Siem Reap

Tämä kertomus on osa vuodenvaihteen 2018 /2019 matkalaukkureissua. Reissun yhteenveto löytyy linkistä: Yhteenveto matkalaukkureissustamme Vietnamissa ja Kambodzassa.

Siem Reap on kahden viikon Aasian matkamme ensimmäinen kohde. Vietämme siellä ihastuttavassa viidakkohotellissa viisi yötä. Siem Reap ihastuttaa aitoudellaan, vaikka sitä turistirysäksi haukutaankin. Kaupunki yllättää myös nykyaikaisuudellaan. Mutta sanotaanko elintasoeroja selkesäti on huomattavissa. Ja varmaan kaupungissa luullaan, että me länsimaiset turistit olemme rikkaita ja tuomme rahaa isot kasat heidän taskuunsa.

Lisää kuvia Angkor Watista, koska näitä riittää!

Faktatietoa kaupungista

Siem Reap on Kambodzan neljänneksi suurin kaupunki ja siellä on noin 140 000 asukasta ja varmaan myös yhtä monta ellei enemmän mopoja, skoottereita yms kulkupelejä. Kaupungin liikenne antaa hiukan esimakua tulevasta liikenteestä ja sukkuloinnista liikenteen joukossa Vietnamin isoissa kaupungeissa. Vetovoimaiseksi kaupungin tekee Angkor Watin temppelialue. Siksi mekin sinne matkasimme.

Itse kaupungista löytyy paikallista väkeä mutta keskusta on melkoinen turistien viihde keskus. Keskustassa on turisteille viihdykkeinä night market ja pub street. Niiden liepeiltä mekin löydämme itsemme iltaisin saikaamme kuluttamassa tai syömässä illallista jossain sen lukemattomista ravintoloista. Aika kuluu ihmetellen, mitä kaikkea onkaan tarjolla aina hyönteisistä smootieihin ja halpoihin drinkkeihin, unohtamatta tietysitikään ruokapuolta kengurun lihasta krokotiiliin.

Pub street joulukoristein tuunattuna

Kuinka ollakaan rokkarit löytävät myös livemusiikkia. Hard rock cafe Angkor tarjoaa livemusiikkia silloin tällöin iltaisin. Ohjelmaliston löytää hard rock cafeen sivuilta.

Rockki sai jalat tutisemaan

Ihan en osaa sanoa, oliko ruoka ja juoma ihan sika halpaa Siem Reapissa. Ehkä olisi voinut olla, jos olisi syönyt katukeittiössä mutta me emme ottaneet riskiä vaan söimme ravintoloissa. No ei se niissäkään hirveän kallista ollut.

Tekemistä Siem Reapissa

Tekemistä Siem Reapissä riittää muutamaksi päiviksi. Me vietämme pari päivää temppeleillä ja yhden puolikkaan päivän Tonle Sap järven kelluvassa kylässä. Illat kuluvat kaupungilla tai hotellimme lähimaastossa.

Keskusta

Kaupungin lävitse virtaa joki. Sen sillat olivat valaistu iltaisin. Joen varrella on miellyttävää kävellä iltaisin. Mutta on melkoisen pimeää. Keskustassa on paljon ruokapaikkoja, baareja, kahviloita ja ostospaikkoja.

Old marketplace oli paikka, mistä sai ostaa kaikenlaista tavaraa. Omaan laukkuun eksyi pari silkkihuivia. Pitää muistaa tinkiä.

Beer street oli hyvin lähellä old marketplacea ja Food streetiä. Sieltä siis sai juomaa ja ruokaa. Ja siellä iltaisin jengi tuntui viihtyvän.

halpojen drinkkien baari sillan kupeessa

Syöminen

Mitä me sitten söimme? Hotellissamme on tarjolla perinteistä paikallista ruokaa. Syömme siellä muutaman kerran. Ruoka on tyypillistä aasialaista; nuudelia, riisiä, kalaa, kanaa, lihaa ja kasviksia. Jälkkärinä yleisimmin hedelmiä. Smoothieta ja jäätelöä sekä vohveleita löytyy myös. Yhtenä iltana innostuimme kokeilemaan ravintolaa, missä itse valmistetaan ateria grillaten ja keittäen pöytägrillissä. Ruoka osoittautuu nappivalinnaksi.

barbeque kambodzealaiseen tyyliin. Lihoina kanaa, sikaa, nautaa, krokotiilia, kalaa, mustekalaa
Jälkkärinä hedelmiä

Hygienia

Itse olen hygieniasta melkoisen tarkka. Meillä on mukana kosteuspyyhkeet, joilla pyyhimme kätemme ennen ruokailua. Yllättävän siistejä kuitenkin on esimerkiksi Angor Watin alueen vessat.

Katukeittiöiden hygieniataso arvelluttaa. Mistä ostavat lihansa ja einekset? Me näemme useassa paikassa, kuinka lihat ovat kadulla lämpimässä auringon paahteessa tiskillä päällä tuuletin, joka karkoittaa kärpäset.

mopoon bensaa tarjolla

Retket

Koska emme jaksa istua paikallamme, päiväohjelmamme sisältää retkiä eri kohteisiin.

Tekemämme retket ovat seuraavat:

Angkor Watin retket Angkor Wat osa 1 ja Angkor Wat osa 2

Tonle Sap järviretki: Tonle Sap järven kelluva kylä Khampong Phluk

Tarjolla olisi ollut myös retki vesiputouksille ja maaseudulle. Siellä emme ehdi käymään.

sähkötöitä on tehty 🙂
Hotellin lähellä on temppelialue
Valaistut sillat
Kategoriat AASIA, Kambodza, Maat ja kohteet, Siem ReapAvainsanat , ,

10 vastausta artikkeliin “Siem Reap

  1. Siem Reap tulee tavalla tai toisella kaikille Angkor Watiin matkaaville tutuksi. Me asuimme keskustan ulkopuolella, rauhallisella alueella, jossa oli muutama hyvä perusruokapaikka. Joen varttakin ja lähikortteleita oli kiva kävellä. Sen sijaan varsinaisesta keskustasta jäi vähän kolkko fiilis pub streetin ym. ohella. Mutta varmaan 99,99 prosentille ne temppelit onkin se pääjuttu. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuo on totta. Tuskin kukaan tulisi kaupunkiin pelkästään kaupungin vuoksi. Sen vuoksi keskustaan on kehittynyt ilta huvit.

      Tykkää

  2. Itse en kyllä liioin uskaltaisi syödä katukeittiössä. Turha ehdoin tahdoin hankkia vatsatautia seuralaiseksi lomalle. Itse kuljetan lomalle mukana myös aina melkoisen arsenaalin kaikenlaisia käsidesiä, -pyyhkeitä yms. 🙂
    Mutta onhan tuo mielettömän kiinnostava kohde. Erilainen ja eksoottinen.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä myös hiukan katukeittiöitä vältettiin. Hanoissa uskallettiin kerran. Meillä kosteuspyyhkeet ovat riittäneet onneksi.

      Tykkää

  3. Tykkäsin Siem Reapista tosi paljon! Ja lähtisin mielellään uudestaankin. Tosi nopeastihan se on kehittynyt, ei tästä kauaa ole aikaa kun Pub Street oli nimetty kaupungin ainoan pubin mukaan. Kambodzalaisesta ruoasta tykkään oikeastaan vielä enemmän kuin vietnamilaisesta mitä aina hehkutetaan. Söin paljon myös katukeittiöissä, ne on yleensä ihan ok, kunhan valitsee paikan jossa paikallisiakin on syömässä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Siem Reap ja Kambodza yllätti meikäläisenkin. Ruoka muistutti enemmän thaimaalaista kuin Vietnamilaista. Me myös tykättiin. Hienoa, että pitävät omaa kulttuuria yllä!

      Tykkää

  4. Tämä oli mielenkiintoista luettavaa, koska olen jo pitkään haaveillut Angkorin temppeleistä ja äskeisen Aasian-matkan jälkeen into palata tuonne päin maailmaa on suurimmillaan. Luulisin että voitaisiin viihtyä Siem Reapissa vaikka viikkokin, kun retkivaihtoehtoja tuntuu temppeleiden lisäksi riittävän muuallekin. Turistisuus ei viehätä, mutta siihen liittyvät palvelut toisaalta tekisivät meidän perhematkasta paljon helpomman. Lohdullista kuulla, että hygienian ja vessojen taso on siedettävä 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Täytyy sanoa, että omalta osaltani Kambodza ja Siem Reap yllätti. Ei mikään periferia ollenkaan. Perheellisiäkin näytti kaupungissa olevan. Jollain tavoin tuntui, että oli sivistyneempi versio Thaimaasta…

      Tykkää

  5. Me pysähdyttiin Siem Reapissa myös joulukuussa matkalla Vietnamista kohti Thaimaata. Tykästyin Siem Reapiin ja koko Kambodzaan, sillä se tuntui ihanan maalaismaiselta vaihtoehdolta verrattuna Vietnamin suurkaupunkeihin, joista olimme tulossa. Yhtenä päivänä käytiin Angkorin temppeleillä, toisena päivänä käveltiin keskustassa, kolmantena maattiin hotellin uima-altaalla. Olisi ollut mielenkiintoista olla pidempään ja käydä tutustumassa Tonle Sapin alueeseen tai vaihtoehtoisesti ympäröivään maaseutuun. Uskon, että joskus tulevaisuudessa tänne tulee vielä palattua!

    Tykkää

    1. Tuo on totta. Kambodza on niin erilainen verrattuna naapureihin. No Laosista en osaa sanoa.

      Tykkää

Jätä kommentti Matkalla lähelle tai kauas Peruuta vastaus

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close