ilman sitä en kyllä ikinä näillä lahoaivoilla muistaisi milloin olen ollut missäkin 😀 Täytyykin virkistää muistia joskus!

    Liked by 1 henkilö

    1. Hiukan sama juttu oli täällä. Siksi tein tämän koosteen, jotta itsekin tajuaisin, kuinka upeita matkoja olemme tehneet.

      Liked by 1 henkilö

  2. Aika kivasti tuli monenlaisia matkoja ja elämänvaiheita listattua. Lasten kasvamisesta huomaa miten ne matkakohteet muuttuu. Lanzaroten ja Fuengirolan lomia minä muistelen nostalgisen kaihoisasti. Entinen pikkulapsi taas ei, hän haluaa nyt Berliiniin vegaanipatojen ja hipsterihommien ääreen.

    Liked by 1 henkilö

    1. Juurikin noin nuo lomakohteet muuttuu. Meillä oli jossain vaiheessa aika, ettei olisi haluttu matkustaa minnekään.

      Tykkää

  3. Siis WAU! Ei voi kuin ihastella matkojanne! Todella paljon sellasia kohteita, mistä itsekin haaveilen.. Marokko, Jordania, Kuuba, Islanti, Sintra, Plitvice, Pamukkale, La Gomera… Ihania paikkoja! ❤
    Onnellista matkailuvuosikymmentä 2020!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Mukavaa matkailun vuosikymmentä myös sinulle!

      Tykkää

  4. Maailmaa olette tekin nähneet ihan kiitettävästi – ja Euroopan osalta voisi kai todeta, että todellakin olette jo siellä kuin kotonanne!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Kyllä loppujen lopuksi melkoisesti ollaan ehditty kirimään aikaisempia vuosia. Näyttää myös jo melkein siltä, että tavoite käydä kaikissa Euroopan maissa, toteutuu sekin.

      Tykkää

  5. Olipa kiva vuosikymmenkooste matkailun näkökulmasta. Ja hauskasti huomasi, miten teillä reissujen määrät kasvoivat, mitä pidemmälle vuosikymmen eteni. Myös oma vuosikymmen oli elämän- ja matkailuntäyteinen. Se huipentui ensimmäisen lapsen syntymään, ja nyt mietitään jo, mille reissulle pikkukaverin viemme ensimmäistä kertaa. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä vaan tahti sen kun kiihtyy. Johtunee paljon siitä, että lapset jo isoja ja matkalle lähtö helpompaa.

      Tykkää

  6. Ei voi kun todeta, että hienoja kohteita ja reissuja on riittänyt koko vuosikymmeneksi. Matkustaminen tosiaankin muuttaa muotoaan kun lapset aikuistuvat, aikansa kutakin. Toivottavasti tämä vuosikymmen on yhtä hieno.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä upeita reissuja! Toivoa vaan voi, että tulevina vuosina voi matkahaaveita toteuttaa lisää.

      Tykkää

  7. Ihania matkoja ja elämänkokemuksia on mahtunut näihin vuosiin teillä ja paljon! 🙂 Kyllä matkakokemukset vain rikastuttavat elämää ja sekin erityisesti, jos niihin liittyy jotakin spesiaalia, kuten häämatka tai hääpäivä (esimerkiksi). 🙂 Ei muuta kuin uusia kokemuksia hakemaan ja ilolla uuteen vuoteen lisää elämyksistä nauttimaan. Hyviä tulevia reissuvuosia!

    Liked by 1 henkilö

  8. Pitäisikin ryhtyä itsekin muistelemaan ja listaamaan matkahistoriaa. Matkojen muisteleminen on oikeasti melkein yhtä mukavaa kuin itse matkustaminenkin!

    Liked by 1 henkilö

    1. Olen heti kuulolla! Juurikin, voi tehdä samaa matkaa näin useasti 🙂

      Tykkää

  9. Huikea vuosikymmen! Paljon hienoja reissuja ja ehtiihän siinä kymmenessä vuodessa tosiaan lapsetkin kasvaa isoiksi. Minulla myös tyttäret aikuistuivat kuluneen vuosikymmenen aikana. 🙂 Mielenkiinnolla odotan millaisia matkoja suunnittelette nyt alkaneelle vuodelle.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Itsekin odotan innolla tulevia reissuja, joita kenties kosmos tulee tarjoamaan🤩

      Tykkää

  10. Ihania reissuja ja kuvia! Tuo Lefkaksen maisema oli kaikista kuvista suosikkini.
    Omakin vuosikymmen oli totisesti elämäntäyteinen, sain toisen lapseni, vietin kiireistä arkea yrittäjänä, lopulta myin firmani ja hyppäsin pois oravanpyörästä, menetin koko lapsuudenperheeni…. Todella vauhdikas vuosikymmen, hyvässä ja pahassa. Toki olen ehtinyt myös matkustaa, en viitsi edes alkaa laskea kuinka monessa maassa tai maanosassa. Lopulta nyt ollaan siinä pisteessä, että matkustaminen on kohdallani muuttunut enemmän tai vähemmän pysyväksi olotilaksi.

    Liked by 1 henkilö

    1. Vuosikymmen sinulla kuullostaa melkoiselta! No toisaalta kymmeneen vuoteen mahtuu. Itsellä lasten pois pesästä muuttamista ja omalla uralla taiteilua milloin ylä ja alamäkeä.

      Tykkää

  11. Ihania matkoja täynnä koko vuosikymmen! Itse en ole näin laajasti koostanutkaan, mutta heti aloin kyllä miettiä, ja vaikka minnehän sitä on edelliset 10 vuotta vieneet. Sinun kohteistasi ainakin Petra on sellainen, missä minäkin haluaisin käydä. No, moni muukin 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. 10 vuoden muistelu oli kyllä ihan mukava aikamatka. Monenlaista mahtuu vuosiin.

      Tykkää

  12. Hengästyttävä lista kohteita! Teillä on ollut upeita vuosia! Moottoripyöräkin vilahti jutussa😀
    Minun vuosikymmeneni hurahti ratsastusmatkailun merkeissä. Ratsastin melkein kaikilla mantereilla, n 20 maassa. Ihanaa!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista! Ratsain matkustaminen kuulostaa eksoottiselta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close