Havanna -paluu menneeseen

Matkasta on  vierähtänyt tovi. Päätän alkaa purkamaan matkaamme Kuubassa Havannasta, missä vietimme ensimmäiset päivämme.

Lentomme saapui Havannan lentokentälle myöhään illalla. Olimme lentäneet 10 tuntia plus 7 tunnin aikaero…

Kostea ja kuuma ilma syleili meitä jo koneesta ulos astuttua.

Ensimmäisen kosketus kuubalaiseen mentaliteettiin tapahtui matkalaukkuja odottaessa. En varmaan eläissäni ole odottanut laukkuani niin kauaa. No onneksi ne vihdoin tulivat sieltä hihnalta.

Hotelli Havannassa

Olimme matkatoimistosta ostaneet lentokenttäkuljetukset ja näin pääsimme hotellille ilman suurempia ihmetyksiä.

Hotellimme oli entinen Hilton mutta nyt kolmen tähden tasoinen hotelli Tryp Habana libre. Huoneemme sijaitsi 23 kerroksessa ja tietysti hotellissa puolet hisseistä oli remontissa.

Hissi meinasikin tässä hotellissa koitua kohtaloksemme.

Kohtalon hetki oli käsillä uudenvuoden yönä, kun tulimme ylimmästä 26 kerroksesta alas. Meidän lisäksi hississä oli toinen pariskunta. Kuinka ollakaan hissi hissin lähtiessä alas hypähti se yks kaks 10 – 15 kerrosta alaspäin sellaisella vauhdilla, että kun hissi nytkähti 7 kerrokseen, myös me pomppasimme ja olimme kaatua. Mitä, jos hissi olisi mennyt pohjaan asti samaa vauhtia….taisi olla meidän onnemme, että se asettui jengoilleen 7 kerroksessa!

uusi.jpg

Huoneeseen astuessamme ensimmäinen kommenttini oli, että täällähän ei ole siivottu. Nyt takaisin respaan ja huone vaihtoon. No kyllä siellä siivoa yritetty oli mutta hiukan nukkavieru ja huonokuntoinen tuo huoneemme oli…..Mutta herranjestas minkälainen näköala! Yksi seinä oli kokonaan ikkunaa ja näkymä avautui vanhaan kaupunkiin ja merenrantabulevardille. Tämä olikin sitten syy, miksi päädyimme kestämään tuon ”nukkavierun” huoneen.

IMG_0019 (2)
Hemingwayn kantapaikka
WP_20151230_011 (2)
Havannan tori

Hotellin lähiseutu

Muuten hotelli tarjosi monenlaisia palveluja. Rahan vaihtokin sujui hyvin vastaanotossa ja ravintoloita oli moneen makuun. Ihan ylimmässä kerroksessa sijaitsi kaupungin yksi suosituimmasta yökerhosta sekä a la carte ravintola.

Hotelli sijaitsi Vedadon kaupunginosassa. Vanhaan kaupunkiin oli matkaa noin 3 km. Hotellin lähiseutu tarjosi palan aitoa Kuubaa. Siellä oli mm paljon hyviä ruokapaikkoja, paladaksia (yksityisiä kotiravintoloita, muutenhan valtio omistaa kaiken mutta sallii pienyrittäjyyden), joissa iltaisin kävimme syömässä.

Kuubalainen ruoka ei ole ihmeellistä; riisiä, mustia papuja ja kanaa, kalaa tai possua. Parhaimmat ateriat söimme hotellin lähiseudun kotiravintoloissa. Kadulla sai törmätä paladias -8ravintoloiden sisäänheittäjiin. Palkat kun siellä ei kovin kaksiset ole ja näin monen on tehtävä paremman elannon eteen lisätöitä. Näin meille yksi sisäänheittäjä kertoi. Hän oli opettaja mutta palkka ei ollut hääppönen, joten hän sai sisäänheittokeikoillaan ruokaa itselleen.

Kuubalaiset viettävät iltojaan ulkosalla puistoissa ja rantakadulla. Siellä mekin iltaisin kiertelimme.

Esimerkiksi hotellin lähistöllä sijaitsi yksi paikallisten suosima puisto, missä myytiin hyvää jäätelöä. Coppelian suosio yllätti. Sinne jonotettiin. No turisteille taas oli oma koju, minne ei ollut jonoja.

WP_20160102_004.jpg
Kuuban parhaat jäätelöt

Hotellin lähistöltä löytyi myös jazz klubi. Meidän harmiksemme löysimme sen vasta viimeisenä päivänä, kun olimme lähdössä pois. Klubin sisälle pääsi puhelinkioskin kautta.

IMG_0037.JPG

Ristiin rastiin kaupunkia

Ensimmäisenä aamuna lähdimme jalkaisin suunnistamaan vanhaa kaupunkia kohti jalkaisin. Paras reitti vanhaan kaupungin osaan oli kävellä sinne rantabulevardia El Maleconia pitkin. Ainakin ensimmäisellä kerralla ihmeteltävää mahtui matkaan. Kuumuus ja kosteus oli melkoinen  jo heti aamusta. Vanhat autot ja vanhat talot olivat siis totta. Joka katu toi uutta ihmeteltävää uusia hienoja vanhoja taloja ja toinen toistaan upeampia vanhoja autoja ja muita menopelejä. Niitä ihmetellessä kävelimme eteenpäin. Käväisimme mm paikallisella hedelmätorilla, välillä istahdimme johonkin matkanvarrella olevaan katukahvilaan. Olimme nyt saapuneet aivan erilaiseen maailmaan ja kaikki hämmästytti.

havannahavanna3IMG_0030IMG_0041 (2)

Katukahviloissa ihmiset halusivat tehdä tuttavuutta.  He kyselivät,  mistä tulemme jne.  Jostain kantaantui musiikki. Baareissa soittajat soittivat kuumia rytmejä ja jos sisään ei mahtunut,  seisoi väki ulkona kadulla ja saattoi jopa pistää tanssiksi. Muutaman mohiton jälkeen alkoi meilläkin rytmi löytyä….

havanna1.jpg

Mohtitoja sai juoda muutaman euron hintaan. Rommia niissä oli enemmän kuin muuta juomaa. Ja niinhän ilmeisesti siinä alkuperäisessäkin mohitossa on ollut. Tuo on alunperin paikallisten juoma ja viina (kai kotitekoista) kun on halvempaa kuin limsa, niin limsaa ei ole varaa ollut laittaa mohitoon ollenkaan. Mohito on ilmeisesti ollut alkuun mintun, sokerin ja rommin sekoitus….ai niin Kuubassahan tuottaa sokeriakin. Rikkaat ne sitten alkoivat lisäämään rommiin limsaa.

IMG_0020.JPG

Jihaa, Se on loma nyt!

Tämä onkin se paras puoli maasta. Siis ihmiset köyhyydestä huolimatta jaksavat laulaa ja tanssia sekä iloita.

Varjopuoliinkin kulkiessamme törmättiin. Ihmetystä herätti kaupat, missä hyllyt täyttyivät tyhjyydestä ja lähestulkoon pystyyn romahtavat talot, joissa asui IHMISIÄ! Kuinka he uskaltavat? Eivätkö pelkää? Turistien kaupoissa kyllä tavaraa riitti…..mutta sieltä tavaraa sai ostaa paljon kalliimpaan turistipeso hintaan. Miten ihmeessä he kestävät tämän kontrastin?

Saimmekin Havannassa ollessamme myös todistaa ikävää tapaturmaa; taksikuskimme kertoi, että yksi vanha kerrostalo oli sortunut ja siinä talossa oli asunut neljä perhettä. Nyt heitä etsittiin raunioista. Ikävää.

IMG_0024 (2) (1).JPG

Vanha kaupunki

Vanhaa kaupunkia kiertelimme ristiin rastiin ja toki nuo suosituimmat aukiot, kirkot ja Hemingwayn paikat me löysimme helposti.

Nostalgiaa ei puuttunut. Vanha kaupungin osa on sellainen, että siellä kävellessä saa parhaimman aistimuksen menneestä ajasta. Vanhan kaupungin toisella laidalla kulkee muuri ja linnoitus. Sielläkin käväisimme. Sieltä on erittäin hyvä näköala kaupunkiin.

Hotellille takaisin lähtiessämme päädymme ottamaan taksin. Tietysti sellaisen vanhan auton ja sovimme tunnin sightseeing kierroksesta Havannasta. Kuski ajelutti meitä muissa kaupunginosissa, mm Chinatown, rikkaiden alue, uudet asuinalueet ja tietysti käväisemme kuuluisalla vallankumousaukiolla. Lopuksi kuski vie meidät kaupungin puistoon.

WP_20151230_074havanna5

WP_20151230_094 (2)

13 vastausta artikkeliin “Havanna -paluu menneeseen

  1. Seuraavalla kerralla kannattaa ehdottomasti majoittua casa particulareissa eli kotimajoituksissa. Olin Kuubassa vuonna 2011 ja Havannassa majoituimme casaan joka oli vanhassa kaupungiasa Maleconilla. Toki kiertelimme myös muissa kaupungeissa ja kylissä saarella. Oma suosikkini oli Vinjales. Kävitkö sinäkim muualla kuin Havannassa?

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä Vinalesin laaksossa, Trinidadissa, Santa Clarassa ja Varaderossa. Tuo kotimajoitus olisikin ollut mielenkiintoinen. me nyt ostimme matkan muistaakseni aurinkomatkoilta….

      Tykkää

      1. Minäkin kävin noissa paikoissa paitsi Varaderosissa. Vinjales oli ihana! Siellä oli paras majapaikka sekä ruoat. Upein elämys oli kun eräältä maatilalta tarjosivat meille retkeä. Ratsastimme vuorelle luolan suulle, kävelimme pitkän matkan pimeässä luolaa sisään ja kävimme siellä uimassa.

        Liked by 1 henkilö

      2. Me emme olleet yötä mutta kun näin paikan olisin halunnut kyllä. Tuo teidän retki kuullostaa hyvältä.

        Tykkää

  2. Tosi kauniin näköistä – erityisen valokuvauksellinen kohde! Tuo hissistoori tosin kuulostaa ihan painajaiselta, onneksi ei käynyt sen pahemmin. Upeat maisemat hotellissa kuitenkin! Tämä on minulle aivan tuntematon osa maailmaa, mutta kiva lukea bloggaajien tekstejä, on tullut niiden pohjalta sellainen fiilis, että tekisi mieli itsekin lähteä tuonne <3.

    Liked by 1 henkilö

    1. Hissijuttu olikin aikamoinen. Ne olikin jossain vaiheessa remontissa ja hissipoikiakin oli hississä.

      Tykkää

  3. Vastaa aika paljon mielikuviani kyseisestä maasta. Iquitosissa ihmettelin kanssa taloa, joka oli suunnilleen valmis romahtamaan kasaan ja ihmiset asuivat siellä. Niin, miten ihmiset kestävät epätasa-arvon, etenkin kun jokin Kuuba teki vallankumouksen, ettei epätasa-arvoa enää olisi. Talousongelmat johtuvat aika paljon kyllä raukkamaisesta taloussaarrosta, mitä lännen marionetit ovat harjoittaneet vuosikymmenestä toiseen.

    Liked by 1 henkilö

    1. Totta melkoisissa oloissa elelevät tuolla. Epätasa arvoa on kaikkialla. Se vaan on fakta, niin kauan kun egot jyllää.

      Tykkää

  4. Mehän olimme Kuubassa pressireissulla, ja tietenkin kaikesta oli yritetty huolehtia mahdollisimman hyvin, mutta silti kaikki oli vähän sinne päin. Hieman kuin entisessä Neuvostoliitossa 😀

    Hissit: Porukastamme osa juttui hissiin moneksi tunniksi.
    Siivous: Yrittivät kyllä parhaansa, mutta kun on kulunutta, niin ei sille mitään voi. Kaikkein kamalin kokemus oli, kun rantahotellissa ilman silmälaseja näin jonkun vilahtavan lattialla. Heitin pyyhkeen päälle, kun luulin, että kyseesä oli kamala hämähäkki. Mies tuli ja polkaisi pyyhkeen päälle. Kuului rusaus. Olimme tappaneet pienen ravun :/
    Ruoka: Resorteissa ihan älyttömän hyvää, mutta muuten aika usein papuja ja riisiä.
    Mohitot: Niiden takia koska tahansa uudestaan Kuubaan!

    Liked by 1 henkilö

    1. Havannassa olikin nukkavierua. Naapureiden hotellissa oli tullut joku putkirikko ja kaikki veden varassa. Varadero oli toista. Meillä oli 5 tähden luksushotelli. Ei rapuja onneksi lattialla eikä muitakaan örkkimörkkejä. Tuota voisi verrata Marokon kokemukseen, missä yöllä kuuntelimme jotain ihan mieletöntä rahinaa lattialla tai katon yläpuolella.

      Tykkää

  5. Kuvauksestasi päätellen Havannassa ei ole 30 vuoteen juurikaan mikään muuttunut. Vietimme vuodenvaihteen 1985-86 Havannassa ja olimme tilausbussilla matkalla kaupungin ulkopuolelle uudenvuoden juhliin.
    Keskellä ei mitään hajosi bussi, kuski jätti turistit bussiin ja lähti verkkaisesti kävellen hakemaan apua. (ei ollut vielä kännyköitä)
    Aikaa kului tuntitolkulla ja vihdoin kuski saapui työkaluineen takaisin. En tiedä, minkälaisesta viasta oli kyse, mutta aikansa kilkuteltuaan kuski sai bussin liikkeelle ja matka jatkui ilman mitään selitystä tai pahoittelua. Juhliinkin ehdittiin
    ja muistini mukaan ne sujuivat hyvin ruoan, juoman ja musiikin merkeissä.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close