Kaikki alkoi siitä, kun aloin haluta ostaa sähköpyörän. Vai oliko se sittenkin, että halusin Ahvenanmaalle polkupyörällä? No anyway. Keväällä aikani etsittyä löysin vihdoin sopivan hintaisen pyörän. Tai taisi se olla jo juhannusta….Toki olimme reissusta haaveilleet aiemminkin mutta nyt taisi olla se oikea hetki.
No miten me valmistauduimme matkaan, missä me sitten kävimme, yövyimme ja mitä kaikki maksoi?
Sähköpyörän ostamisen jälkeen aloitettiin harjoittelu. Ei sitä voi ihan kylmiltään lähteä matkaan. Varsinkin kun viime pyöräilystä on kolme vuotta ja silloinkin teimme yhden reissun. Viikonloppuisin alettiin tekemään eri pituisia lenkkejä kodin lähellä. Samalla tuli Rymättylän lähiseutu uudelleen tutuksi ja löytyi jopa uusia helmiä. Esimerkiksi Ajolassa emme olleet aiemmin käyneet ollenkaan. Ja siellä Ajolan vierasvenesatamassa oli vaikka mitä; kahvila, luontopolkua ja kotiseutumuseo.
Alkuperäinen haave oli lähteä Ahvenanmaalle kotiovelta mutta aikataulu ei oikein antanut tuohon myöten, joten päädyimme laivamatkaan Turusta Maarianhaminaan isolla laivalla.
Matkan suunnittelu alkoi aikataulujen tsekkaamisella. Jostain kumman syystä perhe antoi minulle täyden suunnitteluvastuun tälle retkelle. Minulla oli kolme kohdetta, joissa halusin käydä. Yksi oli Kasteholman linna, toinen oli Geta-vuori ja kolmantena keskiviikkoisin tehtävä Sälskärin majakkaretki. Tuo keskiviikko asettautuikin muun matkan ohjenuoraksi. Majakkaretken vuoksi jouduimme lisäksi pohtimaan mm missä majoittua. Majakkaretki kun tehdään ilta-aikaan, klo 17-22, joten majoituksen oli löydyttävä läheltä, koska ei ole mielekästä lähteä illalla polkemaan kovinkaan kauas. Sitten tarkasteltiin ajoreittiä. Kovin pitkiä ajoreittejä emme millekään päivälle halunneet. Ei lomalla saa olla kiire! Eli majoitusten ja kohteiden tuli olla sopivien ajomatkojen päässä. Toisaalta Ahvenanmaa ei ole kovin iso eli sitä vaaraa ei oikein ole olemassakaan.
Vinkkejä matkan suunnitteluun löytyi suoraan visit Ålandin sivuilta ja tuolta ihanalta matkatoimiston virkailijalta Gunillalta, joka varasi meille majoituksen Skärpnåtosta juuri samasta paikasta, mistä majakkaretki lähti. Lisäksi hän ymmärsi tarjota meille jo etukäteen Hällöstä lähtevän polkupyörälautan Skärpnåtoon. Ja sitten vielä hän jaksoi jopa uudelleen ja uudelleen vastata kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin kysymyksiinikin. Myös blogin Unna Kiwi gonen juttu Henkeäsalpaavat näköalat auttoivat meitä Soltunan ja Geta -vuoren paikantamisessa. Näistä vuorista en tiennyt ennen mitään mutta niihin törmäsin (tai enneminkin innostuin) etsiessäni majoituspaikkaa Getalta.
Koska lähdimme matkaan isoilla laivoilla, meidän ei tarvinnut selvittää saariston lautta-aikatauluja. Näitä aikatauluja löytyy mm. sivustoilta: Ålandtrafiken tai Saariston rengastie -lautat. Ehkäpä saaristoretki tehdään ensi kesänä?
Reittikartta
Mutta miten etenimme? Reittikarttamme löytyy alla olevasta kartasta. Emme joka etapilla ajaneet kartassa merkityllä päätiellä, vaan polkupyöräilijöille merkityillä teillä, joita meni pääteiden läheisyydessä. Näin teimme mm. välillä Maarianhamina – Godby ja Skärpnåto – Maarianhamina. Nämä polkupyöräreitit olivat huomattavasti rauhallisempia ajaa. Toki autoilijat olivat muutoinkin todella huomaavaisia polkupyöräilijoitä kohtaan. Lisäksi nuo pikkutiet tarjosivat kauniita maisemia. Kuvia kuitenkaan ei juurikaan ole olemassa, koska jokaisen nähtävyyden kohdalla emme pysähtyneet. Upeita maisemia oli tarjolla esimerkiksi matkalla Godbystä Getaan, missä pyöräilijöiden reitillä sijaitsevat upeat omenpuuviljelmät. Polkupyöräilijöille tarkoitetut reitit, opastukset ja etäisyydet eri paikkoihin olivat hyvin merkitty. Karttaa emme juurikaan tarvinneet.
Kilometrejä reissullemme yhteensä kertyi noin 104 km. Ei siis mikään paha urakka neljälle päivälle.
Ja sitten matkaan
Eka päivä -miten tässä oikein vielä käy?
Reissu saa alkaa ja ajamme lähtöselvityksen jälkeen polkupyörät laivaan. Aamuinen laivamatka sujuu joutuistasti myöhäisellä aamiaisella ja maisemia ihastellen. Sitten olemmekin jo Maarianhaminassa.
Ensimmäinen etappimme Ahvenanmaalla on Godby. Siellä yövymme Pensionat Stalldalenissa. Majoituskohde löytyi googlettamalla Kasteholman lähellä olevia majoituksia. Majoituskohde sijaitsee reilun 6 km päässä Kasteholmasta mutta kun huomasimme, että aivan lähellä on Bryggerie Stallhagen, päätimme varata huoneet. Tästä päätöksestä kertyi siis hiukan lisäkilometrejä.
Illalla käväisimme kyseisessä panimossa oluella ja illallisella. Panimokierrokselle emme päässeet, eikä pettymykseksemme nettisivuilla mainostettua olutmaistiakaan ollut tarjolla. Eri oluita sai ostaa pienen määrän 2e/ lasi. Näin olisi voinut laatia oman maistisetin. Vaikka en olutta ostanut vaan viiniä, sain kuitenkin maistaa sitruunaolutta.
Majoituksemme yllätti positiivisesti. Paikka on vielä hieman keskeneräinen mutta se ei haittaa. Hotelli on vanha sairaala ja se sijaitsee järven rannalla ehkä hieman syrjässä keskustasta. Uimaan päästiin ja se oli aivan ruhtinaallista 30 asteisessa helteessä polkemisen jälkeen. Alueella sijaitsee kotileipomo, Johannas hembakad, mistä sai erinomaista leipää yms. Hotelli on sisustettu hienosti ja hotellin aamiainen on ihan parasta. Kaikki tarjottavat tuotteet ovat lähituotteita ja puuro…. Ihan puurotaivaaseen sillä päästiin. Puuro oli omistajan kertoman mukaan keitetty Ahvenanmaan omista ryyneistä.
Päivän matkakilometrit 20 km
Toinen reissupäivä -Upean Ahvenanmaan helmien lumossa
Godbystä lähdemme aamutuimaan Kasteholman linnalle. Ajotie linnalle on haastellinen, ei juurikaan piennarta ja tiellä kulkee rekkoja sekä melkoisen paljon muuta liikennettä. Puolessa välin matkaa on chipsitehdas. Me emme pysähdy edes tehtaanmyymälään. Pikaisesti pysähdymme linja-autopysäkille juomatauolle ja sitten jatkamme matkaa. Yhtäkkiä olemmekin linnan pihalla. Linnasta oma juttu myöhemmin.
Linnan (16 km) jälkeen edessämme on noin 22 km matka Getalle ja siellä Geta -vuorelle, tuolle Ahvenanmaan korkeimmalle kohdalle (100 m meren pinnasta). Matkan varrella ei ole ainuttakaan kahvilaa tai kauppaa. Ensimmäinen löytyy vasta Getasta. Olemme onneksi varautuneet tähän ja varanneet evästä matkaan. Juomaa kun on syytä olla helteellä runsaasti mukana.
Vihdoin olemme Getassa. Pysähdymme kaupalle. Käymme ostamassa evästä illaksi. Sitten koittaa vielä tämän päivän yksi rankimmista osuuksista. Kilometrin verran ylämäkeä itse vuorelle. Onneksi tie on juuri asfaltoitu. Kenties tänä kesänä? Googlessa se on vielä santatie.
Yön vietämme Geta-vuorilla Soltunan yöpymismökeissä. Alueella on myös ravintola, joka tarjoaa Ahvenanmaan kuuluisaa pannukakkua, jota on pakko maistaa. Syömisen jälkeen ehdimme vielä käväistä luontopolun alkupäässä mutta emme tohdi kiertää koko viiden kilometrin kierrosta, koska aurinko on jo laskemassa. Jäämme ihailemaan auringonlaskua luontopolun amfiteatterille. Sieltä ehdimme vielä kiipeämään ylös näköalapaikalle kuvamaan sitä. Voiko ihanampaa iltaa olla enää kuin tää? Getabergenistä ja luontopolusta lisää juttua erikseen.
Matkakilometrit 16 + 22= 38 km
Kolmas reissupäivä -lisää seikkauluja majakalla
Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti seuraavaa etappia. Polkupyörälautalle Hällöön on ehdittävä ennen klo 11.30. Sitä ennen on käytävä kaupassa, koska Skärpnåtossa ei ole kauppoja, eikä kahviloita. Lähin kauppa sijaitsee 16 km päässä. Se tekisi edestakaisin matkana 32 km. Autolla matka ei olisi mitään mutta fillarilla….kyllä. Tämä asettaa haasteita. Minne pakata kaikki ruokatavarat yhdelle vuorokaudelle neljälle hengelle? No hyvin pärjäsimme sillä muonalla, (perunaa, 2 kpl lihapullakastiketölkkejä, pussipuuroa, pähkinöitä, leipää ja juomista) mitä ostimme ja saimme ruuat vielä mahtumaan polkupyöriemme laukkuihinkin.
Puolelta päivin olemme Skärpnåtossa ja mökissämme. Mökki on paremmin varusteltu kuin Getan. Sieltä löytyy kattilat, astiat, jääkaapit ja hellat. Neliöitäkin on enemmän mutta ei ilmastointia. Ovia on illalla pidettävä auki, jotta kämppä viilenee edes vähän. Tämän päivän kaikki varaukset meille ystävällisesti on tehnyt Visit Ålandin väki. Mökkikylän vieressä on yllätys yllätys kuvattu Myrskyluodon Maija- elokuvaa kylän kotiseutumuseossa. Toki siellä on käytävä. Mahdollisuutta käväistä museolla, tiedustelen polkupyörälautan kapteenilta. Paikka on heidän omistuksessa, kuten mökitkin. Lisätietoja mökeistä ja muusta esim lauttaliikenteestä voit lukea täältä: Åland/ Skärpnåto
Iltapäivän vietämme rentoutuen ja nauttien auringosta ennen kuin retkemme Sälskärille alkaa.
Klo 17 lähdemme majakalle. Sieltä palailemme 22 aikoihin. Kyllä uni maistuukin jo siinä vaiheessa. Majakasta, Skärpnåtosta ja kotiseutumuseosta juttua myöhemmin.
Matkakilometrit 6 km
Oli todella hyvä, että välissä oli yksi ”huilipäivä”.
Neljäs reissupäivä -kotiinpaluu
Tämän päivän reittimme on melkein reissun pisin. Pientä painetta päivään tuo se, että meidän on ehdittävä klo 14.25 lähtevään laivaan. Päätämme lähteä ajoissa ja jos aikaa jää, niin käytämme sen Maarianhaminassa. Taaskaan reitillemme ei osu yhtään ainutta kahvilaa tms. tai siis avointa kahvilaa, sillä käymme kyllä yhden ovea kolkuttelemassa. Mutta turhaan, se aukeaa vasta klo 11. ja me olemme paikalla klo 10. Ensimmäinen tankkaus ja pysähdys on siis vasta Maarianhaminassa. Toki matkalla välillä pysähdymme popsimaan pähkinöitä ja juomaan.
Ehdimme Laivaan. Siellä meitä odottaa hytti, missä pääsemme peseytymään. Melko metkaa on, että laivalipun sai 3 e halvemmalla, kun lippuja ostettaessa lisäsi neljän hengen hytin!
Matkakilometrit 36 km
Sähköpyörä matkanteossa
Sähköpyörän akun kestäminen pohditutti kovasti. Yllättävän hyvin kuitenkin polkupyörän akku riitti kyseisille etapeille. Ainoastaan viimeisenä päivänä akku meni lähestulkoon tyhjäksi pyöräiltyämme vielä viimeiset 4 km Turussa määränpäähän. Toki akun riittävyyteen vaikuttaa se, paljonko akkua käyttää. Akun lataaminen vie yllättävän paljon aikaa ja reittejä suunnitellessa tuohon aikaan on syytä varata aikaa. Itse latasin sitä aina kun yövyimme. Se riitti tähän retkeen mutta entä sitten, jos polkee pidempiä matkoja kerralla?
Ihan vaan kyydissä istumalla ei sähköpyörällä pääse. Sähköä tulee ja avustusta etenemiseen saa vain kun polkee. Eli töitä on tehtävä. Ihan paras pyörä on ylämäessä. Sähköstä saa vetoapua mäkiin. Koko ajan sähköä ei tarvitse pitää päällä. Sen voimakkuutta voi säätää. Arvioni on, että pyörän akku kestää noin 50-60 km.
Hintatietoa matkastamme
pensionat Stalldalen 110 € /2hh
Soltunassa yöpymismökki hinta 47 € plus lakanat 8 €/hlö ja aamiainen 8 €/hlö sekä loppusiivous 10 e
Skärpnåton Kvarnhagenin yöpymismökit 75 € plus lakanat 8 €/hlö ja Sälskarin majakkaretki 45 €/hlö
REISSUN HINTA YHDELTÄ
Stalldalen aamiaisella 55 €
Soltuna yöpymismökki aamiaisella ja lakanoilla 13+ 8 +8 = 29 €
Skärpnåto lakanoilla 18,80+8 = 26,80 €
Sälskärin majakkaristeily 45 €/hlö
Lauttaylitys 15 €/polkupyörä
Laivamatkat fillarilla, aamiainen ja hytti takaisin tullessa 250 /4= 62,5 €
Yhteensä per henkilö 233,30 €
Muut jutut Ahvenanmaan reissustamme:
On the road -fillarilla Ahvenanmaalla kohokohtia matkasta instagramkuvin
Ihana reissu! Olen jo monta kertaa halunnut vierailla Ahvenanmaalla, mutta aina se jää, niin tänäkin kesällä. Tuo majakka kiinnostaisi erityisesti ja tietysti pannukakut. 🙂 Kiva, että laitoit reissun hintoja myös näkyviin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Oli kyllä hieno reissu. Se tehtiin säävarauksella ja sitten olikin niin lämmin että! Se tässä ongelma onkin….on niin paljon reissusuunnitelmia, ettei tiedä minne suuntaan repeisi!
TykkääTykkää
Hyvä idea tuo sähköpyörä! Omasta Ahvenanmaan pyöräreissustamme on jo vuosia, mutta Stallhagenin ravintolaan tutustuimme pari vuotta sitten. Olutpairattu menu toimi yllättävänkin hyvin 😋
TykkääTykkää
Se on kyllä ihan parasta ja tämä reissu antoi intoa suunnitella uusiakin.
TykkääTykkää
Stallhageniin olisi pitänyt varata pöytä, jotta olisi saanut kaiken irti.
TykkääTykkää
Lapsuuden ja nuoruuden Turussa viettäneenä Ahvenanmaalle on tullut tehtyä useampikin pyöräreissu. Päälimmäisenä muistikuvissa on aina kaamea vastatuuli 🙂 Tänään juuri keskustelimme sähköpolkupyöristä ja tästä sainkin sopivasti vastauksen muutamiin kysymyksiimme. Sälskärin majakka on minullekin vielä käymätön paikka ja eihän Ahvenanmaalla ikinä ole käynyt liian montaa kertaa.
TykkääTykkää
Ahvenanmaalla on vaikka mitä ja uutta varmasti löytyy. Itse ole myös esim Kasteholmassa käynyt n. 15-vuotiaana. En kyllä muista siitä mitään. Majakoista myös Märket kiinnostaa eli uusi reissu tehtävä. Itse myös täällä saaristossa asuvana saaret ovat tulleet tutuksi mutta ei pyöräillen…
TykkääTykkää
Tätä oli ihana lukea, pääsin fiilistelemään lähes samanlaista pyöräreissua jonka olen tehnyt….ööö…joskus yli viis, alle kymmenen vuotta sitten 😀
Käytiin myös Kastelholman linnalla ja Getassa, todella luonnonkauniita paikkoja! ❤
Ja tuosta siltakuvasta tuli myös elävästi mieleen että käytiin siellä kahvilassa syömässä Ahvenanmaan pannukakkua joka maistui namilta!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiva kuulla, että on muitakin kävijöitä! Me ei ehditty tuolla sillan laidalla olevassa kahvilassa käymään olisi varmaan ollut myös huikeat näköalat!
TykkääTykkää
Very nice about Åland! Thank you for all the beautiful pictures! Welcome to Åland everyone!
TykkääLiked by 1 henkilö
Thank you!
TykkääTykkää