Matkakirjavinkkejä matkaajille

Viime aikoina on matkakirjoja tullut luettua melkoisesti. Ja onneksi uusia tuttavuuksia on tullut lisää.Välillä kun tuntui, ettei matkustamiseen liittyviä kirjoja oikein ole. Lisäinnoittajana itselleni lukemisessa on toiminut Helmet -lukuhaaste, johon päätin osallistua tänä vuonna. Lukuhaasteessa on tavoitteena lukea 50 erilaista kirjaa, joiden tulee täyttää joku annetuista 50 kriteereistä. Ensin ajattelin, että otan tavoitteeksi täyttää teemat matkakirjoilla mutta se todennäköisesti tekisi haasteen hankalaksi toteuttaa. Päätän lukea muutakin kirjallisuutta. Lukuhaasteen myötä innostus on tullut tarttua sellaisiinkin kirjoihin, jotka eivät ole kuuluneet suosikkeihini tai joihin tarttumista olen hieman karsastanut. Tälläinen oli esim Kolme venäläistä klassikkoa, jotka luin alkuvuonna. Klassikkoja oli kirjoittanut Dostovjeski ja Gogol.

Esittelen tässä nyt muutaman viime aikoina lukemani matkakirjan. Helmet -lukuhaasteeseen mukaan ottamani kirjat ja teema, mihin kirja sopii, on merkitty näiden kirjojen perään.

Lefkas Porto Katsiki

Matkakirjaesittelyssä nyt:

Vuosi Paroksen saarella / Sami Grönberg

Todella vähän olen löytänyt Kreikkaa koskevaa kirjallisuutta. Siksi tämä saa täydet pisteet. Kirja kertoo ystävyydestä, muuttamisesta ja yrittäjyydestä eli erään aikuisen miehen vuodesta eron jälkeen Paroksella. Antaa hyvän kuvan siitä, miltä tuntuu ulkomaalaisen sijoittua vieraalle maalle. Kauniit kuvat siivittää tätä kirjaa. Haaveilen Kreikan saarihyppelystä ja tämä saari voisi olla yksi niistä kohteista. Vinkkejä siitä, mitä saarella on sai kirjasta.

Vaelluksia Italiassa / Markku Kaskela, Tomi Kontio

Tämän kirjan ahmin melkein yhdeltä istumalta. Vaelluksia Italiassa vie lukijan erilaisten polkujen ja teiden äärelle. Ei siis pelkästään sellaisia perinteisiä vaelluksia, kuten nimi viittaa. Vaeltaa kun voi hyvin erillä tavoin. Kirjailijan mukaan esimerkiksi kävely kaupungilla voi olla vaellusta. Kirja kertoo, miltä Italia näyttää matkailuauton ikkunoista katsottuna, mitä lukuisat agriturismiin keskittyvät tilat tarjoavat matkailijalle tai minkälaisia historiallisia kerroksia napolilainen kirjailija löytää kuhisevasta kotikaupungistaan.

Kuvan myötä ikävä tulee kesää ❤

Proseccoa per favore! / Pirjo Toivanen

Kirja kertoo 10 vuotta Italiassa asuneen suomalaispariskunnan elämästä. Stresa on aikoinaan innottanut muitakin sumalaisia. Itsekin Comojärven fanina ahmin kirjaa innoissani. Kirja ei kerro Comojärvestä mutta lähitienoosta kyllä. No ei kirjassa montaa sivuakaan ollut.

Helmet lukuhaaste nro 24 kirjassa on huutomerkki tai kysymysmerkki.

Kiinalainen juttu/ Mari Manninen

Mielenkiintoinen kirja, joka avaa Kiinasta luulemiamme uskomuksia (asiat eivät ole aina kuten luulemme) ja kertoo taustalla olevia totuuksia maasta ja uskomuksistamme. Yllättävää on mm ruokakulttuuri: kiinalainen ruoka ei Kiinassa ole samaa kuin meidän tottuma kiinalainen ruoka, eikä Kiina olekaan niin vanha kuin mitä meille uskotellaan. kiinan muurikaan ei ole sellainen kuin mitä meille uskotellaan. Se ei kierrä koko maata vaan muuria on vain siellä täällä. Eikä se taida olla kovin vanhakaan. Kirja avaa käsityksiä kiinalaisesta elämästä ja uskomuksista. Auttaa ymmärtämään kiinalaisia ja Kiinaa. Tuo maan lähemmäksi.

Helmet lukuhaaste nro 9 kirjailijan etu- ja sukunimi alkaa samalla kirjaimella. Voisi sopia myös kohtaan kirjan lukemisesta on sinulle hyötyä nro 28.

Jaakko Selinin matkassa -uudet seikkailut / Jaakko Selin

Toinen Jaakon tekemistä matkoista kertova kirja. Kirjassa kerrotaan siitä ensimmäisestä matkasta 1978, jolloin hänet kutsutaan tanssikisoihin Lontooseen voitettuaan Suomessa tanssikilpailun. Siitä alkaakin hänen kertomansa mukaan elämänikuinen matkakuume. Kirjassa kerrotaan matkoihin liittyviä tarinoita neljältä vuosikymmeneltä. Jaakko on sujuva matkatarinan kertoja. Sitä ei käy kiistäminen.

Helmet lukuhaaste nro 36 kirjassa liikutaan ajassa. Sopii myös kohtiin 4. joku kertoo omista muistoistaan, 8. kirja, jossa maailma on muutoksessa, 17. kirjan nimessä on päähenkilön nimi, 29. kirjan henkilön elämä muuttuu.

Kansallispuistojen kutsu / Tomi Kontio

Mennään hetkeksi Suomeen. Vuosi 2020 on varmasti lisännyt meidän kaikkien mielenkiintoa Suomen matkakohteiden suuntaan ja erityisesti kansallis- ja luonnonpuistoihin. Tässä kirjassa kerrotaan isän ja pojan vaelluksista eri kansallispuistossa. Matkassa on mukana sattumuksia reissun päällä ja hiukan jännitystäkin, kun isä ja poika päätyvät yöpymään paikassa, missä kummittelee. Kartasta piti välillä katsoa, missä mikin kansallispuisto sijaitsee ja voi sitä huokailujen määrää kuvien kohdalla. Ihan kaikissa Suomen kansallispuistoissa ei kirjassa käydä. Se ehkä jää harmittamaan. Tuleeko niistä jatko-osa? Aika näyttää.

Helmet lukuhaaste nro 12 kirjassa ollaan metsässä.

Kerrassaan upeat kuvat tässä kirjassa

Ellan Toscana – kyläelämää Toscanassa / Ella Kanninen

Ihania tarinoita elämästä Italiassa. Kirjassa Ella Kanninen kertoo omasta elämästään Italiassa. Melkein jo näiden Italia juttujen jälkeen lähden etsimään sitä omaa asuntoa sieltä. Sisilia on käynyt mielessä.

Minun Italiani / Ella Kanninen

Lisää Italiaa. Kirjassa kerrotaan pieniä tarinoita amoresta zuccheroon italialaisten aakkosten mukaan A -kirjaimesta Z:aan. Valokeilassa on italialaiset tavat ja elämä: kuinka selvitä italialaisista naapureista, liikenteestä tai hierarkiasta? Kuvitus antaa lisäintoa lukemiseen.

Helmet lukuhaaste nro 47 ja 48 kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta. Toinen tähän kohtaan menevistä kirjoista on alla oleva kirja.

La Mia Italia / Sirkku Salovaara

Kuinka ollakaan vuonna 2021 on ilmestynyt toiselta kirjailijoilta samanniminen kirja tai melkein samanniminen. No samansisältöinen ainakin. Mielenkiintoista on lukea, miten eri ihmiset kokevat Italian. Siksi kai näihin kirjoihin tartun. Tarjolla olisi vielä kolmaskin Minun Italiani -kirja. Sen takana ovat Markku Kaskela ja Tomi Kontio. Pistetään lukujonoon….luettuna kun on Väisäsen Kaikki Italianikin -kirja

Tämä minun Italiani kirja kertoo italialaisesta kulttuurista. Sen kertojana on toimittaja, joka on asunut Italiassa kolmevuosikymmentä. Kirja ei ole pelkästään Italian ylistys, vaan avaa maata esim byrokraattisten koukeroiden osalta.

Kirjoja ilmestyy Italiasta todella paljon. Missä on muista maista kertovat kirjat? Vai onko niin, etten osaa hakea niitä? Nyt saa antaa vinkkejä muista Välimeren maista kertovista kirjoista, kiitos!

Juostensiivet matkatarinat / Tarja Kivihuhta

Juostensiivet nimisen matkabloggarin tarinoita tekemistään reissuista. Lyhyitä kertomuksia eri matkoista ja sattumuksista matkoilla. Ei ehkä niin laadukas ja siltä osin hieman pettymys. Mutta tuli ajatus….voisiko omistakin matkoista kirjoittaa muistelmia kirjan muodossa? Odotas vaan, kun niitä kertyy muutama lisää.

Helmet lukuhaaste nro 15 kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässä.

Teneriffa

Täältä tullaan Eurooppa ! / Ilpo Salonen

Yhden perheen automatkat Eurooppaan vuosina 1954 – 1970. Minkälaista onkaan matkustaa autolla Eurooppaan vuonna 1954 tai 1970? Mielenkiintoisia tarinoita automatkailusta Euroopassa. Ja tietysti niistä erilaisista reissuissa sattuneista kommelluksista. matkailu avartaa sanotaan. Tässä se matkaajia avarsi mm sillä, että Roomassa ei enää puhuttukaan latinaa. Kertomukset on koottu Ilpo Salosen omista ja vanhempiensa muistelmista. Useaan otteeseen tuli tarkastettua eri asioiden ja ilmiöiden rantautumisia Suomeen. Esimerkiksi, milloin jogurttia alettiin syödä Suomessa tai spagettia…Autotkin muuttuvat vuosikymmenten saatossa. Niistäkin kirjassa kerrotaan. Huvittavaa on kertomus, kun Ilpo saa leikkipyssyn ja pitää sitä autossa esillä. Joku ohikulkija sitten pysäyttää heitä ja perhe saa kuulla kunniansa siitä, kuinka pelottelevat vastaantulevia. Melkoista on ollut matkanteko 1954 verrattaessa nykypäivään. Miten sen ajan autoilla on edes päässyt noin pitkää matkaa kulkemaan?

Helmet lukuhaaste nro 8 kirja, jossa maailma on muutoksessa. Sopisi varmasti muihinkin kohtiin.

Vanhan rouvan Lokikirja / Kyllikki Villa

Vuonna 1923 syntynyt Villa oli kääntäjä ja kirjailija, joka teki suuren osan elämäntyöstään matkustaessaan tyttärensä Saaran kanssa rahtilaivoilla ympäri maailmaa. Tämä on kirjailijan 73 -vuotiaana tekemän Etelä -Amerikkaan tehdyn matkan päiväkirja. Matkaa tehdään rahtilaivalla. Ei ehkä niin perinteinen matkustustapa. Kommelluksia matkalla sattuu aina ja niin tälläkin reissulla. Matkaan lähdetään puolalaisella rahtialuksella Buenos Airesiin, ylitetään Andit lentäen ja palataan Valparaisosta toisella aluksella Panaman kanavan kautta kotiin. Tässä kirjassa itse matkanteollakin on se tarkoitus.

Helmet lukuhaaste nro 1 kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa.

Lukujonossa , ei vielä ilmestyneitä kirjoja:

Perhosretkiä Victoriajärvelle ja muita safarikertomuksia – jännittäviä tosikertomuksia savannilta / Olli Marttila

Lukija viedään Serengetin tasangoille ja Ngorongoron ylängöille keskelle hiuksia nostattavia tapahtumia ja hassuja sattumuksia. Tansanian safarimatkoista kertova kirja ei ole vielä ilmestynyt. Kovasti sitä odotellaan.

Helmet lukuhaaste nro 35 kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut. Voisi sopia myös kohtaan 49. kirja, joka on julkaistu vuonna 2021

Vaihtuvia maisemia -100 ideaa maata pitkin matkailuun / Kati Kelola

Kirja ei ole vielä ilmestynyt. Kirjassa annetaan vinkkejä siitä, minne kaikkialle voisit matkustaa muutoin kuin lentäen ja miten. Maitse matkustaminen kun on hitaampaa ja näin antaisi nautinnon itse matkanteostakin. Matkaa voi tehdä muutoinkin kuin lentäen esim Junalla, bussilla tai pyörällä. Matkalla ollaan silloin jo matkaa tehdessä. Innolla odotan tietoa, mitkä ovatkaan nuo 100 ideaa.

Helmet lukuhaaste nro 41 kirjassa matkustetaan junalla. Sopii myös kohtaan 49 kirja joka on julkaistu vuonna 2021 tai 35 kirja, jonka ilmestymistä odotan.

Luetko sinä kirjoja? Minkälaisia matkakirjoja sinä olet viimeaikoina lukenut?

Kategoriat EUROOPPA, MatkakirjallisuuttaAvainsanat , , ,

15 vastausta artikkeliin “Matkakirjavinkkejä matkaajille

  1. Onko Olli Marttilalta tulossa siis kirja safarimatkoista? Sitä minäkin jään odottamaan! Jokin Marttilan tietokirja savanneilta minulla kirjahyllyssä jo onkin.
    Kivoja matkakirjavinkkejä tuli tässä monta muutakin. Kiitos niistä!
    Joko sinä olet lukenut Kankimäen matkakirjan ”Naisia joita ajattelen öisin”? Se on ihan ehdoton suosikkini. Erityisesti se kirjan Afrikka-osio!

    Liked by 1 henkilö

    1. Näin tuolta luin, että tulossa olisi. Piti tulla helmikuussa. Saa kattoo viivästyykö. Sen haluaisin kyllä lukea. Kankimäen luin. Oli mielenkiintoinen kirja.

      Tykkää

  2. Tämä oli mukava listaus, kun avasit hieman kirjojen sisältöä, mutta et paljastanut liikaa. Aikomuksenani on suorittaa tänä vuonna oman kirjastoni lukuhaaste, se tosin on huomattavasti kevyempi: neljätoista aihekategoriaa ja pitää lukea vähintään kymmenen kirjaa eri kategorioista. Kussakin kategoriassa on 10 kirjaa, mistä valita. Tänä vuonna lukuhaasteen teemana on ympäristö ja luonto, mikä aihealueena kiinnostaa itseäni. Matkailu olisi ihan loistava teema sekin, kivasti olet saanut sisällytettyä matkailuaiheisia kirjoja omaan lukuhaasteeseesi.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista! Kiva juttu, että kirjastotkin tarjoaa näitä haasteita. Helmet lukuhaasteen palstalla joku kertoi lukevansa jokaiseen jonkun matkakirjan. Itsekin Pohdin samaa mutta päädyin siihen, että luen muitakin. Kodin kin hyllyissä kirjoja, joita ei ole tullut luettua.

      Tykkää

  3. Katsoinkin tuota Helmetin listaa ja totesin että pari ensimmäistä tänä vuonna lukemaani kirjaa saattaisivat helposti löytää kohtansa siitä, mutta jatkan ehkä toistaiseksi lukemalla ihan vaan minua kiinnostavia kirjoja ja katson sitten parinkymmenen jälkeen, että vieläkö ne solahtavat listaan ja kannattaisiko etsiä kirjoja sen ”ohjaamana”.
    Nuo muutin jonnekin, ostin vanhan talon, remontti oli haastavaa, löysin paikallisia ravintoloita, joihin turistit eivät löydä, on ihanaa (mutta talvella kamalaa) -tyyppisiä kirjoja on varmaan tullut luettua vuosien varrella jo vähän turhan montakin, kun enää ei oikein tule niihin tartuttua.
    Matkakirjoiksi edes etäisesti luokiteltavista kirjoista olen viimeksi lukenut Thayerin Surfside Sisters (tuskin suomennettu), joka sijoittuu yhdelle suosikkisaaristani, Nantucketille. Niiden maisemakuvausten takia kestää vähän hömpämmänkin juonen 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuo taitaakin olla totta, että nuo matkakirjat ovat usein niitä muuttamisjuttuja. No näistä nyt lähinnä vuosi Paroksella. Pitänee alkaa harkitsemaan englanninkielisiä, kun suomalaiset loppuu.

      Tykkää

  4. Odotan innolla tuota 100 ideaa maata pitkin matkailuun-kirjaa. Toivottavasti se osoittautuu mielenkiintoiseksi. Paljon olet löytänyt Italia-aiheisia kirjoja, mutta eihän niitä voi olla koskaan liikaa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Täytyy sanoa, että itsekin odotan sitä kirjaa. Toivottavasti pitää sisällään jtn uutta.

      Tykkää

  5. Kiitos hyvistä vinkeistä! Pari kirjaa olen listaltasi lukenut: Kiinalainen juttu ja Kansallispuistojen kutsu. Tänään tuli postista Kati Kelolan kirja. En ole ehtinyt sitä vielä selailla, kun on ollut aika härdelli päivä. Mulla on nyt vino pino kirjastosta kaikenlaista, kun minäkin päätin osallistua tuohon Helmet-haasteeseen. Olin siinä mukana viime vuonna ja ajattelin jo, etten tänä vuonna osallistu, mutta tässä sitä nyt ollaan 🙂 Tämän vuoden lista on kyllä kivempi kuin viime vuoden.

    Liked by 1 henkilö

    1. Ai joko tuo Kelolan kirja on ilmestynyt. Pitää tehdä tilaus myös.

      Tykkää

  6. Kiinnostavia valintoja. En ole näistä muistaakseni muita lukenut kuin tuon Vanhan rouvan lokikirjan, joka oli sekä mielenkiintoista kuvausta että elämänfilosofiaa. Tällä hetkellä kotiympyröissä olen poiminut luettavakseni enemmän matkoilla käymieni paikkojen historiaan liittyviä kirjoja. Tällä hetkellä minulla on menossa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija ja sen jatkoksi kirjoitettu Cilkan tarina. Tällaisetkin kirjat rikastuttavat matkailua. Lukeminen on hyvä tapa elävöittää matkailukokemuksia, eli kiitos vihjeistä. Aila

    Liked by 1 henkilö

    1. Nuo Auschwitzin ja Cilkan tarinat olen myös lukenut. On totta, että matkailijaa koskettaa tuonlainen kirjallisuus. Sama juttu Anne Frankin päiväkirjalla.

      Tykkää

  7. www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista 27 helmikuun, 2021 — 3:48 pm

    Kiitos kirjavinkeistä. Laitoin saman tien paikalliseen kirjastoomme varaukseen Proseccoa, per favore kirjan ja Kansllispuistojen kutsun.

    Liked by 1 henkilö

    1. Olepa hyvä vaan! Juuri aloitin lukemaan uutta Vaihtuvia maisemia – kirjaa. Sitä voi suositella myös.

      Tykkää

  8. Matkakirjat kiinnostavat. Luin juuri Satu Rämön Islantilainen voittaa aina. Se on huikean hyvä. Itse juuri odotan painosta kirjaamme Salsaa ja mojitoa. Siinä matkustamme Etelä-Amerikassa.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti