#Retkihaaste2020 OSA 1

Vuoden alusta päätin ottaa vastaan retkihaasteen #retkihaaste2020 #52retkeävuodessa.

Retkihaaste pitää sisällään retkiä eri teemoilla, joita voi toteuttaa vuoden aikana. Facebook sivuilta oheisesta linkistä https://www.facebook.com/retkihaaste/ pääset tulostamaan retkihaasteen. Erityisesti nyt kun koronapandemia jyllää, on retkille lähtö erittäin terapeuttista. Jos jotain positiivista ajasta voi todeta, niin onneksi on kevät. Syksyllä eristäytyminen muista voisi olla erittäin paljon ankeampaa.

Vuoden alusta olen tullut tehneeksi yhteensä seitsemän retkeä. Tai kuusi, koska ensimmäiseen retkeen yhdistin kaksi teemaa; vuoden ensimmäinen retki, kun tehtiin rotkolle.

Vielä en ole aivan varma, ehdinkö tekemään nuo kaikki retket, jotkut retkistä kun ovat melkoisen haasteellisia toteuttaa mutta yrittänyttä ei laiteta.
Katsotaanpa nyt, mitä retkiä olemme alkuvuonna ehtineet toteuttamaan.

Alla lista vuoden retkien teemat.

retkihaaste2020

1.-2.retki Härmälän rotkoille Maskuun

#vuoden ensimmäinen retki #retkirotkolle

Haasteensa mukaan teimme tämän retken alkuvuodesta heti tammikuun alussa. Olimme usein puhuneet Härmälän rotkosta mutta jostain kumman syystä emme olleet sinne saaneet aikaiseksi mennä aiemmin. Rotko sijaitsee Maskun ja Naantalin rajalla Varsinais-Suomessa. Paikalle on hyvät opasteet Naantalin ja Maskun väliseltä tieltä. Tie mutkittelee ja kapenee, kunnes löydämme parkkipaikan alueelle meren rannasta. Onneksi parkkipaikalla on tilaa.

Se, mistä, miten rotko on muovautunut, ei tiedä kukaan. Arvaillaan, onko rotko syntynyt maanjäristyksen aiheuttamana vaiko meren muovaama. Rotkon läpi pääsee kävellen. Lisäksi kannattaa kiivetä ylös kalliolle. Sieltä avautuu huikeat näköalat merelle. kilometrejä ei tässä kohteessa ainakaan meille kertynyt.

Retkipaikka kirjoittaa myös rotkosta : Retkipaikka: Härmälän rotko

Kirjoituksesta löytyy mm tarkemmat koordinaatit siitä, kuinka löytää paikka.

Härmälän rotko

dsc06559

3.retki Isosuon Harjureitti

#suojassalaavulla -retki

Harjureitti, jota ”pikkulapiksikin” kutsutaan, on vuonna 1998 perustettu n. 28 km pitkä ulkoilureitti, joka sai vuonna 2016 virallisen ulkoreittistatuksen.
Se sijaitsee Varsinais-Suomen ja Satakunnan raja-alueella keskellä Lounais-Suomen ainoaa yhtenäistä harjujaksoa Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella.

Alueella on erilaisia reittejä. Itse pidän eniten suoreitistä, joka johtaa Porsaanharjun näköalalaavulle. Muita upeita luontokohteita alueella ovat Myllylähde ja Kankaanjärvi.

myllylähde1Kankaanjärvi

 

Lisää Harjureitistöstä ja alueesta voit lukea Harjureitti ja vaelluskohde isosuo

Upeana talvisena päivänä, päätämme lähteä virkistäytymään lähtemällä retkelle. Suo on minun lempipaikkojani, siksi päädymme tälle reitille. Retkemme johtaa Porsaanharjun laavulle, missä pidämme tauon laavun suojissa. Yhdistelemällä eri reittejä saat tällä alueella eri pituisia matkoja. Me kuljimme nyt saman reitin edestakaisin ja matkaa kertyi noin 6 km. Edelliskerralla palasimme eri reittiä takaisin. Sille kierrokselle matkaa kertyi 7 km. Tuo reittivaihtoehto löytyy klikkaamalla linkkiä vaelluskohde Isosuo.

Harjun reitti
Laavu ja tuli lämmittää tammikuussa kulkijaa

Harjureitti

Harjun reitti

4.  retki Hierkonpolku Pyhäränta

#retkiuusillepoluille

Pitkän työputken päätteeksi pidän vapaapäivän. Mieheni on lukenut luontopolusta, joka vie meidät Pyhärantaan. Retki meren äärellä näin keväällä tuntuu juuri parhaalta. Matkaan mukaan otamme kahvit ja voileivät.

Hierkonpolku on entistä puolustusvoimien aluetta, jolle Reilan kyläyhdistys Reidu ja Metsähallitus ovat yhteistyössä toteuttaa retkeilypolun. Janareitti on yhteen suuntaan 3 km. Se kulkee aivan merenrantaa pitkin ja sen varrella on paljon erilaisia levähdyspaikkoja. Onneksemme päivä ei ole tuulinen, vaan ihanan aurinkoinen. Olemme paikalla jo yhdeksän aikaan aamulla, joten muita retkeilijöitä ei juurikaan näy.

Linkkivinkki: Hierkonpolku

Hierkonpolku

 

Hierkonpolku

 

5. retki Luolalanjärvi Naantali

#lintujentarkkailuretki

Luolanjärvi sijaitsee kävelymatkan päässä Naantalin keskustasta. Se on keväisin ja syksyisin lintujen levähdyspaikka. Alueella on kaksi lintutornia. Järven ympäri pääsee kävelemään. Matkaa reitille kertyy 3 km.

Itse olen (keräilijä luonne?) ottanut tavoitteeksi bongata 100 eri lintulajia vuoden aikana. Lintujen tarkkailuretkiä tulee tehtyä useinkin. Nyt päätän lähteä kevään muuttajia tarkastelemaan Luolalanjärvelle. Bongaamani linnut tällä kertaa ovat sinisorsa, nokikana ja silkkiuikko.

Lisää Luolalanjärvestä: Luolanjärven reitti

Luolalanjärvi

 

6. retki Mietoistenlahti Mynämäki

#kuumaajuomaatermoskannussa -retki

Mietoistenlahti on yksi maamme arvokkaimmista lintuvesistä. Se on erinomainen lintujen tarkkailupaikka erityisesti muuttoaikoina. Se kuuluu Natura 2000-verkostoon linnuston erikoissuojelukohteena. Alueen lintutornit ja polut tarjoavat hyvät mahdollisuudet päiväretkeilyyn. kohde sopii myös pienemmille lapsille, koska maasto on helppokulkuista.

Kun jätät auton Saarentien parkkipaikalle saat kilometrejä matkasta, kun ensin kävelet Vasikkahaan lintutorneille ja sieltä vielä Silakkarin lintukallioille. Maisematkin tällä alueella ovat upeat. Grillipaikkaa ei alueella ole mutta kahvit termarissa riitti itselle tuona päivänä, koska ilma oli melkoisen koleahko ja välillä satoi räntää.

Linkki: Luontoon.fi/ Mietoistenlahti

Ohessa Apu lehden listaamat 7 parasta lintubongauspaikkaa muuttoaikoina: 7 parasta lintujen bongauspaikkaa Suomessa

 

Mietoistenlahti ja merikotka

Huomaatko merikotkan lentävän kuvassa?

Mietoistenlahti

mietoistenlahti2

7. retki Koskeljärvi Eura

#retkimerkityllepolulle

Mieheni sanoi minulle edellisenä iltana, että tee eväät ja keitä kahvit termariin, niin vien sinut jonnekin mutta en kerro minne. Aamupäivällä lähdimme matkaan ja yllätyksekseni kulkumme suuntasi Euraan Koskeljärven reitistöille. Tai oikeammin kyseessä on janareitti yhteensä matkaa yhteen suuntaan on noin 12 km. Se kulkee Latosaaresta Pyhäniemen ja Kirkkolahden kautta Uhrattuun. Me kuljemme matkaa puoleen väliin ja palaamme takaisin. Ennen tuota käväisemme lintutornilla. Hiukan huono onnisia olemme lintujen bongailun suhteen, koska törmäämme ainoastaan telkkäpariin, kanadanhanhiin, närhiin ja lokkeihin. Mutta ei haittaa, koska näköalat järven rannalla puoliaurinkoisena päivänä kruunaa kaiken. Polku, jota kuljemme on erittäin hyvin merkitty. Tältä polulta ei ole vaaraa, että eksyy.

Koskeljärvi on Suomen suurimpia järviä, jolla ei ole mökkiasutusta.

Linkki: Luntoon.fi/Koskeljärvi

koskeljärvi10

koskeljärvi2

 

 

Oletko sinä käynyt retkillä? Missä?

Lopuksi: Haastan kaikki teidät lukijat mukaan retkihaasteeseen. Vielä on vuonna 2020 aikaa ottaa haaste vastaan.

koskeljärvi6

koskeljärvi11

10 vastausta artikkeliin “#Retkihaaste2020 OSA 1

  1. Taidetaanpa ottaa retkihaaste vastaan! Tänä vuonna on jo ihan arjessakin tullut lähiluonnossa aika paljon retkeiltyä, ja kenties loppuvuodesta pääsisi kotimaassa ehken jo liikkumaan paremminkin ja voisi käydä kansallispuistoissakin. Asutaan niin maalla, että kun vaan pihapellon ylittää, pääsee metsään retkelle aina kun mieli tekee. Koiran kanssa tulee päivittäin lähiretkeiltyä, ja useamman kerran vuoteen myös kansallispuistot kutsuvat patikoimaan. Kaupunkilomillakin tai muutoin pitkin Suomea ajellessa on usein käyty ohikulkiessa pienempiä luontopolkuja ja laavuja testaamassa.
    Viikonloppuisin tulee usein laitettua eväät reppuun ja käytyä lähilaavulla tms lenkkeilyn ohessa palastelemassa.
    Kiitos mukavista paikkaesittelyistä, tämäntyyppisiä postauksia on aina kiva lukea!

    Liked by 1 henkilö

    1. Olepa hyvää vaan. Kiva kun saa mukaan muitakin innokkaita.

      Tykkää

  2. Annukka || @happyannukka 13 huhtikuun, 2020 — 9:51 am

    Munkin oli tarkoitus osallistua tähän retkihaasteeseen, mutta korona on sotkenut aikalailla retkeilysuunnitelmiakin. Autottomana Helsingissä liikkuminen on haastavaa, varsinkin kun terveydenhuollossa välillä työskennellessä pitää vältellä kaikkia julkisiakin. Toivottavasti tää tilanne menee pian ohi ja pääsee taas vapaasti liikkumaan, edes Suomen sisällä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Voi harmi. Et sitten voi lähimaastossa toteuttaa edes jonkun retken?

      Tykkää

  3. Me retkeillään säännöllisesti, Suomen luonto on kyllä upea. Varsin usein kohteenamme on kansallispuistot, joissa ollaan vierailtu jo aika monessa. Hienoja retkipaikkoja on toki muitakin ja lintujen ja muiden eläinten näkeminen on aina hieno kokemus.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista! Kansallispuistot ovat Suomen aarre.

      Tykkää

  4. Koronakaranteenin aikana olemme kolunneet lähiseudun luontopolkuja (Espoossa). Tähän mennessä on kerta viikossa tahtia käyty kävelemässä neljä – ja jokaisen niistä kohdalla on mietitty, että tänne kannattaisi palata kunhan kevät etenee, sillä maisemathan muuttuvat sitten ihan toisiksi!

    Liked by 1 henkilö

    1. Onneksi sentään me karanteeni laiset pääsemme ulos. On totta, että maisemat ovat kesällä aivan erit. Itse olen ajatellut samaa.

      Tykkää

  5. Voi vitsi, Suomessakin on niin upeita maisemia. Monet kansallispuistot on vaan autottomalle aika hankalia, milläpä menet? Kaipuu luontoon on kova nyt koronan aikaan, mutta niin on monella muullakin ja turvaväleistä varoittavat laput on todella tarpeen. Kaupungin lenkkipoluilla saa ihan tosissaan väistellä ihmisiä!

    Liked by 1 henkilö

    1. On totta, että autotonta tuskin haluttaa tai edes pystyy lähtemään kauemmas lenkkeilemään. No jos edes ne joilla on mahdollisuus menisivät kauemmas, jotta lähiseudulla pystyvät paremmin matkaamaan ne, jotka eivät kauas helpolla pääse.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close