Kun ei reissuun pääse ja matkakuumetta on havaittavissa, ei auta kuin muistella vanhoja matkoja.
Reissuja tehty ja tietty on tullut nukuttua, jos missäkin paikoissa.
Olen huomannut, että jokin erilainen ja rippasen luksus viehättää minua, kun majoitusta etsin. Joskus jopa olen valmis maksamaan ekstraa, jos jotain erittäin mielenkiintoista on tarjolla.
Meriharakka kirjoitti omista eriskummallisista hotelli valinnoistaan mm osassa 2 Erikoisimmat yöpymispaikkamme. Hän oli taasen kopioinut idean Viinilaakson viemää Paulan -blogista.
Inspiroidun kirjoituksista ja itselle syntyi idea kirjoittaa minun top 10 majoituskohteista. Nämä ei ole ehkä hirveän erikoisia mutta the hotelleja, jotka ovat jääneet mieleen. Listaa tehdessä, totesin valinnan kymmenen kärjestä olevan vaikea. Ikimuistoisia hotelleita on meille kertynyt yllättävän paljon.
Mutta siis tässä kymmenen hotellia, jotka ovat sykähdyttäneet meitä.
1. Kolin Sokos breaks hotelli
Suomi
Totta toki majoitusten the äiti alkaa Suomesta. Tämä hotelli sijaitsee Kolin huipulla upeissa näköaloissa. Huoneistot sinänsä eivät juurikaan ihmeellisiä ole mutta ne näköalat huoneesta HUOH!
Lisäksi hotelliin kuuluu spa, jota ei saa jättää väliin. Spasta löytyy erilaisia saunoja, suolahuone, ulkopaljut jne. Yhdessä altaassa pinnan alla soi Sibelius.
Sitten se ruoka. Hotellin ruoka on erinomaista ja aamiaisella on kattava valikoima aamiaissärvintä.
Hotelli ei ole keskustassa. Mutta se ei haittaa. Se itse asiassa Kolilla kuuluu asiaan. Olla lähellä luontoa. Seinäjoelta hotelliin pääsee mm kimppataksikyydillä.
Lue lisää Kolin reissuistamme Kolin Breaks Sokos hotelli -Suomen kansallismaisemissa
2. Vilna Shakespeare boutique hotelli
Liettua
Boutique hotellit on meille se yksi juttu. Melko usein löydämme itsemme tämän tyyppisestä hotellista. Vilnaan Shakespeare hotelli oli rakennettu kirjailijateemoittain. Se oli sisustukseltaan 1800 -luvun lopun tyylinen. Ja sijainniltaan mitä parhain, koska se sijaitsee Vilnan vanhassa kaupungissa.
Meillä oli kattohuoneisto ja kirjailijan nimeltä Voltairen mukainen.
Aamiaishuone ansaitsee maininnan. Se on sellainen olohuonetyylinen. Kaikki aterian ainekset tilataan pöytään.
Erikseen hotellista voi lukea täältä
3. Leidenin Huys van Leiden boutique hotelli
Hollanti
Löysin tämän hotellin, kun ties monennenko kerran etsin majoituskohdetta matkatessamme Leideniin. Jostain sattui silmääni, että tämä hotelli oli äänestetty Hollannin parhaaksi boutique hotelliksi. Pakkohan sitä oli päästä testaamaan.
Hotelli on 400 vuotta vanha. Sisustus on sen ajan henkinen. Hotelli on pieni, siellä on vain 7 huonetta. Ja mikä ihmeellistä hotellissa on sauna ja spa. Näitä me emme vierailulla ehtineet testaamaan.
Huoneemme sisustus on kaunis(vanhanaikainen sisustus saa sydämeni sykkimään). Huoneen ikkunasta avautuu näkymä kanaaliin. Hotelli sijaitsee Leideniin vanhan kaupungin laitamilla.
Harmi, ettemme ehdi paljoakaan viettämään aikaa hotellissa.
Aamiainen on varattava etukäteen ja ilmoitettava mihin aikaan tulee syömään. Istumme kaksin huoneessa. Kahvit tuodaan pöytään ja munakkaat ym lämpimät tilataan listalta. Kylmät ruuat haetaan itse.
4. Pinhao viinitila Qvinta de la Rosa
Portugali
Suunnittelin matkaa Portugaliin. Olin Porton osalta kuullut vinkattavan upeasta junareiteistä ja Dourojoen laaksosta. Aloin tutkimaan tilannetta tarkemmin ja kuin sattumalta löysin viinitilan, missä oli tarjolla majoitusta. Joskus sattumavalinnatkin osuvat nappiin. Tämä viinitila majoituksineen jää pysyvästi sydämeeni. Voiko majoitusta olla näin upeissa puitteissa? Kyllä vaan.
Kylille tilalta oli muutama kilometri. Me viihdyimme tilalla. Siellä oli tarjolla kaikki tarvittava. Huoneemme oli kivasti tilan toisen laidan rakennuksessa ja partiomme oli rauhallinen. Huoneisto oli melko uusi, erittäin siisti ja tilava sekä hyvin maalaismainen.
Samassa rakennuksessa yläkerrassa oli yhteisiä vapaa-ajan viettotiloja ja Uima allas alue. Viiniviljelmille ja luontopoluille pääsi suoraan huoneistosta.
Olimme illaksi varanneet viinitilavierailun tastingeineen. Loppuillaksi olimme vielä varanneet pöydän tilan ravintolasta. Ravintola sijaitsi kivasti joen laitamissa ja tarjosi huikeat näkymät joelle. Ja se ruoka…. Oli maukasta ja perinteistä. Samoin aamiainen. Täällä olisin viihtynyt pidempäänkin kuin yhden yön.
Lisää matkastamme voi lukea Douron jokilaaksoalue – viinitilavierailulla henkeäsalpaavissa maisemissa
5. Aqaba kempinski luksusmajoitus
Jordania
Jos edelliset olivat erikoisia hotelleja, on tämä majoitus the luksus. Jo aulaan astuessamme pohdimme, että ollaanko me väärässä paikassa 🙂
No ei vainen. Tokihan joskus pitää elämästä nauttia. Laukkumme tuotiin huoneeseen. Oma palvelijamme kävi esittäytymässä ja toi meille hedelmiä. Palvelu oli mitä parhain. Illalla jopa sänky käytiin avaamassa, aamutohvelit laitettiin sängyn viereen ja vesipullo pöydälle. Parvekkeelta oli näkymä punaiselle merelle. Hotellissa oli upea ranta ja allas-alue, erilaisia ruokapaikkoja jne.
Ja me nautimme ja rentouduimme koko rahan edestä. Oli helmikuu mutta silti oli jo auringossa päivällä noin 25 asetta. Tämä riitti meille auringonpalvontaan.
6. Khao Lak laguna resort
Thaimaa
Tästä vierailusta on jo aikaa….kahdeksan vuotta. Hotelli on ja elää ja taitaa olla ollut useaan otteeseen suomalaisten numero ykkönen valittaessa vuoden parasta hotellia. Enkä ihmettele. Hotelli on paikka, joka vie sinut täydelliseen paratiisiin ja todelliselle lomalle. Kahden viikon jälkeen laiskottelu auringossa oli jo niin ihanaa, että kotiin ei olisi haluttu lähteä millään.
Hotellissa on valittavina niin normaalit perinteiset aasialaiset huoneet ja sitten bungaloweja. Meillä on tilava huone. Hotellilla on oma privaatti uimarantaa, spa -hoitola, rantabaari ja ystävällinen palvelu. Hotelli sijaitsi rannan läheisyydessä erittäin vehreellä viihtyisällä alueella. Ruoka hotellissa oli taivaallista. Hotelli tarjosi asukkaille hulppeat joulu- ja uudenvuoden juhlat.
7. Durresin Luksuslomaa Palace hotellissa
Albania
Teimme kahden viikon kiertomatkan Kroatia, Bosnia&herzigovinassa, Montenegrossa, Albaniassa ja Kreikassa. Albanian suhteen meillä oli ennakkoluuloja. Mutta viiden päivän maassa olon aikana ennakkoluulot haihtuivat. Vierailimme ensimmäiset kolme päivää Durresissa. Vierailuajankohta sattui vielä olemaan juhannus. Tällä kertaa ei ikävä päässyt pahasti yllättämään, koska hotellissa sattui olemaan jopa sauna.
Jälleen kerran hotelli oli viiden tähden täydellisyys. Ollessamme Albaniassa hintataso ei siitä huolimatta ollut päätä huimaava. Melko kohtuuhintaan saimme deluxe -huoneen näköalalla. Olisiko hinta ollut satastakaan per yö. Kuvat siis kertokoot puolestani.
8. Hotelli Hilton Tallinn park
Viro
Ei ole elämä mitään, jollet edes kerran pääse yöpymän maailmankuulussa hotelliketjussa Hiltonissa. Sen päätimme tehdä Tallinnassa. Olin nähnyt kuvia, kun tuttavani yöpyi kyseisessä paikassa ja sytyin huoneiden upeista näköalakuvista. Piti laittaa hotelli mieleen seuraavaa Tallinnan matkaa varten.
Hotelliin päästyä, jo ensi askeleella, kun nousee taksista sinua aletaan palvella kuin kuningasta. Pikkolopoika(mies) juoksee avaamaan ovia ja ottaa matkalaukut hellään huomaansa. Ja me sen kun nautimme hyvästä kohtelusta.
Huone on tyylikäs ja pääsemme ihastelemaan vanhan kaupungin maisemia huoneen ikkunasta.
Lue lisää Tallinnan uusi Hilton Tallin Park
9. Siem Reapin mane boutique hotel
Kambodza
Mennään taas takaisin boutique maailmaan. Vuoden 2018 loppua vietimme Aasian kiertueella. Etukäteen melko tarkkaan suunnittelin niin reittiä kuin sitä, missä yöpyä. Tämä hotelli, vaikka hieman syrjässä sijaitsi, oli todellinen keidas keskellä pölyistä kaupunkia.
Pieni (18 huonetta) söpö kambodzealaiseen tyyliin sisutettu hotelli (antiikkia ja retroa), missä taas saimme kokea olevamme tärkeitä. Hotellissa nautimme sen palveluista; opaspalveluista, iltapäivän kiireettömistä hetkistä uima-altaalla, hyvästä ruoasta, iltapäiväteestä ja kauniista huoneestamme. Hotellin puutarha oli kuin paratiisi / viidakko pölyisen kaupungin keskellä.
Lue lisää Mane boutique hotel & spa – paratiisihotelli Siem Reapissa
10. Da Nang Fusion suites
Vietnam
Da Nangista löysin myös aarteen. Läheltä rantaa löytyi erikoinen hotelli, joka tarjosi sviittimajoitusta. Hotelli sijaitsi rannalla ja joka huoneesta taattiin upea näköala. Huoneet olivat vielä kohtuuhintaisia. Huoneemme oli hulppea, ehkä liian isokin kahdelle. Huoneisto oli yhtä isoa tilaa, samassa yhteydessä sijaitsi keittiö, makuuhuone ja oleskelutila. Sitten vielä erikseen oli yksi huone sekä kylpyhuone. Näköalat olivat juuri sitä, mitä mainoksessa luvattiin. Huoneen ulkoseinät olivat lasia. Huoneen hintaan kuului päivittäin jalkahoito, jonka sai halutessa tilata vaikka omassa huoneessa tehtäväksi. Hotellissa olisi päivittäin ollut mahdollista osallistua erilaisiin jumppiin ja meditaatiosessioihin. Kohokohtana oli myös se, että aamiaisen olisi saanut tilata minne tahansa hotellin alueella. Kaikki sisustusmateriaali oli kierrätysmateriaalia ja luontoystävällistä. Harmillista näissä päivissämme oli se, että sää oli sateinen ja emme päässeet nauttimaan rantaelämästä. Hotellissa oli ulko uima-allasosasto tien toisella puolen rannan läheisyydessä.
Ikimuistoista tässä hotellissa oli aamulla herätä ja katsella meren kuohuja sängyn edustalla olevasta ikkunasta.
Lue lisää Fusion Suites Da Nang Beach -moni kakku päältä kaunis, vai miten päin se olikaan?
JA SITTEN VIELÄ YKSI
11. Meteora hotel Adrachti
Kreikka
Tämä hotelli vei meidät idylliseen maalaistaloon keskelle upeimpia Kastrakin maisemia. Paikka oli upea vuoristotyyppinen majatalo ja se huokui vaeltajien henkeä. Huoneita on tässä majatalossa vain 10. Huoneet ovat perinteisesti sisustettuja, eikä mitää deluxe malleja mutta menneen ajan henki, energia tai autenttisuus oli kai se, mikä meidät hurmaa. Kolme tähteäkin siis riittää majoittujan hurmaamiseen. Terassiltamme avautuu upea näköala karstivuorille. Niitä tuijotimme ilta – auringossa ja aamulla herätessämme. Paikassa vallitsi ihmeellinen rauha. Sinne olisin voinut jäädä.
Aamiainen oli mitä parhain. Vieläkin muistelen sitä vesi kielellä. Aamiaispöytä oli täynnä kreikkalaiseen perinteisiin kuuluvia herkkuja.
Lopuksi: On niitä majoituksen floppejakin ollut. Harmi vaan, niistä ei taida enää löytyä kuvia….mutta siis, miten oli hotelli Pariisissa, missä kattolevyt retkottivat ja melkein tippuivat niskaan ja vessan pytyllä piti istua poikittain tai yö Viipurissa hotellissa, missä ei tullut kuin kylmää vettä ja aamiainen tarjoiltiin teltassa hotellin pihalla 🙂
Mikä onkaan ollut sinun elämäsi paras majoituspaikka? Tai erikoisin?
Tuo Meteoran hotelli näyttää kyllä ihanalta kun on tommoset maisemat ❤
Aasiassa kans ihanat hotellit kun saa luksusta halpaan hintaan, varsinkin vietnamissa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Meteora hotelli oli aarre ja hintakin edullinen. Aasiassa pääsee tosiaan viettämään luksusta edullisesti.
TykkääTykkää
Parasta majoitusta on hieman vaikeaa luokitella tai sanoa — se ei välttämättä vaadi 5* tai edes 3*. Työmatkoilla olen ollut Intiassa upeissa 5* tähden hotelleissa (Kolkata, Mumbai, Delhi) joissa riittää pokkurointia ja avun tarjoajaa sekä ”Yes, Sir! menoa. Kolmisen viikkoa tällaisessa saa jo aikaan ns. hotellikuoleman. Viimeisimmän ulkomaan matkan majoitus Tunisian Hammemetissa La Badira hotellissa oli upea – ja hinta-laatusuhde aivan älytön, kaksi yötä yhteensä: 150€.
Erikoisempia majoituksia löytyy puolestaa täältä: https://reissujani.blogspot.com/2020/02/majoituksia-maailmalta.html — näistä ehkäpä siilossa yöpyminen erikoisin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuo luokittelu on totta. Ei ole täähdillä väliä ja yli palvelu alkaa ällöttämään meitä suomalaisia jossain vaiheessa.
TykkääTykkää
Ja kiitos juttu vinkistä. Pitää käydä tutkimassa.
TykkääTykkää
Onpa hienoja, persoonallisia hotelleja mukana tässä! Varsinkin tuo Portugalin hotellin sijainti näyttää niin upealta! Aloin oikein miettiä, mitkä on olleet minulla hienoimpia hotelleja, mutta tämä varmaan kaipaisi jo arkistojen kaivelua, että kaikki muistuisi mieleen.
TykkääTykkää
Kaupunkilomilla tulee harvoin panostettua majapaikkoihin, kun siellä ei oikeastaan öitä lukuun ottamatta aikaa tule vietettyä. Omia ikimuistoisimpia yöpymisiä ovat viikon telttailu syvällä Amazonin viidakossa, telttailut keskellä Afrikan savanneja ja toisaalta myös upeissa savanni-lodgeissa niin ikään Afrikassa.
TykkääTykkää
Totta on se, että välillä majoitus on vain yöpymistä varten mutta kun on nappi valinta se tuo lisää tyytyväisyyttä reissun onnistumisesta. Itse olen yöpynyt Saharan hiekkadyyneillä. Niitä yöpymisiä en listannut tässä. Kun vielä pääsen safarille ja telttaan, voisi niistäkin tehdä jutun🤩
TykkääTykkää
Kiva kun innostuit myös aiheesta ja kiitos linkkauksesta!
Olipas siinä monta mielenkiintoista ja upeaa paikkaa. Me usein myös tykkäämme valita tuollaisen boutique hotellin, sillä niissä on monesti joku teema, tai ovat muuten vaan tunnelmallisia. Ne ovat usein hyvin persoonallisia. Taidan olla nälkäinen kun kaikki nuo ruokakuvat saivat veden kielelle. Etenkin jos saisin tuon juuston tuosta yhdestä kuvasta niin olisin onnellinen.
Näitä oli kiva lukea! Tuli taas kova hinku maailmalle.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista! Maailmalle haluaisi tämäkin lähteä🌏mutta ehkäpä nyt vaan maltamme mielemme.
TykkääTykkää
Kiitos linkkauksesta! Hienoja löytöjä teilläkin, kuten joku jo mainitsikin, niin erityisesti tuo Meteoran hotelli.
Aqabassa muistan nähneeni tuon hotellin, mutta olimme jostain syystä silloin olleet pihillä päällä ja päädyimme Aqaba Gulf -hotelliin, joka ei nyt ihan loistokas ollut vaikkakin ihan asuttava – sikäli hassua, että eiväthän hotellit tuolla suunnalla niin kalliita ole, etteikö hyvinkin olisi voinut valita tuota Kempinskiäkin!
TykkääLiked by 1 henkilö
Meteoran hotelli oli loistovalinta ja vielä edullinen. Välillä kun matkustaa halvalla, raatsii matkata kalliistikin.
TykkääTykkää
Hienoissa paikoissa olette päässeet asumaan! Ja ihanaa, että listan korkkasi kotimainen kohde – ihan heti en olisi kuvitellut kärkeen Sokos Hotelia 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Koli ja hotelli oli kyllä upea niin sijaintinsa osalta kuin muutenkin.
TykkääTykkää
Ihania hotelleja, voi kumpa pääsisi taas varailemaan majoituksia tuleville matkoille 🙂 Tuo Hilton Tallinnassa on mun suosikki, aina olen sielä yötä kun vierailen Tallinnassa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kunpa pääsisikin, kun ennemminkin on saanut peruutella jo varaamia suunnitelmien kariuduttua. Muuten täytyy sanoa, että on Suomessakin mielenkiintoisia paikkoja.
TykkääTykkää
Mun pitäisi lähteä kyllä tähän postausideaan mukaan myös. Kiva lukea näistä erikoisemmista yöpymispaikoista. Olen tuolla Kolin hotellissa yöpynyt vuosia sitten. Paikka on mahtava sijainniltaan!
TykkääLiked by 1 henkilö
Teillä on ollut sen verran mielenkiintoisia yö paikkoja, että ilman muuta tee juttu!
TykkääTykkää