Saariston pieni rengasreitti sähköpyöräillen

Olemme yli kaksikymmentä vuotta asuneet saariston pienen rengasreitin varrella ja vasta nyt saimme aikaiseksi lähteä kiertämään sitä pyörillä. Toki autolla reittiä olimme kiertäneet ja joitakin pätkiä sieltä täältä. Tässäkin siis pätee se, että lähellä on liian kaukana.

Matkantekoa

Olimme varanneet kiertämiseen kolme päivää. Tarkoituksena oli viipyä Mossalassa kaksi yötä. Olin jo viime kesänä yrittänyt varata sieltä mökkiä mutta tuloksetta. Koko kesä oli saariston majoituskohteissa täyteen buukattu. Nyt siinä onnistuimme. Varauksen suhteen olin ajoissa, taisin tehdä sen jo helmikuussa. Kyseinen viikonloppu ei tainnut olla muutoinkaan sesonki ajankohta, olihan koulujen päätösviikonloppu.

Reittiä suunniteltiin pitkään. Ihan viime metreillä, kun kesän lautta-aikataulut julkaistiin, jouduimme vaihtamaan reitin toisin päin. Aikeissa oli ollut ensin kiertää reitti Rymättylästä Hankaan, sieltä Nauvoon, Korppooseen ja Houtskäriin sekä Kivimon kautta Mossalaan. Majoituspaikkamme oli Mossala Resort.

Mossalasta olisimme sitten kotiutuneet Iniön kautta Kustaviin ja Taivassalon Hakkenpäästä Teersaloon ja sieltä Rymättylään. Mutta tuo lautta Antonia Mossalasta lähtikin sunnuntaina vasta niin myöhään, että pohdimme ettemme ehtisi ajoissa kotiin sunnuntaina. Jälkeenpäin tsekattuna huomasimme, että pyörälauttoja olisi sittenkin saattanut mennä. Ja yksi vaihtoehto olisi ollut yöpyä vaikka Peterzenillä.

Teersalossa, matka voi alkaa!

Matkaan lähdimme perjantaina Teersalosta heti klo 8 lautalla. Aamulla samaan aikaan myös koululaiset ovat matkalla kouluun, joka on naapurisaaressa. Vinkkinä pyöräilijöille: rantaan tulee bussi Naantalista. Teersalossa on myös autopaikkoja. Eli aloituspaikkana hyvä vaihtoehto. Sitä en tiedä löytyykö sieltä esim auton siirtokuskia, joka voisi viedä auton vaikka Rymättylään.

Vajaan tunnin saimme lautalla ihastella maisemia ja sitten olimmekin Taivassalon Hakkenpäässä siinä klo 9 aikaan aamulla. Tuohon aikaan aamusta ei vielä kahvilat ja ravintolat olleet auki. Niitä olisi ollut tarjolla kummassakin rannassa. Teersalo jopa kehuu pizzojaan rannikon parhaiksi. Aikataulut lauttaan Velkua, Teersalo- Taivassalo, Hakkenpää löytyy täältä.

Kustavin upea pitkä silta

Uskomaton tuuri meillä on matkallamme ilmojen suhteen. Meri on Tyyni ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Hakkenpäästä matkamme jatkuu Taivassalon keskustaan. Ohitamme mm pionipuiston ja Taivassalon kirkon. Nyt emme jää kuvaamaan niitä. Kirkolta käännymme Kustaviin päin isolle tielle. Jos äsken saimme kruisailla ilman autoliikennettä, alkaa isolla tiellä sitä hieman olemaan. Mutta ei pahasti. Hiukan aikaa poljettu amme pidämme juomatauon. Lauttamme Heponiemestä lähtee 11.45. Siihen on vielä aikaa. Kustavin savipajalle ja Petrzensille vievä tie vie seuraavalle lauttaetapille. Aikaa ei ole käydä kyseisissä paikoissa. Ei taitaisi laukuissakaan olla tilaa ostoksille. Harmi. Hetkiseksi pysähdyn Petrzesnin pihalle ihmettelemään mutta muuta emme nyt tohdi, vaikka olemmekin suht ajoissa lauttarannassa. Meitä hämää lautta rannan cafe mainokset kartassa ja rannassa. Luulemme rannassa olevan kahvilan mutta ei siellä sellaista ole. Se taitaa olla lautan kahvilan mainos.

Pikapyrähdys Peterzenseillä.

Nyt Lauttamme lähtee kohti Iniötä (aikataulut välille Kustavi, Heponiemi-Iniö,Kannvik). Tässä lautassa on kahvilakin. Taas saamme hetken lautasta käsin ihastella tyyntä Itämerta. Edessä on vielä yksi pieni lauttamatka ja sitten yksi pidempi ja olemme perillä.

Iniön aukolla saamme ihastella tyyntä Itämerta

Mossalassa ei ole kauppaa. Kauppareissu mökille pitää tehdä Iniössä. Meille jää aikaa rutkasti, koska emme ehdi seuraavaan lauttaan. Iniön keskustassa on kiva kahvila nimeltään Gamla banken. Kahvilassa on myös sisustuspuoti. Tässä kylässä olisi muutakin katseltavaa. Pikaisesti nappaan kuvan kylän kirkosta. Istahdamme kahville ja nauttimaan kahvilan antimista. Siinä istuessa lomafiilis kieltämättä alkaa virtaamaan joka soluun. Lautta aikataulut välillä Iniö, Dalen-Houtskär, Mossala. Tämä lautta on maksullinen. Kaksi henkilöä plus pyörät maksavat 24 euroa.

Skumppaa ja pullaa Gamla bankenissa
Iniön kirkko

Mossala Resort sijaitsee aivan lauttarannan vieressä. Alue on laaja ja tarjolla on monipuolinen valikoima aktiviteetteja. Respasta saamme avaimet ja löydämme mökkimme helposti. Ulkoapäin mökki näyttää vanhakolta. Sisälle mökkiin on tehty remonttia. Ihastelemme merinäköalaa, joka avautuu oleskelutilan ikkunasta. Meillä on oma ranta. Linkki Mossala reosrtin kotisivuille.

Mökkimme Mossalassa
Mökkimme sisältä

Teemme olomme kotoisaksi, lämmitämme saunan. Saunan jälkeen ja matkapölyjen pesemisen jälkeen onkin hyvä lähteä syömään. Resortista löytyy oma ravintola. Sen tarjonta on ihan ok. Iltamme päättyy pihakalliolla meren tuijotteluun ja auringonlaskun ihailuun.

Aamulla herään vessahätään. Sinne mennessä kurkkaan ulos. Ei kun kamera käteen ja rannalle ihmettelemään. On hiljaista, lintujen äänet horisontissa. Ihailen meren tyyneyttä, horisontissa hiipuvaa usvaa. Näky on kuin maalaus. Kamera laulaa hetken ja parasta tässä kohdin on se, että pääsen takaisin peiton alle hetkeksi jatkamaan unta.

Mossala aamutuimaan

Pyörällä kulkiessa on ongelmana se, ettei viitsi paljoa raahata ylimääräistä mukana. Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kun mukana pitää olla tarvittaessa jotain lämmintäkin yllepantavaa. Onneksi resortissa on tarjolla aamupalaa. Meidän ei siis tarvitse ihan kaikkea ruokatavaraa mukanamme kuskata. Resortissa on myynnissä jotakin einestä mutta hyvin vähän ainakin näin alkukesästä, kun pahin sesonki ei ole. Hintaa ostoksille voi tosin tulla.

Illan auringonlaskun eri sävyt
ja vielä yksi

Alueella on paljon tekemistä. Resortista voi vuokrata veneen, kanootin, heittää kierros frisbeetä, saunoa, uida ja samoilla luontopoluilla. Luontopolku on noin 2 km pitkä. Parasta polussa on se, että sen varrelta löytyy ilta-auringon ja aamuauringon näköalapaikat. Lisäksi siellä on joogapistekin upeassa merimaisemissa. Polku on helppokulkuinen ja kiertää merenrantaa myötäillen resortin respaan. Erikseen kiipeämme vielä alueen näköalatorniin.

Luontopolun yksi näköalapaikoista
joogapaikka
Tornin näköaloja

Loppupäivän chillailemme kalliolla kirjaa lukien ja välillä käymme syömässä.

Näkymä rantalaiturilta
Chillailua laiturilla

Vielä on edessä auringonlasku ja seuraavana aamuna matkaa jatkuu kotia kohti. Edessämme on poljettavia kilometrejä 60. Mossalan saaren etappi on kolmisen kilometriä. Sen jälkeen odotamme lauttaa, joka vie meidät Björköön. Tässä kohtaa riittää ihastelua. Vastarannan venevajat ottaa meidät vastaan vastarannalla. On aikainen sunnuntaiaamu. Kylä nukkuu. Tuntuu, että me olemme ainoat saarella. Lautathan kulkevat melkein nonstoppina. Poikkeuksena ovat kahvi-ja ruokatauot jolloin voi joutua odottamaan hieman pidempään.

Seuraavan illan auringonlasku on hyvin erilainen. Sen punainen sävy löytyy instasta.

Edessämme on poljettavaa noin 8 km Kivimon lossille. Kuljemme läpi pikkukylien. Vaikka aikaa olisi, emme edes poikkea Houtskärin kylään, josta löytyisi nähtävää. Siellä on mm. museo ja kirkko. No ne eivät olisi aukikaan siihen aikaan aamusta, kun ajelemme. Tänne on siis palattava vielä.

Björkön upeat linja-autopysäkit

Saavumme Kittuisin lauttarantaan, josta pääsemme Korppoon puolelle. Varoiksi laitamme sähköpyörän lataamaan. Reitillä kun on yllättävästi ollut mäkiä, jonka vuoksi on enemmän tullut käytettyä sähköä.

Tämä on otettu jossain Houtskärissä

Tämän etapin lautalla ei ole kahvilaa. Aikataulut lautalle Houtskär, Kittuis-Korppoo, Galtby. Myös Kittuisin lauttarannan kahvila camping alueella on suljettu. Kahvijano alkaa vaivata. Onneksi Korppoon rannassa on kauppa ja kahvila. Siihen istahdamme jäätelölle ennen kuin jatkamme matkaa.

Haahka kalliolla pesueineen
Mikäs se siellä lipuu?

Korppoosta jatkammekin yhden lautan ylityksen jälkeen pysähtymättä Nauvon satamaan. Siellä on tarkoituksemme levähtää ja käydä syömässä. Kauniina helteisenä päivänä Nauvon satamassa vaikka on kesäkuun alku, melkoisesti väkeä. Nyt maistuu juoma ja ruoka.

Nauvon sataman pikkuputiikit

Vietettyämme tovi satamassa, alkaa viimeinen lauttamatkamme kohti Rymättylän Hankaa Seilin kautta. Aikataulut. Tämä on matkamme toinen maksullinen lautta 14 euroa kahdelta pyörineen.

Kotimatkalla

Tämä etappi on tuttu. Ainakin kerran kesässä, käväisemme lautalla Nauvon puolella viettämässä kesäpäivää.

Vihdoin Hankassa. Meillä on edessä 14 km ja vaikein tieosuus sekä yksi lauttamatka. Heti rannasta alkaa melkoisen jyrkkä nousu. Hissuksiin ajelemme eteenpäin ja sitten olemmekin kotona. Tällä etapilla olisi paljon nähtävää mutta niistä kirjoitan joskus erikseen.

Seilin rantalaituri

Huikea viikonloppureissu. Voittajaolo tulee ajetuista kilometreistä mutta muutoinkin. Kerrankin ilmojen haltija on meidän puolellamme tällä reissulla.

Plussaa matkassamme on myös se, että viikonlopun, jolloin reissun teimme, ei ollut pahin sesonki, joten melko rauhassa saimme matkaa polkea.

Hienoa olisi, jos joskus reitillä olisi polkupyörätie!

Oletko sinä käväissyt saariston rengastiellä? Minkälaisen reitin kiersit?

Tämä matkakuvaus on tehty saariston pikkurengasreitiltä. Kyseinen reitti poikkeaa saariston rengasreitistä siten, että tällä reitillä jää etappi Nauvo-Parainen pois ja niin matka lyhenee melkoisesti. Kokonaisuudessaan pitkä reitti on pituudeltaan lauttamatkojen kanssa 270 km, josta lauttamatkoja on noin 180 km.

Meidän reissulle poljettuja kilometrejä kertyi 100.

Lisätietoa saariston eri reittivaihtoehdoista löytyy täältä.

Saariston lautta-aikataulut löytyy täältä.

Jos polkupyöräily kiinnostaa lue myös pyöräilyreissustamme Ahvenanmaalla.

18 vastausta artikkeliin “Saariston pieni rengasreitti sähköpyöräillen

    1. Reitillä on paljon nähtävää. Taivassalo ja Kustavi kiva polkea, koska melkoisen tasaista reittiä. Iniön kannatta pysähtyä kirkkoon ja tuohon kahvilaan. Mossala Resort on hyvä yöpymispaikka. Houtskärin keskustaan kannattaa mennä. Nauvon venesatama on kuin mikäkin turistikohde. Sieltä löytyy hyvä uimarantakin.

      Tykkää

  1. Itselleni tuli tuo sama tunne, että lähellä on liian kaukana, kun tein retken Bergön saarelle, joka sijaitsee Merenkurkussa Vaasassa. Tässä noin tunnin automatkan päässä olen asunut ikäni, mutta alue on jäänyt suht vieraaksi. 🙂
    Mutta teillä on ollut upea reissu. Saariston rengasreiteistä olen paljon kuullut, mutta en siellä itse ole ollut. Täytyy sitä kaiketi joskus sinnekin suunnalle lähteä. Upeita kohteita Suomesta löytyy.
    Virpi / Hätälasku matkablogi

    Liked by 1 henkilö

  2. Hetkinen … pitkä rengasreitti 270 km, jos lauttamatkoja 180 km, eli ajettavaa 90 km – ja te ajoitte pienellä rengasreitillä 100 km? Vai poikkesitteko suorimmalta reitiltä monessa kohdin?
    Aika paljon pitää ilmeisesti noita lautta-aikatauluja lukea, vaikka niitä (melkein) ympäri vuorokauden kulkeekin!
    Me olemme noita saaria kiertäneet aikoinaan sen verran paljon veneellä, ettemme vielä ole innostuneet (nostalgia)matkalle autolla tai pyörällä, vaikka voisihan sekin olla ihan mukavaa jonain kesänä.

    Liked by 1 henkilö

  3. Kiitos konkreettisista ohjeista ja tarinoinnista. Kun saisi vielä vaimon innostumaan (sähkö)pyöräilystä, tuollainen olisi todella mukava tapa lomailla. Minusta tuli sähköpyöräfani ostettuani sellaisen itselleni syntymäpäivälahjaksi. Loistava tapa liikkua kohtuullisia matkoja. Tuolla ne ovat sellaisia.

    Liked by 1 henkilö

  4. Olipas upeaa! Itse kanssa kiersin nyt Ahvenanmaata pyörällä (kuuluuko tämä saariston reittiin?) ja kyllä siinä näkee ihan erilailla kuin autolla.
    Teillä näytti olevan tuuria myös ilmojen suhteen, olit saanut taltioitua todella upeat auringonlaskut!

    Liked by 1 henkilö

  5. Samat ovat haaveet. Sähköpyörällä retkeilemään. Minäkin kaipailisin pyöräteitä, en yhtään tykkää ajaa pyörällä autojen seassa. Upeita valoja ja tunnelmia olet tavoittanut kameralla aamuin illoin. Kiitos! Aila

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s