Lontoossa toisen kerran -mitä vielä voi nähdä?

Pari viikkoa on siitä kun reissusta kotiuduimme. Lontoossa olimme samalla poppoolla kuusi vuotta sitten. Mitä tehdä kaupungissa, joka tuli jo kerran melko tarkkaan koluttua?

Todella paljon, voisi vastata edellä esitettyyn kysymykseen. Kaupunki on niin iso, että muutaman päivän reissulla ei ehdi kokemaan kuin murto-osan. Ja nytkin kävi niin, että emme ehtineet nähdä kaikkea, mitä olisimme halunneet.

Kuuden vuoden takainen juttu Lontoosta löytyy täältä.

Olimme reissussa viisi yötä. Miten aikaamme kulutimme Lontoossa sinä aikana, kun emme ehtineet minnekään? Vai ehdimmekö me?

Iltapäiväteellä

Lontooseen päästyä ensimmäiseksi halusimme iltapäiväteelle. Se on vaan niin must juttu Englannissa ja erityisesti Lontoossa, missä on varaa valita. Linkistä löytyy kattava valikoima paikkoja. Pöytävaraus on syytä tehdä! Me valitsimme ravintolan nimeltä Sketch, joka sijaitsee Sohossa.

Paikka on kerrassaan upea. Tarjoilut erittäin maukkaat. Tunnelmaa lisää livemusiikki ja sisustus sekä palvelu. Meitä kohdellaan kuin kuninkaallisia. Ensimmäiseksi valitsemme, minkälaisen iltapäiväteen haluamme eli skumpalla vaiko ilman jne ja sen jälkeen teelajin. Niitä on monta eri lajia. Toki haluamme iltapäiväteen aidolla samppanjalla ihan vaan matkan alkamisen kunniaksi. Sitä kaadetaan meille laseihin näyttävästi. Nautimme joka solulla Teehetkestämme.

Ainoan miinuksen saa paikka siitä, että tee jäähtyy hetimiten ja että paikka on häiritsevän hälyisä. Paikka on myös hintavahko. Tai no mitä pitää juoda aitoa samppanjaa, joka maksaa maltaita.

Alkupalaksi kaviaaria, juustotikkuja ja juustokastiketta.

Sky Garden

Ei taida Lontoossa olla useita näköalapaikkoja. Itse asiassa ei ole edes tullut tutkittua. Sky Gardenia on kehuttu paljon, eikä suotta. Rakennuksen ylimmässä 36 kerroksessa on puutarha ja näköala ympäri kaupungin. Ja mikä parasta paikka on ilmainen. Pitää vaan muistaa varata vierailuaika etukäteen nettisivuilla. Toki sisään voi päästä suoraankin mutta ainakin tuona päivänä, jolloin vierailimme, oli oven luona kyltti, missä luki, että sisään ei pääse ilman varausta, koska paikka on täyteen varattu.

Kierrämme alueen ympäri. Aurinkoinen sää tarjoaa hyvät näkymät eri puolille kaupunkia. Sitten istahdamme hetkeksi nauttien smoothiet ennen pois lähtöämme.

Uutta ja vanhaa. Takana Sky Gardenin rakennus
Towerin linna ja Tower bridge näkyvät hienosti yläilmoista

Risteily Thameslilla Lontoosta Greenwichiin

Sky Gardenin jälkeen on aika löytää Thamesin risteilyn lähtölaituri. Se näkyy olevan Big Benin lähellä. Sinne on sen verran matkaa, että päätämme edetä matkan metrolla. Olimmehan jo aamulla kävelleet hotellilta Thamesin rantaa pitkin Sky Gardeniin.

Olemme varanneet risteilyn, joka menee Lontoon keskustasta Greenwichiin saakka. Emme nouse siellä ylös vaikka se olisi ollut mahdollista vaan palaamme heti takaisin. Kaupunki hahmottuu hyvin eri tavoin joelta käsin. Risteily kestää pari tuntia.

Risteilyitä on hyvin erilaisia ja niitä voi ostaa satamalaiturin lipunmyyntikojuista.

Greenwich
Tower. Miten voi olla, että edelliskerrasta muistin linnan olleen toisella puolen jokea?

Rantapromenadilla

Hotellimme on aivan liki Thames -jokea ja keskeistä keskusta-aluetta. Sunnuntai aamulla viettämämme aikaa rantapromenadilla. Aikamme käveltyä, olemme vastapäätä Big Beniä maailmanpyörän vieressä. Näyttää siltä, että muutkin ovat tulleet viettämään vapaapäivää promenadille. Kyseinen rantareitti on hyvin suosittu. Rantakadun äärellä on paljon erilaisia myynti- ja ruokakojuja. Rantakadun läheisyydessä löytyy mm. paikallisten käsityöntekijöiden omia ostospaikkoja. Harmiksemme kaikki paikat ei ole aikaisin aamusta avoinna. Siellä on myös jonkinlainen tivoli ja esiintyviä katutaiteilijota. Jäämme seuraamaan yhden esitystä hetkeksi. Ilma on kesäinen. Aika kuluu nauttiessa auringonpaisteesta, ihmisvilinästä ja näkymistä.

Skeittiradan graffitit

Shoppailua

Lontoo on kuin tehty shoppailijoille. Me löydämme parhaat paikat Oxfordstreetiltä. Siellä meillä menee yksi aamupäivä.

Musikaaleja, teatteria ja oopperaa

Olemme etukäteen ostaneet liput Abban konserttiin. Ekstempore tulopäivänä päädymme tiedustelemaan edullisia lippuja johonkin musikaaliin. Leicester squarelta löytyy lipputoimisto, joka tarjoaa lippuja esityksiin. Mutta alennuksia emme saman päivän esityksiin saa, kuten huhu kulkee.

Ostamme liput &Juliet musikaaliin, jota esitetään Shaftesburyn teatterissa. Juuri ja juuri ehdimme päikkäreiden jälkeen esitykseen kera eväiden.

Teatteriin menossa? Lippujen ostaminen on helppoa!

Retkiä kaupungista

Kaupungista voi tehdä retkiä muualle Englantiin joko omatoimisesti vuokraamalla auton tai hyppäämällä junaan tai bussiin. Sitten on tahoja, jotka tarjoavat opasretkiä. Get your Guidesta ostamme kokopäiväretken Stonehengeen, Winsdoriin ja Oxfordiin. Näistä kohteista myöhemmin lisää.

Loppujen lopuksi, jos ei halua pitää hoppua matkalla, ei päivään voi kovinkaan useaa kohdetta mahduttaa.

Lopuksi

Kirjoittaessani tätä juttua, saa koko maailma kuulla suru-uutisen. Kuningatar Elisabet II on kuollut Skotlannissa Balmoralin linnassa. Hänellä on tapana matkustaa sinne joka vuosi samaan ajankohtaan viettämään kesälomaa. Osanottoni perheelle ja koko Englannin kansalle poisnukkumisen johdosta.

Buckinghamin palatsin edustalla
Koronaan kuolleiden muistoksi sai sydämeen kirjoittaa nimen.

22 vastausta artikkeliin “Lontoossa toisen kerran -mitä vielä voi nähdä?

  1. Lontoossa kyllä riittää tekemistä! Tuo kuusi vuotta suurkaupungista puhuttaessa on myös niin pitkä aika, että varmasti sinne ehtii sinä aikana tulemaan lisää uutta ja mielenkiintoista näkemistä. Tuollaiset jokiristeilyt ovat muuten myös omaan mieleen, kiva tapa katsoa kaupunkia.

    Tykkää

    1. Todellakin kuusi vuotta on pitkä aika. Ehtii tapahtumaan vaikka mitä. Mutta luinpa, että mestariuudistuja kaupunkiin on Tallinna. Lontoo ei ollut hirveästi muuttunut.
      Risteilyillä (joki) käydään melkein aina kaupungissa ollessa. Kiva tapa tutustua.

      Tykkää

  2. Ainakin omalta osaltani olen kokenut, että monessa suurkaupungissa se toinen tai kolmas tai neljäs reissu on oikeastaan paljon kivampi kuin se ensimmäinen, kun enää ei ole ”pakko” tehdä mitään vaan voi valita tekemiset ja kohteet sen mukaan miltä kunakin aamuna tuntuu! Mutta Lontoo kuulunee kyllä niihin kaupunkeihin, joissa kohteita riittää monen monelle reissulle ja jos ne jakautuvat useammalle vuosikymmenelle, niin osa kohteista kannattaa varmaan jo kerratakin.

    Liked by 1 henkilö

  3. Tämähän tuli melkein kuin tilauksesta. Me oltiin ihan viittä vaille varaamassa Lontoo matkaa, mutta päätettiin siirtää niitä vielä keväämmälle (katsotaan onko keväällä mieli muuttunut vai mitkä on sen hetkiset suunnitelmat). Lontoo ei oo koskaan houkuttanut, mutta mies on siellä halunnut käydä. Outoa kuvitella minkälaista siellä oikeasti on, kun ei oo koskaan käynyt ja niin moni siitä aina puhuu. Pitäähän se joskus kokea! 🙂 Ja kuitenkin niin lyhyiden ja halpojen lentojen päässä! Ajateltiin ensin olla 3 yötä, mutta taitaa siellä olla sen verran paljon tekemistä että muutama hassu päivä ei riitä mihinkään 😀

    Liked by 1 henkilö

  4. Lontoo on todellakin aikamoinen matkailukeidas. Olen ollut siellä useita kertoja, mutta en uskalla edes ajatella, kuinka paljon jäi vielä näkemättä. Minua itse asiassa yllätti sen suuruus ensimmäisellä visiitillä. Pitää ehdottomasti päästä sinne uudestaan, juoda iltapäiväteetä ja vierailla parissa museossa, jotka jäivät silloin väliin. Sky Garden ei ollut edes rakennettu vielä, kun olen käynyt kaupungissa viimeisen kerran.

    Tykkää

  5. Lontoo on kiva kaupunki ja sieltä löytyy aina jotain uutta nähtävää. Mekin kävimme viime reissulla Sky Gardenissa sekä teimme tuon risteilyn Greenwichiin. Kävimme siellä myös kävelemässä ja tulimme bussilla pois. Nyt olisi ollut hienoa olla Lontoossa jättämässä jäähyväiset kuningattarelle. Tosin kuulin tänään radiosta, että hänen arkulleen on 9 tunnin jono.

    Liked by 1 henkilö

  6. Tietysti Baker Street ja Sotheby’s. Lontoo on kyllä muuttunut viime kerran jälkeen niin paljon, että sinne voisi tehdä uuden ja täysin erilaisen visiitin, vaikka pyörän vuokraten.

    Liked by 1 henkilö

  7. Mieheni ei ole koskaan ollut Lontoossa – sitten kun menemme, niin hän pelkästään tyytyväinen, että olen turistikohteet kiertänyt aika hyvin kolmella vierailullani

    Tykkää

  8. Itsekin olen käynyt Lontoossa kahdesti, viimeksi lasten kanssa, kas, kuusi vuotta sitten. Meillä kaikilla on Lontoo-ikävä ja olisi kiva mennä uudestaan. Viimeksi kävimme Buckinghamin palatsissa ja HP studioilla, V&A museossa, Harrodsilla ja pubissa fish and chipseillä jne, mutta esim musikaalissa olisi kiva käydä, myös Britishmuseumin ja hienot katedraalit ja abbeyn haluaisin näyttää lapsille. Ja taidetta. Kaupunkia. Ja tietysti olisi kiva viettää aikaa myös muualla Englannissa. Oi. Niin paljon nähtävää, niin vähän aikaa..

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s