Yks kaks minulle tuli ylimääräistä vapaata. Mitä tekisin? Kotonakaan jaksa notkua. Päätän lähteä Kööpenhaminaan.
Norwegianilla sattuu olemaan alennusmyynti. Katselen lentoja, katselen samalla äkkilähtösivustoja. Kyseessä on ylimääräinen matka, joten en hirveästi tahdo rahaa tähän uhrata. Ja aikaakaan minulla ei ihan hirveästi ole. Ikäväkseni joudun sulkemaan viikon matkat eli Välimeren lähdöt pois. Sitten tadam luen juttua Kööpenhaminasta ja sen ruokapaikoista. Se on niin mielenkiintoista luettavaa, että alan katselemaan mahdollisuuksia siihen suuntaan. Kööpenhaminaan, sinne voisin lähteä pienelle kulinaristi-/kulttuurimatkalle. Viime käynnistäkin on jo aikaa.
Hyödynnä lentotarjouksia ei sesonkiaikaan
Taas oivallan lentojen varaamisesta jotakin. Joudun taloudellisesti kärsimään, koska en pysty varaamaan lentoja heti. Viikkoa ennen matkaa, silloin kun idea syntyi, lennot olisi saanut 80-100 eurolla. Pystyn tekemään varauksen vasta seuraavalla viikolla ja muutamaa päivää ennen. Joudun pulittamaan lennoista 130 euroa. Osa syynä tosin saattaa olla, että en tullut katsoneeksi edullisempien lentojen aikatauluja. Maksan nyt ekstraa siitä, että lähtöaikani Hesasta on aamulla kello yhdeksän. Jos olisin lentänyt vasta illalla, olisi hinta ollut halvempi. Mutta koska minulla on aikainen lähtö, jää aikaa näin lähes koko päiväksi. Paluulennonkin varaan myöhäisempään ajankohtaan klo 15 ja näin aamupäivällekin jää aikaa tehdä vielä jotain.
Hostellimajoitus, mitä minä hostellissa?
Koska matkustan yksin päätän tinkiä hotellista. Ja oikeastaan Kööpenhaminan hotellivalikoimaa katsellessa voi todeta, että jos lennot ovat edulliset, niin majoitus ei sitä sitten olekaan. Päädyn valitsemaan yösijan hostellista. Halvimmilaan yön olisi saanut kuuden hengen naisten huoneessa hintaan 58 euroa per yö. Sen verran laatua ja yksityisyyttä kuitenkin haluan, että varaan oman huoneen. Ja loppumetreillä vielä upgreidaan huoneen näköalahuoneeksi (maisemaonnellisen klaaniin kuuluva). Huoneeni on tarkoitettu neljälle hengelle. Se on 14 kerroksessa. Huoneessa on näköalaikkuna. Muuten huone on perusettiä kruisailematta. Lakanat ja pyyhkeen saan respasta. Sänky pitää itse pedata….Kylpyhuone on sellainen vaatimaton mutta riittävä. Huoneeseen ei pääse heti. Matkalaukun saan ennen huoneen vapautumista viedä säilöön. Alakerrassa on ravintola. Aamiaista sieltä saa ostaa 13 euron hintaan. Aamiainen ei ole hirveän laaja mutta sitä voi tuohon hintaan suositella. Hostellin sijainti on mitä parhain. Se sijaitsee Glyptotekin, Tivolin ja kansalliskirjaston läheisyydessä. Joka paikkaan pääsee kävellen. Nyhavniin matkaa on 1,3 km. Kyseinen paikka (niin jostain olin lukenut) on viiden tähden hostelli….
Maksan kahdesta yöstä 178 euroa. Mutta muista ikkunasta ja näköalasta maksan 20 €/yö!
Hostellimajoituksesta minulla ei juurikaan ole kokemusta. Ja sekään ei ehkä niin positiivinen. Viimeisin kokemus ulottuu reilun 20 vuoden taakse, jolloin olimme Kööpenhaminassa perheen kanssa ja majoituimme kaupungin laitamilla olevaan hostelliin. Silloin sattui olemaan perjantai ja paikka oli täynnä nuorisoa. Ihan hirveä elämälööhän siitä syntyi ja kuului läpi ovien koko yön. Muutoinkin kyseisestä hostellista jäi mielikuvaksi, että se oli alkeellinen ja nukkavieru. Mutta tämä Danhostel sitten? Se on aivan eri luokkaa. Voin ilomielin suositella hostellia muille.
Linkki hostellin sivuille: Danhotsel Copenhagen city
Matkan hinta
hostellimajoitus 178 e (tästä summasta vähenee 9% eli 16 euroa kun hyödynnän kaverialennusta)
lennot 130 e
yhteensä alennuksen kera 292 e
Kööpenhaminan hintatasoa
Väitetään, että Kööpenhamina kuin yleensäkin pohjoismaat, on kallis paikka. No miten sen ottaa. Ohessa muutamia hintoja.
aamiainen hostellissa 13 e
latte noin 4 e
voileipä halvimmillaan noin 9 e
illallinen buffetista 26 e
10 aterian maistelumenuu ravintola Gorillassa 60 euroa
taksi lentokentältä hostelliin 40 euroa
Tuo sinun hostellikokemus kyllä kannustaa itseäkin kokeilemaan joskus, sen verran hulppeat näkymät huoneesta ja juuri se että varaa oman huoneen tuo yksityisyyttä, mutta kuitenkin yöpyminen on edullista.
Piristäviä tälläiset matkat, jotka tulee ”ylimääräisinä” ilman viikkojen odotusta. 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Äkkilähdöt on parhaita. Niitä vaan on välillä vaikea järjestää! Täytyy sanoa, että lyhyellä varoajalla hostellin huone taisi olla ainoa vapaana oleva ja halvin!
TykkääTykkää
Muistan itsekin Köpiksen matkaltani, että lennot sai halvalla, mutta hotellit sitten olisikin maksaneet siitäkin edestä. Monesti innostuu halvoista lennoista, mutta todellisuudessa matka ei olekaan niin edullinen, kun yöpyminen ja eläminen onkin sen verran kallista. Itsekin valitsin hostellin Köpiksessä, oma huone oli, mutta yhteinen vessa ja suihku. Suihku oli ihan jees, mutta vessa oli hirveä. Aamupala kuului hintaan ja yöltä taisin maksaa jotain 30-40 euron väliltä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Se on vaan niin totta, että kannattaa ennen lentojen varaamista tarkistaa myös hotellien saatavuus ja hinta. Niin kyllä tein mutta päädyin siihen, että hostelli oli paras ratkaisu. Ja niin olikin. Majoitus perustasoa ja sijainniltaan aivan erinomainen mm. aivan Tivolin lähellä.
TykkääTykkää
Viimeksi tänä aamuna mietin, että kumpa olisin jossakin missä aurinko paistaa… Itse en onnistu koskaan tilaamaan edullisia lentoja, nuo hinnat eivät kyllä ole ihan mahdottomia!
TykkääLiked by 1 henkilö
Halpojen lentojen metsästys on tehtävä heti kun sellaiset näkee. Silloin ei saa jäädä miettimään.
TykkääTykkää
Yllättävät vapaat ja äkkilähdöt on kyllä parasta!:) Mekin harrastetaan usein lentotarjousten metsästämistä, muttei kuitenkaan aina päädytä niihin kaikkein halvimpiin vaihtoehtoihin, sillä muutaman kympin lisäämällä tarjoushintaan saa usein paremmat lentoajat (=pidempi perilläolo ja rennompi aikataulu) ja huoneet (=Lisämukavuudet ja näkymät), mutta silti budjetti pysyy tarjousten vuoksi kohtuullisena:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Sepä se noissa tarjouksissa on. Halvat lennot saa, jos on valmis epäedullisiin lentoaikoihin.
TykkääTykkää
Aina kun luen näitä Köpis postauksia, tulee mieleen, että koskahan tuonnekin pääsen. Kööpenhamina on nimittäin mulla korkkaamatta. Tanskassa on tullut käytyä, mutta pääkaupungin olen sujuvasti ohittanut. Mulla menee halvat lentotarjoukset aina ohi, kun en töiden takia voi lähteä ihan milloin vaan reissuun. Hyvä pointti kuitenkin, että kannattaa tarkistaa myös majoituksen hinta ennenkuin klikkaa edulliset lennot ostoskoriin. Muistan lukeneeni useamman blogipostauksen matkoista, joissa oli halvat lennot ja majoitus tekikin reissusta sitten normaalihintaisen ellei jopa kalliin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Totta, harvoin noita lentotarjouksia työssäkäyvä pääsee hyödyntämään. Muistaisin, että olen myös jollekin muulle käyneen samalla tavoin kuin mitä nyt hotellin suhteen kävi minulle.
TykkääTykkää
Minäkin olen ollut hostellissa yksityishuoneessa, oli ihan ok kokemus mutta hinta olisi saanut tietysti olla paljon halvempi kun kuitenkin hostelli kyseessä. Nykyään pyydetään usein jo 100e hostellin yksityishuoneesta jos varaa viime hetkellä tai päivää ennen
TykkääLiked by 1 henkilö
Totta on, että hinta oli hostellin hintana suolainen. Mutta kun katselin Kööpenhaminan hintatasoa, oli se sittenkin edullisimmasta päästä tuona ajankohtana.
TykkääTykkää
Tuo hostelli vaikuttaa hyvältä valinnalta ja sijaintikin on hyvä. Lentoasemalta pääsee myös kätevästi junalla nopeasti keskustaan, asemahan on ihan siinä tivolin vieressä
TykkääLiked by 1 henkilö
Juu junalla pääsee helposti juurikin tuohon hostelliin. Paitsi minulle kotiin lähtiessä sattui pieni härdelli. Kamerani oli hetken hukassa. Huomasin sen juna-asemalla. Koitin soittaa hostelliin. En saanut ketään kiinni. Hyppäsin taksiin ja sillä huristelin hostelliin. Kamera oli siellä. Taksilla sitten päätin ajaa lentokentälle asti, koska tuli hiukan hoppu.
TykkääTykkää
Kööpenhaminaan saa kyllä halpoja lentoja usein, mutta majoitukset on aika kalliita siellä keskimäärin. Joka tapauksessa maksan itse mielelläni lentolipusta enemmän, jos pääsee lähtemään aamulennolla, jolloin on koko päivä aikaa touhuta kohteessa.
Köpiksessä lentokentälle tuleva metro on hyvä, jos majapaikka on lähellä sen pysäkkiä. Joka tapauksessa hienoisesta kalleudestaan huolimatta Kööpenhamina on Euroopan parhaita kaupunkilomakohteita minilomalle!
TykkääLiked by 1 henkilö
Lentojen suhteen olen samaa mieltä aikainen aamulento (muttei kiitos niin aikainen, että ei nuku edellisenä yönä) mennessä ja kotiin tullessa myöhäinen, niin kummassakin päässä jää aikaa. Köpis on hotellien korkeista hinnoista huolimatta erittäin kiva paikka! Sanotaanko, että itselle Lontoon jälkeen seuraava suosikkikohde.
TykkääTykkää