MEDIAKORTTI

lentokone.jpg

MEDIAKORTTI

Matkalla lähelle tai kauas -blogin kirjoittajana minä Sari pidän matkustamisesta. Olen nimennyt itseni ns matkalaukkureissaajaksi, joka tekee matkoja niin omatoimisesti kuin valmismatkoina lähelle ja kauas. Matkoilla tykkään tutustua kunkin matkakohteen kulttuuriin, ihmisiin, oikeaan elämään ja maan erikoisuuksiin. Tykkään reissuillani seikkailla niin kaupunkilomalla kuin luonnossa tai rannoilla. Olen siis lähestulkoon kaikkiruokainen. Ja ruuasta puheenollen pidän myös hyvästä ruuasta ja viinistä. Useimmiten matkustan mieheni kanssa.

Matkoja olen tehnyt yli 30 maassa. Näistä eniten matkoja on tehty naapurimaihimme Ruotsiin ja Viroon, Kreikkaan, Italiaan, Hollantiin ja Kanarialle. Suurimmaksi osaksi olemme matkustelleet Euroopassa. Minulla on tavoite käydä kaikissa Euroopan maissa. Mutta nälkä kasvaa syödessä ja haaveena on valloittaa muitakin maanosia.

Blogia aloin pitämään vuonna 2015 blogspotissa. Vanhaa blogia käydään edelleen lukemassa päivittäin. WordPressissä blogini on ollut vuoden 2016 marraskuusta lähtien. Blogista löytyy tällä hetkellä noin 140 juttua.

Olen Rantapallon matkakumppani ja minut löytää blogit.fi -sivuilta. Blogit.fi -sivuilla olen matkakategoriassa useana viikkona ollut TOP-20 luetuimman joukossa.

 

 Kävijät ja seuraajat

 1.1.-31.1.2018

Yksilöidyt kävijät 1 832          sivun katselut 2 945

Sosiaalinen media (kasvussa)

Twitter: (https://twitter.com/SarikriLaine)  matkalla –tilillä seuraajia 312

Facebook: (https://www.facebook.com/matkallalahelletaikauas/)  matkalla lähelle tai kauas–tilillä tykkääjiä 357

Instagram: (https://www.instagram.com/matkallalahelletaikauas/ )

Matkalla lähelle tai kauas sivulla seuraajia 940

omakuva.jpg

  Ota yhteyttä:

Sari Laine / matkallalahelletaikauas@gmail.com

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ota yhteyttä:

Sari Laine / matkallalahelletaikauas@gmail.com

 

 

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close