Postikortti Ateenasta

Täh, mitä? Nyt kyllä huijaat! Et sinä voi missään Ateenassa olla. Korona ja kaikki. Ei vielä saa matkustaa tai ole turvallista mennä minnekään. No pahoillani olen. Kun 3.6. Sain toisen rokotuksen, päätin, että jos ei oireita tule piikistä, lähden jonnekin, minne voi matkustaa ja on turvallista matkata.

Ihan helppoa lähtö ei kuitenkaan ollut. Erilaisia asiakirjoja on matkaa ennen täytettävä. Tällä hetkellä, jos kaksi rokotusta ja viimeisen rokotuksen saannista 2 viikkoa, pitää täyttää maahantulokaavake ja lähettää se viranomaisille sekä huolehtia mukaan todistus rokotteiden saannista. Se, joka löytyy omakannasta. Lisää matkakäytännöistä kerron heti, kun tiedän lisää. No tossa taisi olla Kreikkaan meno dokumentit, jos on rokotukset. Eri jutut tietty niillä, joilla ei ole.

Mutta siis 18.00 laskeutui kone Ateenan lentokentälle. Hiukan ehkä vikatikki oli varata hotelli Ateenan keskustasta koska aamulla klo 8 matka jatkuu Pireauksen satamasta kohti Milosta. Ja niin siinä kävi, että hotellin roiftopille asti päädyin ihastelemaan auringonlaskua ja syömään maukasta ruokaa.

Kerrassaan upea auringonlasku

Matka on siis vasta alussa. Edessä on 10 päivän Saarihyppely. Saaria tällä hyppelyllä on vain kaksi:Milos ja Paros. Hiukan jännitystä ja perhosia on vatsassa. Ekana tietty jännittää tätä tauti tilannetta ja toinen jännityksen aihe on se, että olen yksin matkassa. Totta mieheni antoi luvan lähteä. Hänellä ei vielä molempa rokotuksia ole.

Mutta siis terveisiä täältä lämpimästä Ateenasta ja näistä upeista maisemista!

Instaa ja Facebook tiliä seuraamalla pääset mukaan matkaan seuraamaan matkaani.

Tervetuloa messiin!

4 vastausta artikkeliin “Postikortti Ateenasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s