Tuo mieletön maailman suurimpiin kaupunkiin kuuluva kaupunki. Ja me näimme siitä vain murto-osan. Kioto oli kuin kärpäsen k….a tämän jälkeen. Me olimme Tokiossa vain pari päivää eli kolme yötä. Jälkeen päin voin todeta, että se aika ei riittänyt mihinkään. Sen vuoksi olimmekin ottaneet muutaman tärpin, minne ehdottomasti halusimme. Lisäksi testasimme kahta eri hotellia. Niistä juttua erikseen.
Jälkeen päin ajatellen Tokio oli jotakin, jotakin, mitä ei sanoilla pysty keromaan. Kaupunki on paikka, joka pitää vaan kokea. Ja muuten ensimmäisen kerran törmäsin paikkaan, jossa suunnistusvaistotkin sai heittää välillä romukoppaan. Kun ei löydetty, niin ei löydetty. Siinä kohdin ryntäsimme taksiin…..
Tokio (東京, Tōkyō, ”itäinen pääkaupunki”) on Japanin pääkaupunki.
Hallinnollisesti Tokio-nimistä kaupunkia ei ole olemassa, vaan Tokion metropoli tai Tokion prefektuuri. Se sijaitsee Kantōn alueella Japanin pääsaaren Honshūn keskiosassa Tyynenmeren ja Tokionlahden rannalla. Suur-Tokio on Japanin ja maailman suurin yhtenäinen metropolialue, ja se toimii Japanin politiikan, talouden ja kulttuurin keskuksena sekä Japanin keisarin asuinpaikkana. Tokiossa asustelee 39 miljoonaa ihmistä.
Tokiossa on useampi (23) kaupunginosa. Kaikki kaupunginosat ovat omanlaisiaan. Me emme ehtineet käymään kuin neljässä; Shinjukussa, Asakusassa, Shibuyassa ja Ginzassa.
Tässä siis meidän Tokion ne meidän must see -paikat ja nähtävyydet.
Shinjuku
Shinjukussa vietimme yhden yön. Se koostuu pilvenpiirtäjistä mm. Tokion hallintorakennus sijaitsee täällä mutta vieressä on Golden Gai -korttelin pikku baarit. Me vietimme iltaa Kabukichossa punaisten lyhtyjen alueella. Tämä tajuttiin vasta jälkeen päin vaikkakin ihmettelimmekin, miksi ja miksi on niin paljon seksibaareja, ilotyttöjä jne…..tyttöjä nähtiin ainoastaan ilta-aikaan. Toki alue on myös suuri viihdekeskus.
Eli Shinjukun paras anti on vaan kulkea pitkin katuja ja katsoa.
Asakusa
Asakusa on sitä vanhaa kaupunginaluetta.
Senso-ji – temppeli
Asakusan tärkein nähtävyys on Senso-ji -buddhalaistemppeli. Se on peräisin 600-luvulta.
Asakusassa juurikin temppelin lähellä vietimme pari yötä. Se alue tuli hyvin tutuksi.
Shibuya
Shibuyassa on Tokion vilkkain alue. Se on muodin ja yöelämän yksi merkittävimmistä alueista.Siellä Harajukun alue on erityisesti nuorisoelämän keskus.
Maailman vilkkain risteys
Shibuyassa sijaitsee maailman vilkkain risteys. Hämmästyttävää on, miten ihmisvilinässä kaikki kävelee niin hienosti tönimättä risteyksessä. Kukaan ei ryntäile.
Hatchiko koirapatsas
Risteyksen vieressä on kuuluisa Hatchiko koiraan patsas. Koira tuli tunnetuksi omistajalleen osoittamastaan uskollisuudesta. Se tuli isäntäänsä vastaan joka päivä tämän tullessa töistä. Vielä isännän kuoleman jälkeen koira, vaikka koira annettiin pois, se karkasi ja tuli ”vastaan” tätä aikaisempaa omistajaa. Japanissa on pystytetty kolme koira patsasta. Kuolleen koiran jäännökset muuten löytyy Japanin luonnontieteellisestä museosta Uenosta. Koirasta on tehty elokuvakin.
Shibuya sky
On uusi Tokion maamerkki vuodelta 2019. Shibuya skyssa pääsee kaupunkia katselemaan 229 metristä. Siellä käväisin itsekin ihmettelemässä kaupunkia. Tokiossa on myös maailman toiseksi korkein (634m) rakennus ja näköalapaikka Skytree. Siellä en käynyt. Kyseinen rakennus sijaitsee eri paikassa kuin Shibuya sky.
Kalahuutokauppa ja uudet Toyosu sekä vanhat Tsukiji markkinat
Pitkään sulkemisuhan alla olleet legendaariset Tsukijin kalamarkkinat suljettiin viimein vuoden 2018 lopulla, ja parin kilometrin päähän avattiin uusi ja moderni kalamarkkina-alue. Me käväisimme kummassakin ja todeta voi, että vanhat markkinat eivät olleet menettäneet lumoaan.
Jotta pääsimme kalatoreille ja huutokauppaan, ostimme opaskierroksen. Meillä oli oma lisensoitu opas, joka haki meidät aamulla varhain taksilla. Opas oli siitä hyvä, että hän antoi meille muitakin matkavinkkejä kierroksen aikana. Kierroksen aloitimme tonnikalahuutokaupasta uusilla markkinoilla. Siitä sitten jatkoimme tukkukauppiaiden torille ja uudelle markkinapaikalle kunnes siirryimme Tsukijin markkinoille. Tsukijin markkinoilla oli mm tarjolla tuoretta kalaa ja ostereita. Kalaa tulikin ihan tuoreena maustamattoman heti aamutuimaan maistettua.
Ginza
Ginzassa vietimme vain yhden illan. Se on selkeästi yksi ostosparatiiseista. Alueella on paljon merkkiliikkeitä. Me Käväisimme syömässä Michelin ravintolassa vaikkakin alue on enemmän kuuluisa sushibaareista.
Tokio on kyllä huikea paikka, menisin koska tahansa sinne uudestaan. Siellä kaupunginosat ovat niin erilaisia toisistaan, kuin omia pienoiskaupunkeja kaupunkien sisällä. Tässä omia lempikaupunginosia Tokiosta: https://kohteenamaailma.fi/aasia/tokion-kaupunginosat-koe-ainakin-nama/
TykkääTykkää
Sun juttuja taisin lukea jo ennen matkaa. Mutta käyn kurkkaamassa uudestaan.
TykkääTykkää
Oli pakko katsoa: kuin kolme Los Angelesin metropolialuetta tai kaksi Chennaita + koko Suomen väkiluku. Miten sellaista voi oppia ikinä hallitsemaan omassa pääkopassaan. Miten se ei voi ajautua kaaokseen, niin kuin Chennai on jo. Lempisarjojani Netflixissä oli Alice in Borderland, joka tapahtuu Tokiossa. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset: voitat niin saat elää, häviät, niin kuolet. Onneksi koko Japani ei ole Tokio.
TykkääTykkää
Sepä se. Melkoinen väenpaljous!
TykkääTykkää
Suurimmissa kaupungeissa saisi aina helposti vierähtämään vaikka kuinka paljon aikaa, ja silti tuntuu, että on nähnyt vain murto-osan. Kaikkialle ei tietysti silti tee mieli palata, vaikka paljon jäisikin näkemättä. On mukava löytää paikkoja, jotka kutsuvat takaisin tutkimaan ja kokemaan lisää. 🙂
TykkääTykkää
Tokio kuten New York ovat sellaisia, minne voisi palata.
TykkääTykkää
Olen ollut seitsemän vuotta sitten viikon Tokiossa. En osaa nimetä mitään paikkaa missä olin😅😂. Näin onnellisesti voi käydä, jos on ystävillä kylässä ja kulkee heidän perässään. Oli todella mukava reissu.
TykkääTykkää
Paikallisten kanssa olisi varmasti reissu parempi, koska veisivät paikkoihin, joista ei oppaissa kerrota!
TykkääTykkää
Tokio tosiaan on valtava! Omalla reissulla olin siellä viikon verran ja mm. mainitsemasi kaupunginosat tulivat tutuiksi. Nähtävää ja koettavaa olisi ollut pidemmäksikin aikaa. Silti Tokio ei omaksi suosikiksi noussut, vaan tykkäsin mm. Kiotosta enemmän.
TykkääTykkää
Kioto oli huomattavasti rauhallisempi kuin Tokio. Kumpaankin voisin palata ja johonkin pikkukylään.
TykkääTykkää
Tokio pitäisi kokea itse, mutta näillä näkymin ei ihan lähitulevaisuuteen mahdu Japanin matkaa. 🙂 Metrokartassa näytti olevan tekstit myös englanniksi, oliko muualla opasteet muulla kielellä kuin japanilla?
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä isoimmissa paikoissa oli opasteita englanniksi. Mutta esim ravintola, minne teimme pöytävarauksen, ei löytynyt englannin kielellä.
TykkääTykkää
Kiitos nojatuolimatkasta uuteen kohteeseen 🙂 Tokio on kyllä valtava! Tuonne pitäisi ihan tosissaan varata aikaa, että voisi sanoa nähneensä edes jotain 😀
TykkääTykkää
Olepa hyvä vaan! Todella mielenkiintoinen kohde!
TykkääTykkää
Onkohan Tokio sen verran iso, että jos ajattelee kaupunkiin vähän enemmänkin tutustuvansa, niin sen sisälläkin kannattaa vaihtaa majapaikkaa muutaman kerran? Päätellen siitä, että kerroit yöpyneenne jossain kohdin yhden yön verran.
Tykkää
Itse asiassa jälkeen päin kun ajattelen niin kyllä. Vaihtaminen kannattaa. Toki vaihdossa menee aikaa. Toinen on tehdä päiväretkiä yhdestä paikasta. Välimatkat kyllä ovat melko pitkät.
TykkääTykkää
Olen samaa mieltä, että vaikka kuinka Tokiossa kiertää, niin aina tuntuu, että siitä on nähnyt vain murto-osan. Ja kaikki kaupunginosatkin oli niin erilaisia. Me teimme juuri noin kuin Pirkko tuossa mainitsi, eli vaihdoimme välissä majapaikkaa ja oli kyllä kiva nähdä eri puolta. Vaikka junallahan toki pääsee joka paikkaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
No mekin oltiin parissa paikkaa ja sanotaanko, että yöpymisen jälkeen tulee alue paremmin tutuksi.
TykkääTykkää