Plitvice, Croatia, 2013
Tästä kohteesta olin ennen matkaamme nähnyt kuvia netissä, missä oli kooste maailman kauneimmista paikoista.
Paikka on myös yksi Unescon maailmanperintökohteista.
Plitvicen henkeäsalpaavat maisemat muodostuvat 16 järvestä, jotka kahdeksan kilometrin pituisella matkalla muodostavat lukemattomia putouksia, joista Veliki on Kroatian korkein 78 metrillään. Putoukset ovat syntyneet miljoonien vuosien aikana kalkkikivipitoiselle alueelle. Veden virtaus on syövyttänyt pehmeää kallioperää, jolloin paksut kalkkikivikerrokset ovat kuluneet karstimaaksi eli erikoiseksi kumpuilevaksi maisemaksi.
Olimme Kroatiassa Splitissä lomailemassa ja tajusin tutkaillessamme paikkakunnan retkitarjontaa, että sinne tehdään kokopäiväretkiä (120 km matka) Splitistä mutta vanhaa vuoristotietä pitkin tuo matka vei hieman aikaa….Takaisin moottoritietä tullessa matka sujui joutuisammin. Splitin lähistöllä olisi ollut myös tuo Krkan luonnonpuisto mutta sen me jätimme väliin.
Aamulla varhain siis lähdimme matkaan pikkubussilla. Ryhmämme oli pieni, meitä oli matkassa mukana vain 5 henkilöä+opas. Ajoimme läpi vuoriston. Muutaman kerran pysähdyimme pienissä kylissä.
Itse Plitvice oli aivan mahtava ja yllättävän iso alue. Huomata sai, että muutkin olivat paikan löytäneet. Tästä huolimatta väkeä aivan tungokseen asti poluilla onneksi ollut. Kiersimme alueella pari tuntia. Jossain päin aluetta pidimme lounastauon. Alueella sijaitsee kahvila/ravintola. Tämä on paikka, josta ehkä valokuvat kertovat enemmän kuin sanat! Luonnonpuiston kauneus veti sanattomaksi. Alla kuvia alueelta, niitä on paljon mutta haluan jakaa ne teidän kanssa.
LINKKEJÄ
http://www.np-plitvicka-jezera.hr/en/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Plitvice
Olen joskus nähnyt videoita tuolta ja niissä on kyllä hienoista tunkua poluilla/pitkospuilla…. Se on jännä, että vaikka kyseessä onkin isohko alua, niin saa senkin täyteen turisteja ainakin sesonkina. Etelä-Euroopassa ne ihmismassat on hieman suurempia kuin Suomessa. Muutaman kerran menty johonkin paikkaan, mihin on kohtuu pitkä matka ja hieman hankala päästäkin, vain huomataksemme, että muutama sata(tuhat) muutakin on tullut sinne juuri samaan aikaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Totta tuo. Nämä Euroopan suosuituimmat paikat ovat ikävä kyllä ylikansoitettuja. Sen vuoksi valitsimme retkikohteeksi Plitvicen ennemmin kuin sen Splitin lähellä olevan Krkan luonnonpuiston. No kuinka kävi yhtä paljon kai väkeä oli tuollakin.
TykkääTykkää
mutta silti käymisen arvoinen. Kerrassaan vaan upea!
TykkääTykkää
Plitvicessa olisi upeaa käydä joskus! Olen käynyt vuosia sitten Krkassa juurikin Splitistä käsin, mutta silloin jotenkin katsoin että Plitvice olisi hieman liian kaukana päiväreissua varten, mutta kiva tietää että sekin kyllä onnistuu!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä onnistuu ja olet oikeassa. Splitistä matkaa sinne on ja pari tuntia kesti sinne ajaa. Splitissä myydään retkiä Plitviceen.
TykkääTykkää
Upeita kuvia ja ne todenteolla puhuvat puolestaan. Me ollaan käyty siellä teidän ohittamassa Krkan luonnonpuistossa uimassa vesiputouksissa ja siellä oli hyvin samanlaisia maisemia, pienemmässä mittakaavassa tosin. Olen kuullut että Plitvice on todella kaunis talviaikaan ja silloin siellä ei varmasti olisi tungosta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi syksyllä tai talvella siellä voisikin olla mahtavaa!
TykkääLiked by 1 henkilö
Upean näköisiä vesiputouksia. Noista kun saisi otettua sellaisia pidemmän valoitusajan kuvia.
Vanha vuoristotie kuulosti myös mielenkiintoiselta. Moottoritie ei niinkään vaikka varmasti nopeampi olikin
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos. Itsellä on tuolloin ollut ihan perus digikamera. Se vuoristotie kylineen oli kiva. Jos joskus siellä päin ajelee suosittelen.
TykkääTykkää