Instagramin viisi +1 kuvaa ja viisi +1 matkaa

Minulla on hirveä ikävä kesään ja vielä pitää malttaa muutama kuukausi. Matkakuumekin valtaa sielun. Ja matkojakaan ei ole tiedossa kuin vasta toukokuussa, jolloin lähdemme Hollantiin. Olisiko siis aika viivähtää hetki kuvamuistoissa ja etsiä instagramista viisi jo hiukan unohtunuttakin kuvamuistoa eri matkoilta. Otsikkokuva on Vlissingenin rannoilta

1. Lontoon pidennetty viikonloppumatka

Lontooseen teimme ystävän kanssa muutama vuosi sitten pidennetyn viikonloppumatkan. Ihastuin erityisesti Lontoon moninaisuuteen. Lontoo tarjoaa matkailijalle ostospaikkoja, nähtävyyksiä, historiaa, kulttuuria ja ruokapaikkoja. Se on jokaiselle jotakin paikka. Ilmankos kaupunki on yksi maailman suosituimpia matkakohteita. Kaikkea emme edes ehtineet viikonlopun aikana näkemään mutta edes jotakin.

Yksi Lontoon kohteista, Picadilly cirkus, vangitsi minut täysin. Mainosvalot loivat ympärilleen sellaista valovoimaa väreineen, ettei sitä voi heti unohtaa. Kuvia tuli räpsittyä vaikka kuinka monta ja näistä alla oleva kuva päätyi instaankin.

29019704_10212711816483536_1650951100_n.png

Juttulinkit Lontooseen:

Vanhan blogin Lontoo

2. Pisa muutakin kuin torni

Meillä oli se viimeinen päivä reilun kahden viikon Italian matkasta jäljellä. Olimme Cinque Terrestä edenneet pariksi yöksi Rapalloon. Edellisenä iltana jostain kumman syystä päätimme, että nyt lähdetään vieä katsomaan, onko se Pisan torni kalteva vaiko ei. Aamulla kulkumme johti juna-asemalle junalippujen ostoon ja junaan. Parin tunnin junamatkan jälkeen päädyimme Pisaan. Heti ensimmäiseksi suuntasimme kulkumme ihmeiden aukiolle. Aikamme siellä pyörittyämme palasimme kaupunkiin. Jälkeenpäin totesin kaupungin lävitse kulkiessa, että siellä on paljon muutakin kuin tuo kalteva torni. Rosoinen kaupunkikuva miellytti kovin silmääni.

Yksi Pisan nähtävyys on mm keskustassa Arno joen rannalla oleva pikkuinen goottikirkko.

29019831_10212711847364308_1484234239_n.png

Juttulinkki Pisaan: Pisa -oliko se torni sittenkään vino?

3. Jouluaatto Rotterdamissa

Tiedätte jo varmasti, että yksi tyttäristäni asuu Hollannissa. Me vietimme joulun 2015 hänen luona. Jouluaatto ei ollut ihan perinteisin, koska lähdimme päiväksi Rotterdamiin. Rotterdamin kauppahallista tuli kertaheitolla suosikkini niin arkkitehtuurisesti kuin hallissa olevan ruokatarjonnan vuoksi.

29138392_10212711879205104_1656139509_n.png

Linkki Rotterdamin juttuun: Rotterdam -yksi maailman suurimmista satamakaupungeista

4. Kesäinen päiväretki Kastoksen saarelle

Olimme vuosia sitten kesälomalla Lefkaksella. Saarelta oli hyvät mahdollisuudet käydä lähisaarilla kuten Meganissi, Ithaka, Kastos jne.

Me ostimme lipun päiväretkelle isoon purjeveneeseen. Yhden päivän aikana purjehdimme lähisaaria kierrellen. Saarista Kastos jäi erityisesti mieleen.  Saarihyppelyn välissä saimme lekotella laivan kannella aurinkoa ottaen ja maisemia ihaillen. Todellinen laiskan lomailijan päivä.

29019306_10212711882645190_2046840686_n.png

Juttua Lefaksen matkasta: Lefkas

5. Kesälomareissumme alkupäivät Dubrovnikissa

Vuosi sitten kesällä teimme kahden viikon matkan Balkanin maihin: Kroatia, Bosnia Herzigovina, Montenegro, Albania ja Kreikka.  Matkamme alkoi Dubrovnikistä. Ihastuin aivan suunnattomasti heti ensisilmäyksellä Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin.

Illan tullen nousimme kaapelihissillä SRD-vuorelle ihastelemaan maisemia. Kyllä kannatti, sillä maisemat olivat kerrassaan upeat. mm. vanha kaupunki erottautui kivasti ylhäältä käsin.

29020076_10212711889125352_1363501124_n.png

Juttulinkkejä:

Täydellinen päivä Dubrovnikissa

Dubrovnik – me tapaamme taas Kroatia

6. Päiväreissulla Tukholmassa

Tukholmassa kävimme eräänä talvena päiväreissulla. Suomesta käsin Tukholmaan on helppo matkustaa joko Turusta tai Helsingistä laivalla. Omat askeleeni kulkeutuvat aina Tukholmassa ollessa sen vanhaan kaupunkiin, kuin nytkin. Vanhankaupungin tunnelma on minulle mieluinen. Stortårget on yksi vanhan kaupungin hiennoimmista paikoista.

29993939_10212801130556332_841074107_o

Juttua Tukholmasta: Mitä tehdä Tukholmassa?

Instagram Travel Thursday

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @matkallalahelletaikauas

 

49 vastausta artikkeliin “Instagramin viisi +1 kuvaa ja viisi +1 matkaa

  1. Ihania kuvia ja tunnelmia. Fiilistelin erityisesti Dubrovnikia, koska olen lähdössä sinne syyskuussa. En malttaisi odottaa. Täytyy käydä lukemassa juttusi kyseisestä paikasta.

    Liked by 2 people

  2. Poikani vaimoineen on lähdössä huomenaamuna Lontooseen. Pitänee vihjaista Piccadilly Circuksesta heille. Mikä se muuten on?
    Itse olen usein suunnitellut lentäväni Kokkolasta Tukholmaan. Mieheni sisko perheineen asuu Tukholman eteläpuolella. Tukholman vanhakaupunki kiinnostaisi minukin, samoin joku kuninkaallisten juttu, siis vaikka heidän asuinlinnansa.
    Kiitos kuvistasi ja linkeistä. Kävin kurkistamassa Kuubaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. Picadilly cirkus on pelkkä aukio. Mutta täynnä elämää ja liikennettä.

      Tykkää

  3. Tämän jutun kansikuva toi mieleen Englannin Frintonin, missä anoppi ja brittisiippani muu perhe asuu. Oli oikein pakko katsoa kartalta ja selvisi, että Vlissingen sijaitseekin ihan vastarannalla, joten ei se kai ollutkaan ihan sattumaa! 😀 Nyt tuli kova ikävä Frintonia.

    Ja ah, tuo odottamisen suloinen tuska. Olen itse lähtökuopissa vuoden ensimmäiselle ulkomaanmatkalle. Olen kantanut oman korteni kekoon ympäristötalkoissa ja jättänyt alkuvuonna lyhyet äkkilähtölennot väliin, vaikka kuinka olisi tarjoukset houkutelleet. Nyt on kuitenkin edessä viikon road trip -reissu Kreetalla, ja pakko myöntää, että loma tulee tarpeeseen. Kyllä se sinunkin lomasi sieltä vielä koittaa! 💙

    Liked by 1 henkilö

    1. Englannin rannikolla en ole ollut mutta osaan kuvitella, että maisemat ovat hyvin samantapaiset. En tiedä reissukuumeilu on nyt hyvin paha vaikka juuri Jordaniassa oltiin ja helatorstaina mennään taas. Kreeta ja roadtrip kuulostaa hyvältä. Mukavaa reissua!

      Liked by 1 henkilö

      1. Kiitos. Siitä tietää, että reissu lähenee, kun tein juuri matkustusilmoituksen! 🙂 Yritän siis skarpata tässäkin asiassa. Olen tainnut vain kerran aiemmin tehdä, ja siitäkin on pari vuotta aikaa. Ihanaa viikonloppua!

        Liked by 1 henkilö

      2. Tuo on hyvä tehdä. Me teimme eka kerran Jordaniaan mennessä. Lapsille kyllä aina hotellitiedot annetaan, jotta tietävät. Viikonloppuja myös!

        Tykkää

  4. Matkoista jää ihania muistoja, ja nykyään niihin on niin helppo palata instakuvia selaamalla. Kieriskelen myös hirmuisen matkakuumeen kourissa, koska seuraava reissu on vasta kesäkuussa. En muista koska viimeksi olisin matkustanut näin vähän.

    Liked by 1 henkilö

    1. Sama juttu. Kaksi vuotta ollaan keväisin oltu joka kuukausi jossain nyt ei. Meillä ei ole kesäksi tiedossa mitään. Suunnitelmia kyllä. Jouluksi kaavaillaan Kambodzaa ja Vietnamia. Lentoihin nyt menossa säästötalkoot.

      Tykkää

  5. Mua ei taas Piccadilly circus hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Ois ehkä pitänyt tulla sinne pimeällä. Tuossa sunkin kuvassa on ihan eri fiilis kuin vaikka keskellä harmaata päivää. Duprovnik on mulla haavelistalla. ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Ihan varmastikin juuri noin, Vesisateella ei paikka ole sen ihmeellisempi. Vesisadetta meillä oli tuona viikonloppuna. Dubrovnik on mahtava!

      Tykkää

  6. Instagram on siitä mukava, että sieltä löytyy niitä kivoja hetkiä, jotka muuten saattavat hetkellisesti jopa unohtua. Mulla on Lontoo mietinnässä syksylle. Olen käynyt siellä pari kertaa aiemmin, mutta siellä on edelleen niin paljon, mitä haluan nähdä!

    Liked by 1 henkilö

    1. Niin totta. Instan avulla voi tehdä pikakelauksen matkoista. Itselläkin on Lontoossa paikkoja näkemättä eli uusinta matka on tehtävä.

      Tykkää

  7. Tuo otsikkokuva on niin hieno! Tulee ikävä ison meren rantaan☺ Ja tuo Kreikan saarihyppely kuulostaa tosi kiinnostavalta, aiai. Kauhea matkakuume täälläkin, vaikka vapuksi taas lähdetään reissuun. Kesäksi ei ole edes suunnitelmia, huoh.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Hollannin rannikko on huikea paikka. Meilläkään ei ole kuin suunnitelmia. Aika näyttää mitä tapahtuu.

      Liked by 1 henkilö

  8. Ihania kuvia ja fiiliksiä. Lontoossa olen käynyt nuorena tyttönä, kovasti tekisi mieli uudelleen! Ja Tukholma, ihana tuo kuva! Kävimme syömässä voileivät kahvikupin kera tuossa kuvassa olevassa punaisessa rakennuksessa, aivan ihana kahvila!
    Ja vielä, minullakin on niin ikävä kesää ja myös toukokuuhun odotettava seuraavaa matkaa! Mitenköhän me kestämme! 😀

    Liked by 1 henkilö

    1. Nyt ainakin räntäsateessa kestäminen vaikeaa! Ai oliko tuossa punaisessa rakennuksessa kahvila. Kiitos tästä tiedosta. Voisi vaikka pistäytyä, kun Tukholmaan pääsee.

      Tykkää

      1. Muistaakseni Kaffekoppen oli sen kahvilan nimi tuossa punaisessa talossa. Kannattaa pistäytyä, melko persoonallinen, mutta ihana paikka! 🙂

        Liked by 1 henkilö

  9. Terhi | VAGABONDA 7 huhtikuun, 2018 — 6:32 am

    Kun kävin vuosi sitten Lontoossa, oli pettymyksekseni Piccadilly Circuksen valotaulut pois päältä korjaustöiden vuoksi. No, Lontooseen tekisi mieli mennä uudestaan, joten eiköhän ne vielä joskus tule nähtyä täydessä valaistuksessaan 🙂 Upea kuva Dubrovnikista! Olen käynyt siellä päiväreissulla useasti, mutta Srd-vuorelle en ole vielä itseäni saanut…

    Liked by 1 henkilö

    1. Tulee tuosta Lontoosta mieleen, että on niin harmi kun olennaisten nähtävyyksien osalta käy juuri noin; joko paikka on kiinni tai remontti menossa! Srd-vuorelle suosittelen ehdottomasti menemään, jos Dubrovnikiin vielä päädyt!

      Tykkää

  10. Tällaisia koosteita on mukava lukea, varsinkin kun on itse käynyt suunnilleen samoissa paikoissa ja voi vertailla omia muistojaan. Muuten tuttuja paikkoja, mutta Lefkakselta ei tehty retkeä Kastokselle, enkä käynyt Rotterdamissa kauppahallissa. Oma suosikkini näistä on Srd-vuori, jonka näkymät ovat mahtavat niin Dubrovnikin vanhaankaupunkiin, merelle kuin vuorillekin päin. Tukholmaan tulee varmasti palattua usein, mutta esimerkiksi myös vaikka Rotterdamiin voisi tutustua joskus paremmalla ajalla paremmin.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Niin onkin kiva lukea lyhyitä koosteita eri tärpeistä. Me oltiin Rotterdamissa talvella. Kesällä sinne voisi olla kiva palata.

      Tykkää

  11. Suosikkini on ehdottomasti tuo kuva Lefkakselta. Mä olen haaveillut Kreikan saaristosta jo niin pitkään, että lähivuosina se reissu on toteutettava. Samoin tuo Balkanin reissu kuulostaa mielettömältä. Sinne vetää myös veri!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Vaikka Kreikassa on tullut käytyä , on vielä myös saaria minne haluaisin matkata. No kaikki aikanaan.

      Tykkää

  12. Vähän sama kun sulla että kesää odotellessa. Tai no mulla ei oo vielä seuraavaa reissuu varmasti tiedossa, tuskin mihinkään kovin pitkälle päätyy ennen kesälomaa, jollon toivottavasti mahis lähteä taas autolla reissaa, mut se vasta elokuussa.. ei oikein jaksas siihen asti olla ilman mitään reissua.. Mut sullahan tulee jo kohta, toukokuu on täällä ihan kohta 😀 Keväinen Hollanti kuunnostaa kivalle!!

    Oon mieltänyt Pisan vaan sen tornin mukaan! Pakko oli käydä googlaamassa, kun oli vähiten mun tuntema/tietävä paikka noista. Näytti ihan mielenkiintoiselle kaupungille. Haluisin kyllä käydä tsekkaamassa ton tornin kanssa et onko se oikeesti vino 😀

    Liked by 1 henkilö

    1. Totta Hollanti on piristys keväässä. Kesäksi meillä ei ole mitään lukkoon lyötyä. Aika näyttää mitä tehdään

      Tykkää

  13. Tämä on kyllä juuri oikea hetki fiilistellä matkoja, kun kevätaurinko alkaa pilkahtaa ja ainakin Facebookin mukaan joku oli jo bongannut leskenlehdenkin :O
    Minulla on tässä jo parikin matkaa tiedossa. Nyt viikonloppuna Bilbao ja Riojan alue, toukokuulle Pietaria ja kesälle ehkä Albania. Ihana fiilistellä kaikenlaisia kohteita ja matkoja, kun omatkin tulevat olemaan niin laidasta laitaan 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Wau hienon kuuloset reissut sinulla tulossa ja tosiaan ihan eri suuntiin!

      Tykkää

  14. Matkamuistelut ovat joskus ihan kivoja. Tiivillä matkustustahdilla en tosin ole siihen oikein viime aikoina ehtinyt, hyvä että ehtii blogijutuiksi jalostaa edellisen reissun ennen seuraavan alkua 🙂 – ensi viikolla vuorossa meilläkin Hollanti, Keukenhof ja Amsterdam.

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuolla matkatahdilla ei varmaan tosiaan muistelemaan ehdi. Joskus sitten Toista se on tämmösellä vähemmän matkaavalla. Mukavaa matkaa Hollantiin!

      Tykkää

  15. Mukavia muistoja tuli mieleen kuvistasi. Rotterdam ja Lefkas eivät olleet tuttuja, mutta muut kuvissa esiintyvät rakennukset tunnistin heti omilta reissuilta. Pisan goottilaiskirkko Arno-joen rannalla oli parasta Pisaa, joka ihmeitten aukiota lukuun ottamatta oli itselle pienoinen pettymys.

    Liked by 1 henkilö

    1. Pisassa itse pidin enemmän kaupungista. Toki hulppean hienoja valkoisia rakennuksia oli tuolla aukiolla 🙂

      Tykkää

  16. Olin ensimmäisen kerran Lontoossa isäni kanssa 13-vuotiaana. Jo silloin Piccadilly Circus teki minuun vaikutuksen. Tai ehkä juuri silloin, kun ei 80-luvun Turussa oikein valomainoksia niin suuren maailman malliin ollut. Joka kerta sen jälkeenkin olen hakeutunut mainosten äärelle. Ja voi että kun melkein liikutun cokiksen mainoksessa, jossa pullot istuvat kaksikerroksisessa punaisessa bussissa. Jännät asiat, lapsellisetkin, jaksavat viihdyttää yhä edelleen. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Niinpä mikäköhän tuossa aukiossa on. No ainakin illalla koko aukio muuttaa väriään vmainosten mukaan.

      Tykkää

  17. Ihania kuvia! Yritin katsella josko tänä kesänä olisi mennyt Pisaan edullisia lentoja mutta ei lykästänyt. Olisi kiva käydä niissäkin maisemissa. Lefkas kuulostaisi myös kiinnostavalle. Muut paikat onkin tuttuja.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Harmi ettei natsannut lentojen kanssa. Joku toinen kerta sitten.

      Tykkää

  18. Ihania kuvamuistoja, nuo Dubrovnikin punaiset katot on kyllä joskus nähtävä! Pisa on todellakin muutakin kuin torni, itse kirjoitin aikanaan postauksen blogiin juuri tuolla nimellä 🙂 Miehen sisko asui siellä kaksi vuotta ja kylässä käydessä päästiin hiukan tutustumaan siihen kaupungin toiseen puoleen, tykkäsin!

    Liked by 1 henkilö

    1. Ehdottomasti Dubrovnikiin mennessä on mentävä muurille. Hmm aika jännää miten välillä toisten kanssa samoissa ajatuksissa mennään. Itsekin pidin muustakin kaupungista. Paitsi juna aseman seutu, joka kuhisi epämääräistä väkeä.

      Tykkää

  19. Kävin Kroatiassa joitakin vuosia sitten, Splitissä ja Bracin saarella. ja jostain syystä matkan jälkeen en ole hehkuttanut Kroatiaa oikein missään tai kenellekään. Luulen, että mun pitäisi antaa maalle uusi mahdollisuus, sillä niin moni rakastaa sitä yli kaiken. Tosin reissu alkoi vähän huonosti, sillä en meinannut löytää gluteenitonta ruokaa ja Kroatia on edelleen ainut maa, jossa mulla ei ole jostain syystä toiminut pankkikortti automaatilla. En saanut nostettua rahaa koko reissun aikana. 🙂 Bracin saaresta tykkäsin kyllä tosi paljon, mutta Split jäi vähän vaisuksi. Voi olla, että yöllä matkustaminen ja aamulla aikaisin saapuminen vaikuttivat asiaan. Dubronvik kuulostaa kyllä houkuttelevalta ja monet tutut ovat myös kehuneet sitä!

    Liked by 1 henkilö

    1. Itse pidin Splitistä mutta enemmän vielä Dubrovnikistä. Aika jännä tuo gluteeniton juttu. Sitten Kroatian saaret. Pidin myös Bracista ja Hvarista. Vielä haaveilen Korculasta. Sitä kehutaan myös paljon. Anna ihmeessä toinen mahdollisuus.

      Tykkää

  20. Loikkasinkin heti lukemaan tuota Lefkasin tekstiä! Näytti jotenkin niin hauskalta ja etsin uutta saari kohdetta vierailtavaksi.

    Liked by 1 henkilö

    1. Lefkas on mainio lomakohde. Nidrinkin rannat ovat jees mutta kun vuokraa menopelin on mahdollista vierailla muissakin paikoissa.

      Tykkää

  21. Tuo Dubrovnikin kuva on todella mahtava! Meille osui sateinen päivä eikä tuo kaapelihissi ollut silloin valitettavasti avoinna! Tukholmassa en ole ollut vuosiin siinä voisikin olla kiva kesän viikonloppukohde 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Tukholman reissusta esim kirsikankukkien aikaan täälläkin haaveillaan.

      Tykkää

  22. Onneksi kesä on jo aivan nurkan takana! 🙂 Ja aurinko on jo hellinyt meitä etelä-suomalaisia viime päivät. KOhta pääsee jälleen seikkailemaan niin kotimaan kuin ulkomaan teitä ja kokemaan uusia asioita. Erikoismaininta on annetava otsikkokuvastasi, se on vallan hieno!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Tuo on niin totta. Aurinko on tullut ja saamme nauttia sen lämmöstä. Kesää odotellessa 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close