Matkavuoteni 2016

Unelmat on tehty elettäväksi, on ollut viime vuosieni motto. Ja jostain kumman syystä niin on käynytkin. Esimerkiksi  olen aina unelmoinut matkustamisesta ja nyt olen saanut toteuttaa tätä haavetta enemmän kuin olen koskaan osannut kuvitellakaan. Saan olla todella nöyrän kiitollinen näistä matkapäivistä.

Vuosi 2016 alkaa olla lopuillaan. Kohta sitä on jäljellä enää vaivaiset kaksi viikkoa. Mihin se aika taas oikein hurahti?

Mennyttä vuotta 2016 muistellessa, voin todeta, että se on ollut melkoinen vuosi niin matkojen kuin muun elämän suhteen. Vuosi 2016 on sisältänyt paljon suunniteltuja haaveita mutta sitten aivan yllätyksellisiä asioita; onnellisia ja surullisia.

Vaikka meillä on vielä vuonna 2016 yksi matka edessä, lähdetään silti muistelemaan hienoa matkavuottamme 2016.

Read More

Käymäni Unescon maailmanperintökohteet

Olen jo pitkään vanhassa blogissani merkinnyt Unescon maailmanperintökohteet omaksi alakohdaksi juttuja kirjoittaessa. Täynnä tie on tarinoita -blogi ssa oli tehty juttua käydyistä Unesco kohteista. Minäkin innostuin sen verran, että päätin tehdä listastani jutun. Kohteita onkin yllättävän paljon, vaikka käytyjä maita ei niin hirveästi vielä ole. Toisaalta lista on pitkä, koska usein matkaa suunnitellessa, tulee jo valittua reittejä siten, että ainakin yksi Unesco kohde eksyy tielle. Tämä varmaan siksi, että silloin ainakin tietää näkevänsä jotain upeaa.

Read More