Jokunen vuosi sitten käväisimme Haagissa. En silloin täyttä kuvaa kaupungista saanut. Nyt vierailimme kaupungissa uudestaan ja miten kävi?
Sekavammaksi meni. Kaupunki on yllättävän moninainen ja mielenkiintoinen. Vaatii todellakin vielä uusia vierailuja, jotta pääsee näkemään kaikki, mitä kaupungilla on tarjota.
Missä sitten kävimme?
Tyttäreni tiesi, että kaupungin yhdessä puistossa on japanilainen puutarha. Se on avoinna kaksi kertaa vuodessa parin viikon ajan. Nyt oli syksyn aukiolon viimeinen päivä. Japanilainen puutarha on yksi osa Clingendaelin puistoa (wikipedia). Puisto on 1600-luvulla rakennetun kartanon maita. Sen kuuluisin omistaja on ollut Lady Marguerite M. van Brienen, joka aikanaan 1900 -luvulla on tuonut japanilaisen puutarhaosan puistoon.
Saavuimme junalla Haagin päärautatieasemalle. Siitä hyppäsimme bussiin, joka vei meidät lähelle puistoa. Ajomatka kestää noin 20 minuuttia. Linja 20 vie puistoon parhaiten. Kannattaa tarkistaa linjan reitti ja aikataulut googlesta. Puisto sijaitsee Haagin keskustan ja Wassenaarin välillä. Puistoalue on melko laaja. Siellä on myös kahvila.
Muukin puistoalue näyttää seesteisen rauhalliselta ruska-aikaan. Isoja puita, aurinko yrittää pilkistää niiden lomista. Osa lehdistä on tippunut maahan isoista puista luoden väriloistoa.
Jono japanilaiseen puutarhaan on melkoinen. Sisään pieneen puutarhaan mahtuu vain tietty määrä ihmisiä. Jaksamme jonottaa. Lapset ovat keksineet pelata heinäsotaa juuri niitetyllä heinikolla. Meidän kolmevuotiaskin innostuu asiasta. Aika kuluu näin rattoisasti.
On aika päästä sisälle. Upea japanilainen puutarha, jossa on lisää syksyn värimaailmaa. Aikamme kiertelemme ihastelemassa puistoa. Keväällä kävimme Japanissa ihmettelemässä keväistä kukkaloistoa. Nyt tuli tunne, että pitäisikö sinne matkustaa syksylläkin…..
Lähistöllä on kahvila, minne päädyn pistäytymään kupilliselle teetä ennen kuin jatkamme matkaa.
Lisätietoa puutarhasta: Japanilainen puutarha
Kaupunkinäkymää
Kartanon mailta palaamme takaisin kaupunkiin. On lounasaika. Tyttäreni vie meidät De Passage -ostoskeskukseen ja yhteen sen kahviloista. Ostoskeskus muistuttaa Milanon Galleria Vittorio Emanuelea.
Olen haaveillut näkeväni Vermeerin tyttö ja helmikorvakoru taulun. Kun olemme lounastaneet, jatkamme matkaa museoon. Sen vieressä on parlamenttitalo. Upeat kaupunkinäkymät avautuu kävellessämme Mauritshuisiin. Taidetalon vieressä on valtion virastotalo ja ministeriön tilat.
Mauritshuis itsessään on jo näkemisen arvoinen. Sen sijainti on erittäin historiallisella paikalla. Sieltä löytyy hollantilaisten kuuluisten kulta-aikaan kuuluvien kuvataiteilijoiden kuten Vermeerin ja Rembrandtin töitä.
Aikaisemmat jutut Haagista:
Haag -hetkiä Madurodamissa ja rantabulevardilla
Haag on todellakin monipuolinen paikka. Olimme siellä kodinvaihdossa neljä vuotta sitten kaksi viikkoa, ja vaikka teimme koko ajan päiväretkiä muihin paikkoihin Hollannissa, ehdimme toki Haagiakin kierrellä. Juuri nuo sinunkin teksteissäsi olevat Mauritshuis, Marudodam ja Parlamenthuis olivat ihan ehdottomia paikkoja käydä. Harmi, että tuota japanilaista puutarhaa emme tajunneet etsiä. Näiden lisäksi yksi hieno käyntikohteemme oli Lowman museo, jossa on valtava määrä autojen historiaa. Ja toki monenlaiset ihan kaupungilla kävellen nähdyt paikat myös olivat hienoja.
TykkääLiked by 1 henkilö
Haagissa on todellakin on paljon nähtävää. Kiitos vinkeistäsi parlamenttitaloon emme ehtineet tälläkään kertaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Parlamenttitalo oli tosi hieno käyntikohde myös, siellä oli opastettu kierros ja valtavan hienot näkymät.
TykkääLiked by 1 henkilö
Se voisikin olla mielenkiintoinen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuo japanilainen puutarha näyttää kivalta. Tavallaan on tietysti hassua käydä niissä Japanin ulkopuolella, mutta kauniitahan ne aina ovat. Syksyn värit ovat myös todella upeat.
TykkääTykkää
Tämä Hollannin matka oli Japani teemainen, sillä kävimme japanilaisessa ravintolassakin. Tyttäreni on Japani fani. Kai siksi.
TykkääTykkää
Japanilaiset puutarhat ovat aina kauniita 😊 Näyttää tosi kauniilta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! Eikös näytäkin.
TykkääTykkää
Täytyypä laittaa muistiin tuo japanilainen puutarha. Olen käynyt vastaavissa mm. Lontoossa ja Monte Carlossa.
Haag on joskus ollut listalla, koska haluaisin käydä YK:n kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Olen kiinnostunut kv-oikeudesta ja kävin joskus Genevessä YK:n päämajassa opastetulla kierroksella.
TykkääTykkää
Me satuttiin olemaan tuolla mielenosoituksen (Israel/Gazan tilanteen) aikaan. Melkoinen joukko.
TykkääTykkää
Puutarhat ova kauniita syksyn väriloistossa. Mukava lukea mitä Haagilla on tarjottavana. Se ei ole ollut omassa harkinnassa koskaan, mutta näyttää kivalle kohteelle.
TykkääLiked by 1 henkilö
Syksy on hieno vuodenaika matkustaa juuri tuon väriloiston vuoksi.
TykkääTykkää
Nämä on kyllä jänniä nää kohteet, jotka ei ihan heti aukea! 😀 Mutta kuulostaa tosiaan monipuoliselta ja mielenkiintoiselta kohteelta. Syksy on kyllä kivaa aikaa käydä kaupunkilomalla, kaunista on tuollakin syksyn väreissä.
TykkääTykkää
Keskikesällä ei niin kiva Europpassa helteellä olekaan, paitsi rannikolla.
TykkääTykkää
Tiesin, mikä maalaus on Tyttö ja helmikorvakoru, mutta en ollut koskaan katsonut sitä korvakorua ennen kuin nyt. Vieläpä ei olla sitä ketkään aktivistit sotkeneet.
Japanilainen puutarha on kyllä hieno. Ymmärrän, että ihmiset tungeksivat sinne. Ylipäätään puistot olivat niin hienoja, että mietin, että pitäisi lähteä sellaiseen paikkaan, missä on isot puistot ja niissä lammikot täynnä sorsia.
TykkääLiked by 1 henkilö
Luulenpa, että aktivistit ei liki pääse mutta tosiaan aina kaikenlaista sattuu.
TykkääTykkää