Maspalomas Gran Canaria -viikko aurinkoa pimeyteen

Tämä kyllä vielä jälkeenpäinkin ihmetyttää. Minä, joka en voi sietää paikkoja, jotka on rakennettu vain turisteja varten, olin jo toistamiseen Kanarialla ja Gran Canarialla.

img_2433-2

Syy matkaan oli selvä; saada nähdä aurinko ja valoa ja olla jossain lämpimässä edes viikon verran.

Ennen joulua saimme kuulla, että lapsemme viettävät joulun jossain muualla. Olimme pari joulua sitten olleet Thaimaassa ja joulun vietto poissa kotoa ei tuntunut pahalta. Tai sanotaan niin, että vaihtelu virkistää tässäkin asiassa.

Joulukuun alussa käynnistimme matkan suunnittelun. Matkasivustoilla vierailimme tiheään. Mielessä käväisivät Marokko, KapVerde ja Teneriffa jne. Sopivaa kohdetta arpoessamme, jostain kumman syystä myös matkatarjonta alkoi huveta ja näin lopulta päädyimme Maspalomakseen Kanarialle.

Varhain joulupäivän aamuna pakkasimme matkalaukut autoon ja lähdimme Helsingin lentokentälle, josta lento kiidätti meidät Kanarian lämpöön.

HOTELLIMME

Matka oli valmismatka. Se oli ostettu eräästä suomalaisesta matkatoimistosta.

Useimmin matkustamme omatoimisesti. Mutta esimerkiksi Kanarian saarten valmismatkat usein ovat halvelmpia kuin se, että ostaa itse lennot ja valitsee majoituskohteen. Aina matkaa valittaessa käyn tarkistamassa omatoimisen matkan hinnan. Mutta jos valmismatka osoittautuu halvemmaksi kuin tässäkin tapauksessa, valitsemme sen.

Muita palveluita emme yleensä näillä matkoilla juuri tarvitse. Meillä on tapana omatoimisesti tutkia ympäristöä.Sen vuoksi meidän mielestä ei juurikaan ole eroa siinä, onko kyseessä omatoimimatka tai  valmismatka.

Hotellimme tai oikeammin bungalow hotelli oli Blue Star Dunas Maspalomas aamiaisella. Kaikki huoneistot olivat bungaloweja. Ne sijaitsivat maantasalla. Niissä oli keittiö, olo- ja makuuhuone ja muutenkin hyvä varustelu.

Alla tarkempi  hotellikuvaus.

Blue Star Dumas Maspalomas

Hotellialue oli melkoisen laaja monine allasalueineen. Alueen läheltä löytyi kauppa, muutama ruokapaikka sekä kävelymatkan päästä keilahalli ja golf -kenttä.

IMG_2459 (2).JPG
Allasalue
img_2462-2
Meidän mökkimme kuisti

Matkaa rannalle oli noin 1,3 km ja se taittui joko kävellen tai taksilla. Taksi maksoi yhteen suuntaan 2 €.

Kävellen Farolle pääsi kahta reittiä. Me kuljimme Farolle yleensä ns kasteluallasta pitkin.

MASPALOMAS

Sää ei hirmuisesti suosinut meitä viikon aikana. Kova tuuli viilensi lämpötilaa melkoisesti ja siksi ei paljoa huvittanut rannalla loikoilla. Me hyödynsimme tämän viileämmän sään liikkumiseen. Kävelimme paljon. Kävelyretkiä teimme mm dyyneja pitkin Maspalomaksesta Playan puolelle ja toiseen suntaan rantabulevardia pitkin Melonoraksen suuntaan.

Maspalomaksen keskus sijaitsee dyynien läheisyydessä. Hiekkadyynit ja majakka, El Faro de Maspalomas, ovatkin alueen päänähtävyydet.

img_2385-2

img_2391-2

IMG_2400 (2).JPG

Majakan ja dyynien läheisyyteen ovat sijoittunut myös alueen kaupat, ruokaravintolat ja ostoskeskus. Alue on rakennettu 2000 luvulla ja on uudempi kuin mitä sen naapuri (5km päässä) Playa de Ingles, missä me olimme muutama vuosi sitten. Toki nytkin siellä kävimme muutaman kerran syömässä ja iltaa istumassa. Sattui nimittäin ihan itse Frederik esiintymään paikallisessa Suomi -baarissa…..Paikalle menimme ihan sen vuoksi, että jos olemme Kanarialla asti ja joku suomalainen stara esiintyy, niin onhan se edes kerran elämässä koettava.

img_2392-2

img_2397-2

img_2562-2

img_2567-2

img_2583-2

DYYNEILLÄ

Dyyneistä muutama sana. Sen pohjoinen alue on luonnonsuojelualuetta. Muutoin dyynit ovat auringonpalvojien käytettävissä. Matkan varrelta löytyy paikka paikoin pieniä kioskeja, aurinkovarjoja jne. Ranta-alueen keskiosa on nudistien käytettävissä. Se alue selkeästi jakaantuu vielä eri osiin; tavisparit, lesboparit, homoparit jne. Nyt tällä osuudella, ehkä ilmoista johtuen, oli melkoisen hiljaista. Meidän onneksemme. Sillä nyt uskaltauduimme pysähtymään ja ottamaan kuviakin.

img_2434-2img_2437-2img_2418-2

nimeton

MARKKINOILLA

Paikallisesta esitteestä saimme lukea, että Fernandossa, joka on paikallisten asukkaiden asumisaluetta, on markkinat muutaman kerran viikossa. Me päätimme suunnistaa markkinoille. Ostettavaa on monenlaista; Vaatetta, koruja, käsitöitä jne.

img_2412-2

ARGUINEGUIN

Yhtenä päivänä päätimme lähteä tutkimaan lähialuetta. Otimme taksin ja matkasimme läheiseen kalastajakylään, mistä jatkoimme rantatietä pitkin viereiseen kylään. Vaihtoehtona taksille olisi ollut ottaa bussi. Mutta me emme viitsineet tutkailla aikatauluja sillä kertaa. Majakan läheisyydessä on linja-autoasema, josta busseja kulkee moneen suuntaan. Löysimme matkan varrelta lämpimän poukaman, johon jäimme loppupäiväksi ottamaan aurinkoa ja uimaan.

img_2447-2

IMG_2445 (2).JPG

IMG_2448 (2).JPG

IMG_2452 (2).JPG

img_2454-2

RETKI LAS PALMASIIN JA LUOLAKYLÄÄN

Toki nyt yksi retkipäiväkin oli pidettävä. Eli juuri se kaikkien maailmanmatkaajien kammoksuma valmismatkan maksettu retki, missä suomalainen opas johdattaa porukoitaan. Tässä kohdin se oli vähän pakollista, jotta pääsimme tutustumaan luolakylään. Edellisellä matkallamme kun se jäi.

Aamulla bussi suuntasi kohti Las Palmasia, missä käväisimme vanhassa kaupungissa ja kauppahallissa. Olen nyt kolmasti käynyt Las Palmasissa ja kaupunki on mielestäni hyvin viehättävä. Sieltä matkasimme Aloe Vera viljelmille. Lounaan söimme Guayadequen luolakylässä.  Syömisen jälkeen pääsimme vierailemaan luola-asuntoihin. Ihan totta siellä ne asustelevat vieläkin, noissa luolissaan. Yksi luolista oli tyhjillään ja myytävänä.

img_2466-2
Las Plamasin vanhakaupunki

IMG_2472 (2).JPG

img_2478-2

img_2485-2
Kauppahalli Las Palmasissa

img_2490-2

IMG_2493 (2).JPG
Aloe Vera viljelmillä
IMG_2532.JPG
Luolakylässä

img_2513-2img_2522-2img_2528-2img_2514-2

img_2534-2
Luolakylän kirkko

UUSI VUOSI MASPALOMAKSEN DYYNEILLÄ

Olimme rannalta löytäneet erityisen hyvän ruokapaikan. Ravintola oli erityisen kuuluisa tuoreesta kalasta. Ollessamme siellä yhtenä iltana huomasimme, että sinne tehtiin pöytävarauksia uuden vuoden aatoksi. Me päädyimme myös varaamaan pöydän tästä ravintolasta. Täytyy sanoa, että vanhan vuoden loppu sujui mallikaasti kulinaristisilla nautinnoilla maukkaita kaloja ja viiniä maistellessa.

img_2585-2

newyear2015.JPG

Syömisen jälkeen eksyimme täpötäyteen irkkubaarin. Meno siellä oli ylimmillään ja tarttui meihinkin.

Rakettien ampumista useat kokoontuivat katsomaan majakan kupeeseen, niin mekin.

IMG_2606 (2).JPG

Tästä olikin sitten mukavaa lähteä kotimatkalle uudenvuodenpäivänä.

IMG_2553 (2).JPG

img_2464-2

2 thoughts on “Maspalomas Gran Canaria -viikko aurinkoa pimeyteen

  1. Paljon tuttuja maisemia! Gran Canarialle on jo ikävä parin vuoden tauon jälkeen. Ja Las Palmas on viehättävä kaupunki. Luolakylä taas varsin mielenkiintoinen paikka sekin.
    Virpi/ Täynnä tie on tarinoita

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä Las Palmas on mun suosikki. Juuri eräs tuttuni on Gran Canarialla. Lähettelee Las Palmasin lähellä olevista pienistä kylistä vallan upeita kuvia. Ja muuten kyllä on Kanarian vuorillakin upeeta. Siitä pitää joskus kirjoittaa….Nyt kun saisi nuo kaikki Italian postit tuotua tänne.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close