Fv17 Helgelandskysten – Norjan kauneimpia maisemareittejä

Kun muut suomalaiset reissasivat aivan pohjoisessa Norjassa, me ajoimmekin etelään päin Norjaa ja kuljimme yhden maan kehutuimman maisemareitin Helgeland -rannikkoreitin ns kansallisreitin eli fv17 -tai Fylkesvei 17 -tien. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. 

Norjassa näitä upeita kansallisreittejä on 18. Tämä on siis yksi niistä.

Mitä nähtävää ja tekemistä reitillä on? Kannattaako sinne ajaa? odotapas kun kerron.

Jatka lukemista ”Fv17 Helgelandskysten – Norjan kauneimpia maisemareittejä”

Torghatten Brønnøysundissa

Viimeinen Norjassa vietetty yö on edessämme. Olimme taas ajaneet päivän verran upeaa Helgelandin rannikkotietä numero 17. Brønnøysund viimeinen yöpymispaikkamme lähestyi. Olimme varanneet yön suhteellisen uudessa hotellissa Torghattenissa. 

Jatka lukemista ”Torghatten Brønnøysundissa”

Svartisen – Norjan toiseksi suurimman jäätikön reunalla

Oli aika vaihtaa maisemia. Olimme etukäteen suunnitelleet, että ajamme Helgelandin rannikkoreittiä toisesta päästä toiseen. Tätä tieosuutta kutsutaan yhdeksi Norjan kauneimmista autoreiteistä. Tästä reitistä kirjoitan hiukan tarkemmin myöhemmin.

Jatka lukemista ”Svartisen – Norjan toiseksi suurimman jäätikön reunalla”