Vuoden 2018 matka-aakkoset

Olisiko vielä aika yhden vuoden 2018 matkakoosteen. Tehdään se aakkostellen.

A Aqaba, Amsterdam, Anne Frankin talo, Angkor Wat

Monta asiaa on a-kirjaimen takana. Maaliskuussa matkustimme viikoksi Aqabaan. Nautimme viikon verran olostamme Punaisen meren rannalla. Amsterdamissa käväisimme päivävistiillä äitienpäivänä. Yhä edelleenkään kaupunki ei päässyt suosiooni. Toistamiseen kävimme mm Anne Frankin talossa. Loppuvuotemme hupentui Angkor Watin temppeliseikkailulla. Tuo laaja ja upea temppelialue oli todellakin näkemisen arvoinen.

Salaovi Anne Frankin perheen piilopaikkaan

B  boutique hotellit, bryggerie Stallhagen, Bayon temppeli, Bai Tu Long Bay

Jostain syystä boutique hotellit ovat minun mieleeni. Upein vuoden 2018 boutique hotelli, missä yövyimme, oli kieltämättä Leidenin boutique hotelli Hus van Leyden. Bryggerie Stallhagenissa vierailimme kesällä polkupyöräreissullamme. Harmi vaan, ettei tuolloin ollut tarjolla paikan kuuluisaa olutmaistia. Lisäksi harmitti se, että ulkona oli liian monta ampiaista häiritsemässä ruokailuamme. KESÄ. Minkäs teet. Bayon temppeli sijaitsee Khmerien valtakunnan silloisessa pääkaupungissa Angkor Thomissa. Se on rakennettu 1100 -luvulla. Sitä kävimme ihastelemassa loppuvuoden reissullamme. Ja sitten mikä kumman Bai Tu Long Bay?  No tietysti Halong bay -lahti. Siellä vietimme ikimuistoista joulupäivää.

Bayon

C  Copenhagen, Christienshavn ja Cambodia

Copenhageniin tein syksyllä ekstempore muutaman päivän reissun. Sielläkin voi risteillä. Tunnin kanaaliristeilyllä käväisimme mm. Christienshavninkin puolella. Cambodiaan lensimme hiukan ennen joulua. Maa oli yllätykseksemme erittäin vieraanvarainen ja edistyksellisempi ja jollain tavoin tykästyimme maahan.

Christienshavn

D Dam aukio, Denmark, Dnepr joki ja Da Nang

Dam aukiolla vierailimme Amsterdamissa ollessamme. Tuo kuuluisa Amsterdamin keskus oli pullollaan väkeä. Hetken ihastelimme siellä saippuakuplan puhaltelijan aikaansaamia kuplia. Denmarkin jälleennäkeminen syksyllä oli ihan parasta. Toivottavasti vielä tapaamme uudelleen. Dnepr -joki halkoo Kiovan kaupunkia. Talvisetkin näkymät joen rannalla olivat kauniit. Da Nangissa vietimme vuoden viimeisimmät päivät. Harmi vaan, että sää rantalomakohteessa ei suosinut meitä.

Näkymä Dnepr -joelle Lavran luolaluostarialueelta

E Eilat, Etnografinen museo

Aqabassa ollessamme iltaisin ihastelimme Eilatin valoja. Hotellimme kun sattui olemaan melko lähellä Israelin rajaa. Etnografinen museo oli mielenkiintoinen tuttavuus Riiassa. 

Taustalla Eilatin valot, joita iltaisin katselimme

F  Fillariretki, Finström, Flaesketorvet, Fusion suites  apartments

Kesällä teimme fillariretken Ahvenanmaalle. Polkupyöräilimme mm Finströmissä. Kööpenhaminassa ollessa käväisin Tanskan kulinarismin mekassa Flaesketorvetissa syömässä. Paikka on entinen teurastamoalue, joka nykyään on täynnä erilaisia ravintoloita ja kahviloita. Da Nangissa yövyimme Fusion suites apartments hotellissa. Hotelli täytti odotuksemme monelta osin.

G  Gouda, Godby, Getabergen, Hotel Gutenberg,  Glyptoteket

Gouda on upea Hollantilainen kaupunki. Vietimme siellä erään lauantai päivän ihastellen sen torielämää ja nähtävyyksiä. Godbyssa yövyimme ensimmäisenä yönä fillariretkellämme. Toisen yön vietimme Getabergenillä. Siellä saimme ihastella upeita näköaloja meren ulapalle. Getabergenillä on myös upea luontopolku. Riiassa yövyimme hotelli Gutenbergissa. Hotellin kattoterassilta oli upeat näköalat. Glyptotek oli yksi vaikuttavimmista museoista, missä vierailin vuonna 2018 ja vielä ilmaiseksi.

Getabergenillä auringonlaskun aikaan skumppaa kuksasta!

H Haag, Hollanti, Häntälän notkot,  Hanoi,  Hoi An, Ho cho Minh city, Hue

Hollannissa käväisimme keväällä ja sen pääkaupungissa Haagissa. Häntälän Notkot ihastutti Suomi kohteena suunnattomasti. Sanotaanko, että se on hiukan sellainen kätketty helmi. Hanoissa Vietnamin pääkaupungissa vietimme muutaman yön. Pääasiassa sen vanhassa kaupungissa. Iso kaupunki, joka ei nuku koskaan, kuten ei kai Ho Chi Minh citykään. Hoi An taas oli pieni ja sympaattinen lyhtyjen kaupunki. Se pääsikin minun kaupunkien top 10 sarjaan.

Ho Chi Minh ja jatkuva liikenne

I  Itämeri, Illumin näköalaterassi

Itämerellä seilasimme kesällä, kun teimme retken Ahvenanmaalle. Itämeren tila merenä jaksaa huolestuttaa aina vaan enemmän. Kööpenhaminassa on mahdollisuus pistäytyä ilmaiseksi katselemaan kaupungin näköaloja esim Illumin näköalaterassille.

Itämeri ehkä se tärkein meri itselleni

J Jordania, Japanese garden, Jurmala

Jordaniassa lomailimme alkukeväästä. Kävimme silloin mm. Sukellusveneellä Ihastelemassa Japanese gardenin upeita koralleja. Jumalassa vietimme aurinkoista ja helteistä kesäpäivää sen uskomattomilla puuterirannoilla. Jurmalassa taas vietimme helteistä kesäpäivää sen upeilla hiekkarannoilla.

Aqaban vanhankaupungin basaarialue

K Kanaaliristeliyt, Kiova, Kampong Khleang Kambodzassa

Joka kaupungissa, kun vaan on mahdollista, teemme kanaali-tai jokiristeilyn. Lyhyin sellainen tuli koettua Huen Parfume joella. Kambodzeassa taas matkasimme veneen kyydissä Tonle Sep järvelle ja matkan varrella käväisimme Kampong Khleangin kylässä. Talvisessa Kiovassa piipahdimme viikonloppureissulla marraskuun lopulla.

L Leiden, Liettua, Lille Havfrue, Lavran luolaluostarialue

Leidenissa käväisimme vierailulla keväällä ja Liettuassa taas kesällä. Lille Havfrue eli pieni merenneito on melkoinen vetonaula Kööpenhaminassa. Vuoddesta toiseen se jaksaa innoittaa matkustajia luoksensa. Lavran luolaluostari alue oli melkoisen laaja. Mielenkiintoisia olivat sen luolaluostarit.

Lavra luolaluostarialueen kirkko

M Momondo, Madurodam, Maarienhamn ja majakkaseura

Momondo on yksi operaattori, mitä tulee hyödynnettyä lento- ja matkahauissa. Madourman on puisto, joka on täynnä pienoismalleja eri paikoista Hollannissa. Alue sijaitsee Haagissa. Kesällä polkupyöräretkemmä Ahvenanmaalla alkoi ja loppui Maarianhaminaan. Majakkabongarina ilmoittauduin Suomen majakkaseuran jäseneksi kesällä.

Madurodamin yksi pienoismalli

N Naantali, Nam Trung Bon, Nyhavn

Naantali on kotikaupunkini. Kesällä kaupunki on parhaimmillaan mutta myös syksyllä, kun sen kadut hiljenee, Nam Trung Bộn on maakunta, missä Da Nang sijaitsee. Nyhavn on ehkä se kuvatuin paikka Kööpenhaminassa. Sen värikkäät kadut kutsuvat ihmisiä luoksensa. Itsekin istuin sen yhdessä kahvilassa iltapäivää syöden Tanskan ylpeyksiä; voileipiä.

Nyhavn

O Onnellinen, Omatoimimatkat ja Old town

Oletko onnellinen? Minä olen. Ikää kertyessä onnellisuus senkun kasvaa. Omatoimimatkat on meidän juttu. Kuinka rakastankaan matkan suunnittelua ja parhaiden matkavaihtoehtojen etsintää. Se on jo puoli matkaa. Omatoimimatkoilla on mahdollisuus mennä sinne, minne eniten haluaa. Old town löytyy lähes joka kaupungista. Kesällä käväisimme mm Riian vanhassa kaupungissa.

Hanoin vanhakaupunki oli melkoinen sekamelska

P Petra ja Punainen meri

Maaliskuussa oleilimme viikon punaisen meren rannalla. Teimme päiväretken mm Petraan tuohon uskomattomaan kadonneeseen kaupunkiin.

Petra

Q Quảng Nam

Quang Nam on Vietnamin maakunta, missä sijaitsee mm Hoi An. Siellä käväisimme aivan vuoden lopulla. Turisteista huolimatta kaupunki pääsi omien suosikkikaupunkien joukkoon.

Hoi An lyhtyjen kaupunki

R  Raision alppiruusupuisto, Raaseporin linna, Riika, Rauma ja Rosenborgin linna

Suomen kevät on kaunis, kun se puhkeaa kukkaan. Raision alppiruusupuistossa käväisin ihastelemassa rodojen kukintaa. Kevät oli muutoinkin lähimatkojen aikaa. Yhtenä iltana ajelin Raaseporin linnalle. Keskiaikaiset linnat Suomessa ovat ihan parasta. Riiassa käväisimme kesäreissullamme. Myös Raumalle tein päiväretken. Siellä erityisesti pidän vanhasta kaupungista. Tanskan Rosenbergin linna oli täynnä mennyttä loistoa. Lisäksi siellä sai ihastella kruunujalokiviä.

Rauma

S  Schevenger-rantabulevardi Haagissa, Sint jaanskierk, Soltuna, Sälskär, Skärpnåto, Sofian luostarialue, Sammallähdemäki ja Siem reap 

Keväisellä Hollannin matkalla käväisimme Haagin Schevenger rantabulevardilla. Sinkt Jaanskierk , tuo iso vanha kirkko taas ihastutti Goudassa. Soltunassa, Sälskärissä ja Skärpnåtossa pyöräilimme kesällä Ahvenanmaalla. Sofian luostarialue Kiovassa on Unescon maailmanperintökohde, missä on mm maailman isoin mosaiikkityö. Sammallähdemäki on yksi Suomen maailmanperintökohteista. Se on melkoisen iso pronssikautinen hauta-alue Rauman Lapissa.

Lehmät uimassa Skärpnåtossa

T Tala Bay, Tornehallerne, Tonle Sap – järvi

Tala Bay on yksi lomakeskuksista Aqabassa. Me käväisimme siellä, kun kävimme Submarinella katselemassa koralleja. Tornehallerne on Kööpenhaminan upea kauppahalli. Siellä käväisin juomassa aamukahvit ennen lähtöäni koti-Suomeen. Tonle-Sap -järvi on iso järvi Kambozassa. Se yhtyy jossain kohdin Phnom Phenissä Mekong jokeen. Me käväisimme sen Siem Reapin alkupäässä.

Tala Bay

U Ukraina

Ukrainaan uskaltauduimme marraskuun lopulla sen uhkaavasta tilanteesta huolimatta. Maa oli mielenkiintoinen tuttavuus, johon voisi tutustua paremminkin.

Freedom Hillin patsas Kiovassa

W Wadi rum

Wadi rumia kehutaan maailman yhdeksi kauneimmista aavikoista. Itse pidin enemmän Saharan dyyneistä. Mielenkiintoisen iltapäivän vietimme Wadi rumiin tutustuen safarilla. Siellä on mm paljon kuvattu elokuvia.

V  Väinäjoki, Vietnam  

Riikan kaupunkia halkoo Väinäjoki. Vietnam oli mielenkiintoinen tuttavuus. Se on hyvin moninainen, missä on paljon nähtävää ja koettavaa.

Hanoi

Y Yhdessä tai yksin matkustaminen

Useimmiten matkustan mieheni kanssa yhdessä. Syksyllä kuitenkin rohkaistuin ja lähdin yksin Kööpenhaminaan. Yksin matkustaminen yllätyksekseni sujui hyvin.

Z zeppelin hallit

Riikassa käydessä on ehdottomasti suositeltavaa käydä Zeppelin hallin kauppahallissa. Sieltä löytyy paljon paikallisia herkkuja edulliseen hintaa.

Zeppelin hallissa

Å Åland

Kesän kohokohtamme oli kieltämättä polkupyöräreissumme Ålandiin.

Sälskärin majakkasaaren suolamajat

Ä Äiti synnyinmaamaa patsas

Kiovassa sijaitsee Äiti synnyinmaa patsas.
Patsas pystytettiin toisen maailmansodan aikana käydyn Stalingradin taistelun aikana kuolleiden muistolle. Patsas on 102 metriä pitkä.

Ö ötökät, öitä

Perinteisesti lasken aina vuoden kertyneet matkayöt. Niitä kertyi 34.

Ampiaiset, hämähäkit, öttiäiset ym. En pidä teistä. Erityisessti ampiaisten osalta on suomalaiset saaneet kärsiä todellisesti. Siem Reapin Mane -hotellissa asusteli huoneessamme pari gekkoa. Hiukan siinä vessaan mennessä tutisi housunpuntit, kun lisko juoksenteli pitkin seinää 🙂

Tämä ei kuulu alalajiin ötökkä. Mutta paremman puutteessa edes perhonen.

18 vastausta artikkeliin “Vuoden 2018 matka-aakkoset

  1. Kivoja nämä aakkoslistat. Hienoja kohteita! Toivotan hyvä reissuja tällekin vuodelle:)

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Itsekin tykkään näitä lukea. Sinulle myös mukavaa matkavuotta!

      Liked by 1 henkilö

  2. On kyllä mahtavat aakkoset!
    Hanoihin kaipaan takaisin, tosin voisin kokeilla myös HCMC myös.
    Kiova kutsuu minua myös, mutta matkaseuran löytäminen on ollut haastavaa..
    Viro-Latvia-Liettua tuli myös itsekin kokeiltua. Liettua vei minulla näistä kolmesta voiton.
    Toivottavasti saat alkaneelta vuodelta myös upeita kokemuksia! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä kiitos hienoissa paikoissa on saanut käydä. Kun vertailen Baltian maiden kaupunkeja, mielestäni Vilna oli paras. Riika ei jostain syystä kolahtanut niin paljon. Mukavia reissu hetkiä sinulle!

      Tykkää

  3. Onpa todella monipuolinen matkavuosi. Koosteesta sen aina vasta huomaa. Tuo Petra olisi sitten niin hienoa päästä näkemään.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kyllä on ollut. Petra on nyt yksi suosikkikohteistakin 2019. Sinne siis.

      Tykkää

  4. Nämä matka-aakkoset ovat aina hauskoja. Olenkohan minä jotenkin mielikuvitukseton, kun tuntuu etten koskaan keksi suurimpaan osaan kirjaimista mitään järkevää? Ehkä pitää loppuvuodesta vihdoin kokeilla. Joka tapauksessa mainio reissuvuosi on teillä ollut. Angkorin temppeleistä tykkäsin itse todella paljon. Vietnam tarttui tuolta myös silmään, se olisi meillä suunnitelmissa tänä vuonna. Täytynee tutustua postauksiisi aiheesta.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kun noita aakkosia alkaa pohtimaan, niitä löytyy yllättävistä paikoista. Itse aloitin tuon tekemisen jo syksyllä. Sitten listailin välillä käytyjä kohteita listaan.

      Tykkää

  5. Olipa teillä taas huikea matkavuosi! Ihan tässä hengästyi lukiessa.

    Meille on yhteistä se, että molemmat pidämme putiikkihotelleista – ja majakoista. On pitänyt tuohon majakkaseuraan monesti liittyä, mutta aina on jäänyt tekemättä. Vaan nytpä tein sen!

    Ne pienet suloiset gekot ovat uskomattoman hyödyllisiä otuksia: syövät kärpäsiä ja potentiaalisesti tauteja levittäviä hyttysiä. Että yritä vaan jatkossa elää niiden kanssa harmonista rinnakkaineloa 😉

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos ihan huikea oli mennyt vuosi matkojen kanssa! No hyvä, että kävit itsesi liittämässä.

      Liked by 1 henkilö

  6. Mielettömän upea setti hienoja kohteita. Osa tuttuja ja osaa tarkastelen mielenkinnolla inspiraation lähteenä:) Mekin viihdytään yleensä joko pienissä boutique-hotelleissa tai vuokra-asunnoissa. Niissä on oma persoonallinen ja viihtyisä ilmapiirinsä

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Kun paljon reissaa alkaa oma reissuprofiilikin löytymään.

      Tykkää

  7. Paljon olet ehtinyt näkemään vuoden aikana. Joukossa oli paljon sellaisia paikkoja, joissa itse en ole vielä ehtinyt käydä. Hoi Annia on niin moni kehunut että sinne on itsekin lähdettävä tässä lähivuosina. Muutenkin Vietnam kiinnostaa!

    Liked by 1 henkilö

    1. Hoi An oli kyllä ihana mutta niin turistien valtaama. Saa nähdä pääseekö tänä vuonna noin hienoihin seikkailuihin…

      Tykkää

  8. Nyt tuli jo vähän ähky, niin paljon kohteita yhdessä jutussa 🙂
    Häntälän notkojen kohdalla pysähdyin – tämä on tullut vastaan sen verran monesta suunnasta, että pitänee ensi kesänä yrittää käydä katsomassa sillä suunnalla!

    Liked by 1 henkilö

    1. Ai jaa. Aakkoset on sellasia. Toki olisi voinut olla yksi paikka per ääkkönen🤔

      Tykkää

  9. Todellakin ollut vipinää viime vuonna. Upea ja monipuolinen matkavuosi ja hienoa, että sinulla on tuollainen luottomatkakaver joka on samaa mieltä kohteista joihin lähdetään.

    Liked by 1 henkilö

    1. On ollut upea vuosi. Tiedä sitten matka kaverista. Välillä on soolomatkailtava.

      Tykkää

Jätä kommentti

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close