Tiedän minne olet matkalla tänä kesänä – Suomalaisten suosikkikohteet kesällä 2022

Jos viime kesänä matkattiin Suomessa, niin tänä kesänä uskaltaudutaan lähteä pidemmälle. Vai onko näin?

No näin on uskominen, jos seuraan oman blogin luetuimpia sivuja. Kahden vuoden ajan on pantattu lentolippuja ja siirretty matkoja. Ja nyt, NYT on se hetki, kun hieman vapaammin voimme olla ja hengittää. Melko moneen kohteeseen voi jo matkata ilman koronatestiä. Vain rokotusten voimassaolo riittää. Oman blogin luetuimpien sivujen osalta olen päätellyt, että viisi suosittua matkakohdetta 2022 kesällä ovat seuraavat:

Lefkas ja Kreikan saaristojutut ovat luetuimpia blogijuttuja

1.Lofootit, Road trip, Norja

Erityisesti Lofooteista kirjoitettu juttu on ollut blogini eniten luettu siitä lähtien kun sen kaksi vuotta sitten kirjoitin.

Norja kiehtoo suomalaisia ja erityisesti Lofootit. Enkä ihmettele. Itse annan plussaa Norjalle sen unohtumattomista jylhistä ja kauniista maisemista, yöttömistä öistä, jotka erityisesti vakuutti juhannuksena. Toki yöttömiä öitä on lapissakin. Miinuksena on hintataso. Kalliisiin hintoihin varautuneina, nautimme suunnattomasti. Eikä ainakaan Å i Lofotenin kalamaja ollut kallis yöpymispaikka.

Norjaan on helppo matkata autolla. Eli maa on helppo tavoittaa. Varmaan jokainen suomalainen reissaa Pohjois – Norjaan kerran elämässä. Tai Norjaan.

Juttulinkki: Road trip Lofooteille – kyliä, rantoja ja luontoreittejä

Reine

2.Vilna, Liettua

Vilnan jutut ovat olleet luetuimpia yli 5 vuotta. Vilna on lähellä, sinne on helppo matkata. Lennot ovat suht edullista. Osa kurvailee sinne jopa autolle. Pidin Vilnasta. Kaupunki on sekoitus itää ja länttä. Enemmän kuitenkin länsimainen. Hintataso myös alhainen. Sehän on matkailijalle tärkeää. Mutta oli muutakin mm. maukasta ruokaa, paljon historiaa ja nähtävää. Kiva pidennetyn viikonlopun matkakohde.

Juttulinkki: Vilnan TOP 10 nähtävyydet ja vähän enemmän

Vilna

3.Kreikan saaristo: Lefkas ja Paros

Kreikka ja sen saaristo on suomalaisten lemmikki. Sitä ei voi kiistää. Itselle Kreikka on vielä se ensimmäinen varsinaisen ulkomaan matkakohdekin. Siksi sinne on aina välillä palattava. Viimeisin ihastus on sen pääkaupunki Ateena. Ja sitten tulee kaikki ne lukemattomat saaret, joista jokainen on omanlaisensa. Saarihyppelyllä olin vuosi sitten Miloksella ja Paroksella.

Lefkas on tuttu aikaisempien vuosien takaa. Siellä olemme käyneet pariin otteeseen. Lefkas on itselle maailman yksi romanttisimmista paikoista. Olimme siellä yli 30 vuotta sitten häämatkalla. Neljä vuotta sitten palasimme ja pidimme paikasta edelleen.

Kreikan suosio piilee rentoudessa, aitoudessa, lämmössä ja meressä. Unohtamatta kreikkalaista ruokaa.

Ja uskon, että Kreikan matkailu jatkuu. Kunpa vielä voin jatkaa saarihyppelyä tulevina vuosina. Saaria tuntemattomia, kun on paljon vielä tarjolla.

Jutut:

Lefkas -leppoisalle lomalle

Paros – käytännön vinkkejä

Kreikassa saarihyppelyllä -yhteenveto reissusta

Paroikia, Paros

4.Munchen, Saksa

En ymmärrä, miksi Munchenin juttu on yksi luetuimmista, miksi se on alkanut kiinnostaa? Varmaan Saksa vaan on maa Euroopassa, minne usein matkataan ja noo Munchen taitaa olla ihan paras paikka aloittaa keski- Euroopan kierros. Itse pidin jopa oluesta sen paikallisissa perinteisissä tavernoissa. Tavallisetsi en olutta edes juo. Noissa tavernoissa on ehdottomasti käytävä, jos sinne matkustaa.

Juttu: München päivässä -Mitä tehdä, mitä nähdä?

Munchen

5.Comojärvi, Italia

Toinen yllätys on se, että Comojärven jutut ovat alkaneet kiinnostaa….. Suomalaisten suosiossa on ollut Gardajärvi mutta ilmeisesti tämä toinenkin järvialue on alkanut kiinnostaa.

Comojärven matkasta on jo tovi. Itse asiassa kuusi vuotta. Sitä paikkaa voin suositella täysillä. Löysin sieltä sielunmaisemani. Palaan näihin maisemiin vielä. Pohjois – Italia on hyvin omanlaisensa, pikkurillisen hienostunut alue. Pidin sen tunnelmasta. Plussaa maisemat, pienet kylät teiden varrella, lukemattomat kartanot, kiemurtelevat tiet, omaleimaisuus ja vaan se jokin. Miinusta en pysty antamaan mistään.

Kesämuistoja osa 1: Viikko Comojärvellä

Comojärven kolme kaunista: Menaggio, Bellagio ja Varenna

Varenna Comojärvi

Yksi ekstra vielä

Ahvenanmaan Getabergen

Korona on out? Ahvenanmaa oli ainoa, joka löytyi listoilta hiukankin kotimaisena kohteena ja erityisesti Getabergen. Sinne jokunen vuosi sitten kapusimme polkupyöräreissullamme. Getabergen on Ahvenanmaan korkein kohta. Siellä on mm. Luontopolku, joka ehdottomasti kannattaa kiertää.

Juttu: Getabergen -Ahvenanmaan helmi

Getabergenin upeat näköalat

Osuinko oikeaan, onko näistä joku Matkakohteesi kesällä 2022?

Alla Kohteena Maailma – blogin ennusteet matkakohteista kesällä 2022.

Minne olen itse matkalla tänä kesänä?

Visbyyseen Gotlantiin. Lennot ja hotelli varattu viiden päivän matkalle.

Ja tietysti parhaat vinkit Gotlantiin otetaan vastaan.

Villa Balbianello Comojärvi

Kategoriat EUROOPPA

12 vastausta artikkeliin “Tiedän minne olet matkalla tänä kesänä – Suomalaisten suosikkikohteet kesällä 2022

  1. Noista itse on tullut käytyä vain Lofooteilla ja Munchenissa (sekä Getassa). Helppo kuitenkin uskoa, että kaikki mainitsemasi kohteet tulevat olemaan tämän kesän aikana suosittuja suomalaisten keskuudessa.

    Itsellä on ajatus lähteä käymään Malesiassa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Eurooppaan on niin helppo lähteä. Malesiassa koronatilanne ok?

      Tykkää

  2. Postausta lukiessa mietin, että kaverit ovat matkanneet tai matkaamassa kaikkiin noihin kohteisiin tänä vuonna, eli aika hyvin veikattu 😀 Ainoastaan München oli sellainen, etten tiedä kenenkään lähipiiristä sinne reissaavan.

    Itse suuntaan toivottavasti jälleen Lofooteille parin vuoden tauon jälkeen!

    Liked by 1 henkilö

  3. Lofootit on niin suosittu nykyään, että ihmettelen, miten se pystyy ottamaan turakaismäärät vastaan. Onneksi kävin siellä varhain, 1994 tai jotain.
    Ahvenanmaalla on tietysti paljon muutakin nähtävää kuin Getaberget. Itse asiassa, kannattaa suunnitella niin, että käy Ahvenanmaan kunnista jokaisessa.

    Tykkää

    1. Totta Lofooteilla käy väkeä kuin pipoo. Ahvenanmaasta sen verran, ettää tuo on ainoa juttu sieltä, mitä mun blogissa luetaan. Mutta antaa kai osviittaa siitä, että Ahvenanmaa kiinnostaa.

      Tykkää

  4. Itse olen koko kesän jälleen kerran töissä, kuten 12 aiempaa vuottakin. Meidän oli tarkoitus lähteä tämän työputken jälkeen Lofooteille, mutta ei oikein houkuttele näillä bensan ja dieselin hinnoilla. Ehdin käydä alkuvuodesta jo kuusi viikkoa Keski-Amerikassa ja keväällä kahdesti Italiassa. Sieltä tehtiin roadtrippejä naapurimaihin. Tykästyttiin kyllä kovin tuohon Comojärveen. Se oli paljon kauniimpi kuin Garda. Olihan Sirmionekin ihan ok, mutta esimerkiksi Varennasta tykättiin enemmän jostain syystä, vaikka molemmat olikin melko turistisia.

    Tykkää

    1. No jos talvella pääsee noinkin paljon matkustelemaan, tuskin kesällä sitten haluaakaan. Comojärvi 8n minun suosikki, 🤩

      Tykkää

  5. Mikään näistä ei ole tämän kesän kohteitamme, mutta Como-järvi on kyllä näkemättä, eli sikäli se voisi olla jonkun kesän – tai ehkä sittenkin mieluummin syksyn tai kevään kohde 🙂

    Tykkää

    1. Keväällä varmaan Comojärvi lumihuippuisine vuorineen on upea näky😎

      Tykkää

  6. Anna | Muuttolintu.com 25 kesäkuun, 2022 — 10:42 pm

    No ihan nappiin kyllä meni, meillä on Comojärven matka suunnitelmissa syksylle. Toki kevät olisi siellä varmaan kauniimpaa aikaa kukkaloistoineen. Lofootit kiinnostaa myös kovasti. Ja Paros on ollut suosiossa myös omassa blogissa.

    Liked by 1 henkilö

  7. Olipa hauska idea itsellenikin katsoa suomalaisten suosikkikohteita omien postausteni suosion perusteella. Päädyin aivan erilaiseen lopputulokseen. Kaksi suosituinta postausta viimeisen vuoden ajalta ovat olleet Helsinki Turku taukopaikat ja Helsinki Tampere taukopaikat. Kertooko tämä jotain matkailusta? Ulkomaisista kohteista löytyy joka päivälle lukijoita oikeastaan vain yhdelle: Berchtesgaden – Hitlerin kotkanpesä. Itselleni ihanimmat viime vuoden kohteet esim. Saksin Sveitsi (Bastei), Karlovy Vary, Graz, Wien, Slovenian paikat, Grossglockner ym tavoittavat paljon vähemmän. Luulisin, että tuon Münchenin suosiota selittää se, että sinne pääsee helposti lentäen, voi vuokrata auton ja sitten ollaan jo todella lähellä Alppeja ja muuta ihanaa luontoa.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti Aila ja Juha Peruuta vastaus

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close