Throwback – top 10 hotellit, missä olemme yöpyneet

Kun ei reissuun pääse ja matkakuumetta on havaittavissa, ei auta kuin muistella vanhoja matkoja.

Reissuja tehty ja tietty on tullut nukuttua, jos missäkin paikoissa.

Olen huomannut, että jokin erilainen ja rippasen luksus viehättää minua, kun majoitusta etsin. Joskus jopa olen valmis maksamaan ekstraa, jos jotain erittäin mielenkiintoista on tarjolla.

Meriharakka kirjoitti omista eriskummallisista hotelli valinnoistaan mm osassa 2 Erikoisimmat yöpymispaikkamme. Hän oli taasen kopioinut idean Viinilaakson viemää Paulan -blogista.

Inspiroidun kirjoituksista ja itselle syntyi idea kirjoittaa minun top 10 majoituskohteista. Nämä ei ole ehkä hirveän erikoisia mutta the hotelleja, jotka ovat jääneet mieleen. Listaa tehdessä, totesin valinnan kymmenen kärjestä olevan vaikea. Ikimuistoisia hotelleita on meille kertynyt yllättävän paljon.

Jatka lukemista ”Throwback – top 10 hotellit, missä olemme yöpyneet”

8 x lähimaiden parhaat kaupunkikohdevinkit -Kaukana on joskus lähellä

Keväällä usein tekee mieli katkaista arki ja lähteä edes yhdelle pienelle viikonloppureissulle jonnekin lähistölle. Edessä on juhlapyhiä, joita voi hyödyntää reissaamiseen. Kevät ja syksy onkin ehkä parasta aikaa kaupunki lomailuun. Tai sitten kenties kuumana käy pohdinta, minne mennä kesällä? Ja et kuitenkaan halua lähteä kovinkaan kauas. 

Esittelen tässä kahdeksan kohdetta, jotka löytyvät tunnin -kahden tunnin lentomatkan päästä. Voitko kuvitella, niinkin lähellä voit kokea olevasi ulkomailla.  Lisäksi joihinkin näistä voi päästä muillakin keinoin kuin lentäen ja mikä parasta lähtöpaikan ei aina tarvitse olla Helsinki. Joskus reissulle lähdössä pääsee hyödyntämään kotikenttäetua. Itse asustelen Turun seudulla ja on melko turhauttavaa aina ajaa Helsinkiin. 

Ihastele ja valitse oma seuraava kesä- tai viikonloppumatkakohteesi. 

Jatka lukemista ”8 x lähimaiden parhaat kaupunkikohdevinkit -Kaukana on joskus lähellä”

10 matkakuvaa -haaste

Usea on tarttunut tähän kauan sitten julkaistuun haasteeseen. Päätin itsekin tarttua siihen uudestaan. Vanha juttu, kun on jäänyt unholaan vanhaan blogiin. Tarjolla siis 10 kuvaa matkatarinoineen olepa hyvä! Muuten etusivun kuva on Vilnasta Liettuasta.

Jatka lukemista ”10 matkakuvaa -haaste”

Matkakooste -Pääsiäisen viettoa Vilnassa

Pääsiäinen on yhtä kuin mahdollisuus hyödyntää pidempi vapaa johonkin kivaan tekemiseen. Me saimme lapsiltamme ennen joulua syntymäpäivälahjaksi lennot Vilnaan. Olin jo pitkään haaveillut pääseväni katsomaan, onko se Vilna niin upea, mitä erilaisissa muiden kuvissa olin sen havainnut olevan. No Olihan se! Ihan varteenotettava vaihtoehto Riikalle ja Tallinnalle.

Jatka lukemista ”Matkakooste -Pääsiäisen viettoa Vilnassa”

Vilnan TOP 10 nähtävyydet ja vähän enemmän

Me kuljimme Vilnassa kaupungin omaa turistikarttaa seuraten. Siihen oli merkitty erilaisia kävelyreittejä ja niiden varsilla olevat Vilnan päänähtävyydet. Turistikartta on saatavilla hotelleissa tai turisti-infoissa. Karttaan on merkitty myös Vilnan 10 päänähtävyyttä.

Ja tottahan toki me kiersimme katsomassa melkein ne kaikki. Alla esittelyssä kaikki nuo 10 nähtävyyttä:

Jatka lukemista ”Vilnan TOP 10 nähtävyydet ja vähän enemmän”

K -18 Sivistävä baarikierros Vilnassa

Jokin aika sitten eräässä matkalehdessä oli juttua Sivistävästä baarikierroksesta Vilnassa. Kyseessä oli kuuden erilaisen baarin kierros. Otin jutun talteen, koska nuo paikat kiinnostivat sen verran, että päätimme kiertää ne.

Toisaalta nyt jälkeen päin ajatellen, olisi ehkä pitänyt jakaa baarit kahdelle päivälle. Mutta toisaalta jakamisesta olisi kadonnut baarikierroksen hohto. Varoituksen sanaa muille rohkelikoille. Mikäli et ole hyvä viinapää, kannattaa pohtia mitä missäkin baarissa maistaa.

1.ALAUS BIBLIOTEKA, Traku 4

Olutkirjasto

IMG_20170415_180748DSC01027

Aloitamme kierroksen olutkirjastosta. Aloitus kyseisestä baarista johtuu siitä, että se sattuu osumaan ensimmäiseksi eteemme.

En ole oluen juoja mutta mielenkiintoiselta paikalta tuo vaikutti. Eri olutmerkit oli ladottu teemoittain ja maittain hyllyille. Hanoista löytyi erimerkkisiä oluita. Pohtiessasi mitä tilata, antoi baarimestari maistiaisia. Oluttuopin sai 3 euron hintaan.

Minä tiedustelen siideriä. Ei ole juuri nyt vastaa myyjä mutta tyrkkää lasissa jotain punaista juomaa maistiaisiksi ja kysyy käykö se. Siis jopa ei olutfanille löytyy oma juoma. Tuo olut oli jotain fruit eli hedelmäistä olutta. Muistaakseni olen juonout sitä jossain muuallakin. Maku siinä oli oluen ja siiderin sekoitusta. Mieheni on oluen ystävä. Hänen mielestä olutkirjasto on ihan paras paikka.

DSC01033DSC01029

2.KING & MOUSE, Traku 2

Viskibaari

Viskibaari on aivan olutkirjaston vieressä. Se on siis helppo löytää. Tässä kohdin jo voisi mainita, että tämä baarien metsästys osoittautui myös jonkinlaiseksi suunnistukseksi rastilta toiselle. Siltä siis tuntui, kun kartasta etsimme toista kohdetta.

DSC01039

Tässä baarissa löytyy 300 viskilajia. Viskien maistelumenuukin on mahdollista ryhtyä. Ensin nenämme eteen kaadettiin lasillinen vettä (näemmä tapa baareissa, koska liettuassa hyvä vesi).

Eteemme veden jälkeen annetaan juomalista. Sitten siinä arvotaan, mitä juomaa ottaa. Itse en ole viskienkään ystävä. Huono alku baarikierrokselle :). Mutta nyt päätän juoda edes yhden. Jostain kumman syystä sitten maistan toisenkin. Eteemme tuodaan ohran jyviä. Ne neutraloivat viskin vahvaa makua. Juomieni viskien merkkejä en muista. Hintaa neljästä viskistä pulitamme 27 euroa. Ei siis ihan halpaa tämä juttu!

On aika vaihtaa maisemaa. Kaivamme kartat esiin. Baarimikko kummastelee, kysyy voiko auttaa. Kyllä vaan. Baarimikko on ihmeissään kun näytämme lehtileikettä ja kerromme kiertävämme kuusi baaria.

DSC01041_1FB_IMG_1492184234941DSC01043

Viskibaarin jälkeen suurin osa lopuista baareista sijaitsee Vilnius kadulla. Matkaa viskibaarista on sinne noin kilometri. Tekee hyvää viskien jälkeen nollata kävelemällä. Alkaa nousta kierros hattuun.

Seuraavan baarin oveen melkein törmäämme ihmetellessämme, millä kadulla oikein olemme. Olimme jo hetken ajatelleet. että luovutetaan jo. No nyt ei kyllä luovuteta, totesimme.

3.BUBBLES, Vilniaus 35

Shampanjabaari

Facebook sivut

Shampanjabaari on minun juttu. Miestäni ei niin hirveästi kiinnosta mutta ainahan sitä jotain juomista löytyy.

Kir Royal ja lasillinen shampanjaa maistui kyllä. Hyllyt notkuvat eri shampanalajikkeista. Hinta kir royalista 6 € ja lasillisen shampanjaa saa 8 eurolla.

DSC01050

4. VEJAI, Vilniaus 22

DSC01065

Tämä baari löytyy helposti. Sehän on samalla kadulla kuin Bubbles.

Baari on omenapohjaisiin juomiin erikoistunut baari. Sieltä saa mm maalaissiideriä tai calvadosta.

Esitteessä kerrottiin, että siideri maistuu navetalta. What? Minä en halua juoda navetalta maistuvaa siideriä. Aikamme ihmeteltyämme osaamme kysellä, että onko heillä jotain paikallista. Oo taululla lukeekin, etä ison pullon siideriä saa hintaan 9,90 €. Otamme sellaisen. Prosentteja pullossa onneksemme vain 2,25%. Tässä kohdin on hyvä jo juoda jotain vähemmän alkoholipitoista. Juoma on hyvää, ei liian makeaa.

Toki sitten vielä maistamme yhdet calvadokset. Olisiko ollut syytä jättää väliin? Ei kai. Kyllä olisi!

IMG_20170418_194859DSC01061

DSC01062

Nämä baarit ovat liian lähekkäin. Alkaa ottamaan lujille.

5. RHUM ROOM, Vilniaus 39

Rommibaari

Facebook linkki 

Rommeja baarissa on tietysti vaikka kuinka monia. Taustalla soi Sosial Vista Clubin tuttu biisi. Hei tänne voisi vaikka jäädä nuistelemaan viime talven Kuuban matkaa!

Itse päädyn coktailiin, daiqiri saa luvan riittää. Hiukan jo huikoo. Otamme lämpimät karibian tapaan tehdyt lämpimät leivät. Nekin maistuvat taivaallisislta. Mieheni ostaa lasillisen jotain harvinaista vanhaa angosturaa.

DSC01078DSC01074DSC01071

Eikä, vielä on jäljellä yksi; coktailbaari.

6. APOTEKA BAR, Visu Sventuju st. 5

Cocktail baari

Tänne on vaikea löytää kaikkien muiden jälkeen. Hiukan matkaakin on baarien välissä. No taas ihan vahingossa satumme paikalle. Baarin ovi aukeaa ja sanon miehelleni, että hei se on toi!

Tämä baari on pettymys. Meille tuodaan emalimukissa vettä. Sitten tilaukseen. Kysyn mikä onkaan parasta baarissa. Emme saa kunnon vastausta. Sitten kerron, että haluan jotain makeaa ja katkeraa. Juoma tuodaan eteeni, ei ole makuuni. Myös coktailin rakentamisessa olisin odottanut olevan jotain coolia. Baarissa on paljon väkeä, se on pieni. Ei meidän makuun. Jälkeen päin pohdimme, että tämän tilalle olisimme voineet valita vaikka viinibaarin, joka sijaitsi hotellimme läheisyydessä.

DSC01092

Alla onkin vaihtoehdot, jotka lisäisimme listalle.

Wiinibaari Decantus

Tarjolla erilaisia viinejä. Myös liettualaisia. Mukava pieni paikka. Siellä käymme muutaman kerran.

IMG_20170416_171959.jpg

Oman hotellin baari

Istuessamme viimeisenä iltana hotellin baarissa toteamme, että siellä on kattava valikoima viskejä ja muuta juomaa. Miksei tämäkin voi olla suosikkien joukossa.

DSC01315_1

Oliko kierros sivistävä?

Vastaus: Kyllä oli. Teimme hienon retken liettualaisiin mielenkiintoisiin baareihin. Saimme tietää paljon erilaisista juomalajeista.

Sivistävää oli myös seuraavana päivänä herätä pienessä tärinässä. Että se oli tämän sivistyksen hinta. Onneksi itse pääsin hoitamaan tärinääni meripihkahuoneeseen. Siitä sitten lisää seuraavaksi.

Tyylikäs yllättäjä -Shakespeare Boutique hotel Vilnassa

DSC01150
Hotellin käytävä

Kun reissuja kertyy, alkaa hotellien valitseminen olemaan myös se yksi oleellinen juttu matkalla. Joka kertaa kun matkasuunnitelmat käynnistyvät, aletaan kartoittamaan hotellivalikoimaa silmälläpitäen sijaintia, hintatasoa ja sitä, että voisiko valikoimista löytyä jotain ainutlaatuista.

Jatka lukemista ”Tyylikäs yllättäjä -Shakespeare Boutique hotel Vilnassa”

Käymäni Unescon maailmanperintökohteet

Olen jo pitkään vanhassa blogissani merkinnyt Unescon maailmanperintökohteet omaksi alakohdaksi juttuja kirjoittaessa. Unescolista on melko pitkä, koska usein matkaa suunnitellessa, tulee jo valittua reittejä siten, että ainakin yksi Unesco kohde eksyy tielle. Tämä varmaan siksi, että silloin ainakin tietää näkevänsä jotain upeaa.

Alla lista käymästäni Unesco kohteista:

Lista päivittyy sitä mukaa, kun kohteita tulee lisää.

Jatka lukemista ”Käymäni Unescon maailmanperintökohteet”