Puutalojen lumoa Mosjøenissä

Helgelandskystenin fv17 (fylkesvei) tie on 630 km pitkä. Se kulkee Bodøn ja Steinkjerin välillä. Reitti on sen verran pitkä, että yhdessä päivässä sitä ei ajeta. Tarkemmin tästä reitistä kerron lisää myöhemmin.

Kun ajoimme kyseistä reittiä, pysähdyimme yöpymään Mosjoensiin. Kaupunki ei aivan tien varrella ole mutta on poikkeamisen arvoinen.

mosjoens

Glomfjord siis jäätiköineen jää taaksemme. Seuraava yöpymispaikkamme on Mosjøen. Mosjøen on kaupunki Vefsnin kunnassa Nordlandissa. Kaupungissa asuu 9 700 ihmistä, ja kunnassa asuu 13 400 ihmistä. Mosjøen on Nordlandin toiseksi vanhin kaupunki, se sai kaupunkioikeudet vuonna 1875.

Kaupungin kuuluisin nähtävyys on Pohjois – Norjan pisin yhtenäinen puutalorivikatu Sjøgata. Silhuettina kaupungille on länsipuolella oleva Øyfjellet. Sjøgata on syy, miksi kaupunki valikoituu yöpymiskohteeksi. Harmiksemme olemme hotellille päädyttyämme sen verran nälkäisiä ja väsyneitä, että päädymme syömään lähikupoilaan ja sen jälkeen nukkumaan.

mosjoens1
Sjögata

Aamulla meillä on aikaa tutustua tuohon puukaupunkialueeseen. Aamu onkin siinä mielessä parempi aika alueeseen tutustumiseen, että muita ei paikalla juurikaan ole. Saamme kulkea alueella melko rauhassa. Toinen osasyy hiljaisuuteen on Koronassa.

Alueella noin 100 taloa, jotka ovat peräisin 1800 – luvulta. Sieltä löytyy mm Helgelandin museo, gallerioita, kauppoja, ravintoloita ja kahviloita.

mosjoens_r64KWc
Alueen opaskartta
dsc09413
Sjögatasta rantaan päin pääsee polulle, missä voi kulkea talojen takapihalla.

Mosjoens

Me kuljemme aluetta ristiin rastiin. Lopuksi pistäydymme kahville Kultursverkstedetissä. Kahvilassa on tarjolla perinteistä norjalaista ruokaa. Me otamme riisiomenasose täytteiset pannarit. 

Mosjoensmosjoens

Harmiksemme museon aukioloon on vielä aikaa. Emme jää sitä odottamaan. Alue muistuttaa kovin oman maan vanhoja puutalokaupunkeja. Henkilölle, joka pitää vanhan kaupungin tunnelmasta, lämpene varmasti alueelle. Niin kävi minulle.

dsc09415

dsc09407

Mosjoens

Olemme jo lähdössä pois, kun törmäämme vanhaan bensikseen. Pysähdymme vielä hetkeksi. Bensasema on kaupungin toiseksi vanhin vuodelta 1929

Mosjoens

 

mosjoens2

Jos kaupunki on reittisi varrella, ei kannata ajaa ohitse pysähtymättä.

19 vastausta artikkeliin “Puutalojen lumoa Mosjøenissä

  1. Vanha bensis tosi söpö. Muutoin vaikutti jotenkin tylsältä puutalokaupungiksi. En tiedä, jotenkin tuli sellainen fiilis, ehkä kun kuvissa ei huippusää ja jotenkin isoja taloja. En tiedä mitä sinä sanot kun vertaat muihin puutaloalueisiin? Tiedän, että verrata ei kannata, mutta kysyn siltikin..

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s