Pikavisiitillä Ateenassa

Saarihyppelyni Kreikassa alkoi ja päättyi Ateenasta. Mitä ehdinkään tehdä siellä yhden illan ja iltapäivän aikana? Tai siis kannattaako ylipäätään lyhyeksi aikaa edes mennä Ateenaan, vai onko sittenkin järkevämpää jäädä joko lentokentälle tai edetä jo Pireaukseen, mistä lautat yleensä lähtevät.

Jatka lukemista ”Pikavisiitillä Ateenassa”

Hue – keisariajan loiston jäljillä

 

Teimme Da Nangista käsin useita retkiä lähialueille. Jälkeen päin ajatellen olisimme voineet enemmän tutustua Da Nangin kaupunkiin. Mutta ei. Tällä kertaa lähdemme tutustumaan Vietnamin historialliseen Hueen.

Huomaa. Tämä kertomus on osa matkalaukkureissuamme, jonka teimme 2018/2019 vuodenvaihteessa Kambodzaan ja Vietnamiin. Yhteenveto matkastamme löytyy seuraavasta: Yhteenveto matkalaukkureissustamme Vietnamissa ja Kambodzassa.

Jatka lukemista ”Hue – keisariajan loiston jäljillä”

Suloista romantiikkaa tihkuva Hoi An

Kertomus Aasian yhdestä suloisemmasta kaupungista (no enpä ole monessa aasialaisessa vielä käynyt) tai ainakin Vietnamin.

Yhteenveto Matkalaukkureissustamme Vietnamissa ja Kambodzassa löytyy täältä: Yhteenveto matkalaukkureissustamme Vietnamissa ja Kambodzassa.

Jatka lukemista ”Suloista romantiikkaa tihkuva Hoi An”

Halong bay – risteilemässä joulupäivänä

Reissumme yksi odotetuimmista kohokohdista oli päästä risteilemään lohikäärmeiden kotimaisemiin. Ja mikä parasta, pääsimme nauttimaan Halon bayn kauneudesta vielä joulupäivänä. 

Tämä on osa tekemäämme matkalaukkureissua 2018 / 2019 Vietnamissa ja Kambodzassa. Yhteenveto löytyy täältä: Yhteenveto matkalaukkureissustamme Vietnamissa ja Kambodzassa.

Jatka lukemista ”Halong bay – risteilemässä joulupäivänä”

Angkor Wat ja muut viidakon kätkemät OSA 2

Tämä kertomus on osa 2018/2019 vuodenvaihteen matkalaukkureissuamme. Yhteenvedon löydät täältä: Yhteenveto matkalaukkureissustamme Vietnamissa ja Kambodzassa.

Tämän päivän aikana kuljemme ns pidempää reittiä mutta aikaa kuluu yhtä paljon kuin edellisenä päivänä. Aloitamme aamulla auringonnousun aikaan. Heräämme puoli viiden aikaan. Hotellin väki on pakannut eväät mukaamme.

On pimeää, kun lähdemme. Todellisen pimeyden tajuamme vasta, kun meidän on ilman valaistusta tarvottava temppelille. Onneksemme kännyköissä on nykyään taskulamppukin. Sen avulla näemme suunnistaa Angos watin pihalle. Aika moni muukin on päättänyt tulla paikalle aamuvarhain. Asetumme lammen rantaan, mistä näkyy hienosti temppelin silhuetti. Istahdamme kivetykselle syömään eväitämme. Sitten alkaa tapahtua. Pikku hiljaa aurinko alkaa värjäämään taivasta eri värein. Kamerat räpsyy tasaisin välein. Kuvia taitaa tulla satakunta. Onko tässä järkeä?

Sieltä se aurinko nousee. Hetken vielä ihastelemme maisemia, kunnes on aika lähteä päivän kierrokselle.

Apinat eväskassien varkaina

Sitten jatkamme matkaa Angkor Thomin kaupunkiin

Pysähdys eteläisellä sisääntulotornilla

Preah Khanin temppelialue

Neak peanin temppelialue sijaitsee ”saarella”.

Alla ta Som temppeli. (aivan varma en ole mutta….)

East Paray temple

Meillä olisi ollut kolmas päivä käyttää temppeleillä käyntiin mutta kertakaikkiaan kaksi päivää riitti meille. Temppeleitä yksinkertaisesti oli aivan liikaa. Hienoja nuo kyllä olivat. Olisiko myös ollut varhainen aamuherätys yksi tekijä siinä, että me iltapäivällä kahden aikaan halusimme takaisin hotellille elpymään.

LUE MYÖS: Angkor Wat OSA1

Angkor Wat ja muut viidakon kätkemät OSA 1

Vuodenvaihteen 2018/2019 matkamme haluan aloittaa kohteesta, josta luulin, että voin vain unelmoida koskaan pääsemättä paikan päälle. Angkor Watin temppelialue ja Angkor Thomin jumalkaupunki tuntui pari vuotta sitten liian kaukaiseksi unelmaksi meille ja nyt yhtäkkiä olemmekin keskellä viidakkoa ja Angkor watin mieletön temppelialue siintää edessämme! Nipistän itseäni. Tämä on totta.

Yhteenvedon matkalaukkureissustamme 2018/2019 voit lukea täältä: Yhteenveto matkalaukkureissustamme Vietnamissa ja Kambodzassa

Jatka lukemista ”Angkor Wat ja muut viidakon kätkemät OSA 1”

Postikortti maailmalta -terveisiä Hoi Anista

Olisiko aika kirjoittaa tämän lomamme toinen postikortti. Kohta reilun viikon olemme tehneet matkaa ensin Kambodzeassa ja nyt Vietnamissa. Reissumme on ollut uskomaton. Mitä kaikkea olemmekaan nähneet ja kokeneet!

Da Nangiin saavuimme eilen ja heti seuraavana iltapäivänä lähdimme kohti Hoi Ania.

Tämä oli taas rakkautta ensi silmäyksellä. Hoi An sulatti sydämeni kertaheitolla. Erityisesti sen vanhakaupunki kaikkine äänineen, hajuineen ja lyhtyineen on ihastuttava paketti. Ja mikä todellinen valokuvaajan taivas kaupunki onkaan. Ja sitten ruoka. Aivan uskomattoman myöhäislounaan söimme Morning Glory nimisessä ravintolassa.

Hoi Anista ja muusta matkasta lisää sitten, kun pääsemme kotikamaralle. Huomenna matka jatkuu. Tarkoitus olisi matkata Huen kaupunkiin.

Herkuttelua Morning Gloryssa
Lyhtyjä
Veneitä
Temppelit, talot ja pagodat. Niin upeita!

Oletko käynyt Hoi Annissa?

Mitä pidit?

Yhteenveto matkalaukkureissusta Vietnamissa ja Kambodzassa löytyy täältä: Yhteenveto matkalaukkureissustamme Vietnamissa ja Kambodzassa.

Lumoava Kiova, mitä ehtii nähdä päivässä?

Tämä reissu on reissattu marraskuun lopulla 2018.

Kiova oli positiivinen tuttavuus. Jälleen kerran meillä oli ennakkoluuloja kaupunkia ja maata kohtaan mutta voin todeta, että näin niitä on hyvä murtaa. Kiovassa on paljon tekemistä, nähtävyyksiä, laadukkaita ravintoloita, kauppoja ja muita palveluita. Yksinkertaisesti jotkut asioista toimi edistyksellisestikin. No jotkut taas ehkä ei. Pidimme kaupungista kovin. Kiovaan on tultava uudelleen. Yksi syy paluuseen on se, että emme ehtineet nähdä kaikkea. Lisäksi oikeampi ajankohta matkustaa kaupunkiin voisi olla kevät tai syksy. Me kun tulimme kaupunkiin lumimyräkän keskelle. Lumiset ja liukkaat tiet olivatkin melkoisen haasteellisia tarpoa. Tässä olikin ehkä se yksi kaupungin ongelma. Melko verkkaasti noita katuja saatiin avattua.

Mitä sitten Kiovassa teimme? Käytännössä meillä oli aikaa yksi päivä ja ilta ottaa haltuun kaupunki. Illalla kun saavuimme olimme varoittelujen ansiosta hiukan arkoja lähtemään kovinkaan kauas hotellilta. Kaduilla oli hiljaista. Ei minkäänlaista vaaraa. Luulenpa, että riskillisempää kulkea saattaa olla syrjäisillä kaduilla kuin keksustassa.

Seuraavana aamuna starttasimme kaupungille klo 10 aikaan ja hotelliin päädyimme noin 18.00 aikoihin illalla. Alla kertimus siitä, mitä tuossa ajassa ehdimme tekemään.

Jatka lukemista ”Lumoava Kiova, mitä ehtii nähdä päivässä?”

Cinque Terren ja Portoveneren lumoissa vieläkin

Selatessani intagramin kuvia reissumme Cinque Terressä Italiassa saa haikean olon aikaan. Joten palataanpa taas kerran muutaman vuoden takaiseen matkaamme Cinque Terressä. Teimme tuolloin reilun kahden viikon Italian matkan ollen viikon Comojärvellä ja toisen viikon Cinque Terren Riomaggioressa. Välillä käväisimme myös Milanossa, Rapallossa ja Pisassa.

Jatka lukemista ”Cinque Terren ja Portoveneren lumoissa vieläkin”

Osa 2: Riika -mitä nähdä ja tehdä

Riika, meillä oli viime näkemästä 10-vuotta aikaa ja täytyy sanoa, että vastassamme oli positiivinen yllätys. Toki Riika oli silloinkin ihastuttava mutta nyt se oli vieläkin ihastuttavampi. Ja tekemistä sekä nähtävää kaupungissa riittää yllättävän paljon.  Tässä nyt lisää vinkkejä kaupunkiin.

Muutama varoituksen sananen on myös annettava. Luin juuri Latvian matkustustiedotteen, kts linkki .  Tiedotteessa varoitetaan varkaista ja erityisesti humalaisia varoitetaan kulkemisesta yksin.

Läheltäpiti tilanteisiin törmäsin itsekin. Muutaman kerran ulkoilmaravintolassa kulki epämääräisen näköistä väkeä pöytien lomassa silmäillen jätettyjä tavaroita pöydällä. Yhden kerran minulla oli laukku, kamera ja puhelin pöydällä, melko etäällä itsestäni mutta ehdin pelastaa ne syliini ennen kuin hemmo oli pöytämme kohdalla. Kaveri katseli niitä melko ahnaasti!

dsc01659-e1534261228950.jpg

Jatka lukemista ”Osa 2: Riika -mitä nähdä ja tehdä”